POKKARIN KANNET osa 2.

21 joulukuuta 2009


Ystävä hihkaisi kesällä, että tekemäni pokkarin kannet ovat niin kivat, että tahtoo sellaiset. Tämä muistui mieleeni näin ystävän syntymäpäivän, joulun ja hänen esikoisen syntymän aikaan. Koska huopaa minulla oli edelleen ja kirjontalankojakin on enemmän kuin tarpeeksi ja helmiäkin on "vähän" kertynyt, ei ollut mitään syytä olla tekemättä pokkarin kansia lahjaksi.



Päädyin yhdistämään mustaan huopaan turkoosia lankaa ja silkkinauhaa valkoiseen hileiseen helmeen. Käytin koko- ja kaavamallina kesällä tekemääni, kirjoin kannet yhteen ja ompelin silkkinauhan kiinni ja kiinnitin siihen helmen. Kirjakaupasta löytyi kansien väliin myös sopiva pokkari Alison Maloneyn "Äitien kirja -maailman parhaalle äidille".

"Äitien kirja on varsinainen selviytymisopas jokaiselle äidille! Teos sisältää hupaisia ja käytännöllisiä ohjeita mm. miten selvitä lapsen teini-iän tuomista tunnemyrskyistä, miten saada lapset viihtymään pitkillä automatkoilla ja miten painajaispeikko kesytetään. Kirja antaa myös 10 hyvää syytä jättää kotityöt väliin! Iloa ja hyötyä äideille!"
-Suomalainen kirjakauppa



Kirjasta löytyy siis kaiken sorttista ohjesta ja mikäs sen paremmin sopisi tuoreelle äidille. Lahja on luultavasti jo saapunut perille ja oletan ettei nettisurffailuun ole nyt aikaa eikä kiinnostusta, joten uskallan kuvat jo julkaista...

LAUMA LAAJENEE osa X.

20 joulukuuta 2009

Kävin viikolla vähän isommassa kaupassa ruokaostoksilla lähimarkettien sijaan ja huvikseni kiersin taloustavaraosaston kautta. Siellä odotti minua Heirolin orava-piparimuotti. Eikä olekaan mikään ihan pieni kurre...


Minullahan ei mitenkään ole liikaa piparimuotteja siihen nähden etten ole enkä aioi leipoa jouluksi pipareita...

VAAHTERAN TALVIVAATTEET.

20 joulukuuta 2009



Ostaessani kesäkuussa verivaahteran, sain ohjeeksi suojata sitä talvipakkasilla, jos mielisin sen säilyvän talven yli. Ohje muistui mieleeni tiistaiaamuna, parin pakkaspäivän jälkeen. Heti illalla kiedoin vanhan solumuovisen makuualustan ruukun ympärille juuria lämmittämään.

Kokonaisuus ei ole mitenkään parvekkeen kaunistus, armeijavihreä tötterö ruukun ympärillä yhdistettynä oranssiin ohueen köyteen, mutta jospa pieni puuni säilyisi ensi kesään. Ja kuten ylemmästä kuvasta näkyy on raukkaparkapuu raiskattu vielä jouluvaloilla.


PELTIPURKKIKOKOELMAA osa 21 ja 22.

17 joulukuuta 2009

Tähän väliin pari peltupurkkia. Yhteistä molemmilla ovat muoto ja sisältö. Ensimmäinen on kahden vuoden takainen joululahja nykyiseltä exältä. Laastarirasia oli siis yksi monista lahjuksista.

{koko: leveys 6,5 cm x korkeus 9,5 cm x syvyys 3 cm}

Toinen taas ystävän tuliainen muistaakseni Berliinistä. Molemmissa sisällä siis laastareita, ensimmäisessä myös "ilmainen lahja" eli kynän päähän {?} laitettava kuminen kissan pää.


{koko: leveys 6,5 cm x korkeus 9,5 cm x syvyys 3 cm}

KISSALAATIKKO.

16 joulukuuta 2009

Joskun vuoden alussa jossain blogissa tuli vastaan kuva, jossa oli hauskannäköinen laatikko tehty kissalle {?}. Kopion idean, hahmottelin mittanauhan kanssa laatikon kokoa ja tilasin samanlaisen laatikon isältäni Kissalleni.


Kissa otti laatikon omakseen ja nukkui siellä jonkun verran. Nykyiseen asuntoon muuttaessamme sijoitin laatikon niin, että se on tilanjakajana olevan liitutaulun alla. Kissa käyttää sitä lähinnä läpikulkupaikkana. Onpa se siellä välillä nukkunut, mutta Ikean korihässäkkä on ihan paras ja toisena tulee tällä hetkellä minun sänkyni.

TIPUSET.

15 joulukuuta 2009

Jo muutama viikko sitten kotiin lennähti kaksi pientä lintua. Nämä kaksi löytyivät lähes ilmaiseksi Iso-Roban Fidasta. Kirppiksellä oli silloin juuri jotkut alennuspäivät ja maksoin näistä kahdesta yhteensä 10 senttiä!


Oli pakko sijoittaa näihin tipuihin ja olisin helposti maksanut tuplahinnakin. Samanlaisia lintuja on ollut "aina" vanhempieni luona ja ne ovat olleet aina suosikkejani, vaikka niitä ei kuuseen enää ripustellekaan. Olen leikkinyt linnuilla niin paljon, että osalla on pyrstö poikki ja siivissä osumia.


Ripustin linnut kuvauksen ajaksi huonekuuseeni, sain ne roikkumaan ja valoisaan paikkaan kuvausta varten. Siihen ne jäivät. Näyttävät kyllä värinsä ja aiheensa puolesta enemmän pääsiäiskoristeilta.

ANNAMOA.

10 joulukuuta 2009

Kävin tässä taannoin Ikeassa kehysostoksilla, samalla käynnillä mukaan tarttui pala kangasta. Olin ehtinyt ihailla Lotta Külhornin Ikealle suunnittelemia Annamoa-kankaita monista blogeista. Vihreäpohjaisesta versiosta löytyy vaaleanpunainen orava, joten olihan kangasta saatava.

Ostin yhden mallikerran mitan ja suunnittelin tekeväni tukevasta puuvillakankaasta ison tyynyn sängynpäälle. Kotona levitin kankaan sängyn päälle ja mittailin ja mallailin kuosia. Pieni jokapaikan assisstentti tuli salaman paikalle ja rakastui heti kankaaseen...


Tämän jälkeen kangas olikin sitten kuorrutettu ruskeilla karvoilla ja lähti pesuun.

VIIKONLOPUN VÄRIPARI.

05 joulukuuta 2009


Tämän viikonlopun värit ovat punainen ja valkoinen. On aika Marimekon Focus-pöytäliinan, puna-valkoraidallisten paperilautasliinojen ja valkoisten tulppaanien. Pöydällä on lisäksi vihreä huonekuusi, mutta vaikka kuinka on kuvauksellinen kasvi en saa siitä kunnon kuvaa...

KISSAKODIN KAUHISTUKSET.

03 joulukuuta 2009

Olen ollut vuodesta 1988 kissanomistaja, silloin vanhempani vihdoin taipuivat ostamaan meille kissan. Sen jälkeen ilonani on ollut kolme muutakin mirriä ennen tätä nykyistä. Olen yli kaksikymmentä vuotta seurannut kissamaailmaa. Paljon on tullut uutta, uusia rotuja, erilaisia ruokia, höpösöpöjä pantoja yms. krääsää, mutta se mikä on pysynyt nämä vuodet, ovat teddyneuloksiset kissojen kiipeily- ja raapimispuut.

En missään tapauksessa halua ostaa Kissalleni vaaleanpunaisella teddyllä vuorattua kiipeilypuuta tai minkään muunkaan värisellä. Kuitenkin Kissan pitäisi päästä teroittamaan kynsiään ja mielellään vähän kiipeilemäänkin. Olen jo pitkään ihmetellyt ettei kukaan suunnittelija tai mikään yritys ole tarttunut aiheeseen. Luulisi olevan muitakin, joita ei kiinnosta kotiin hankkia teddypesää kissalle, vaan jotain tyylikästä, mutta toimivaa.

Muutama vuosi sitten Ikea sentään lanseerasi jotain vähän uudemman henkisiä tuotteita kissoille ja koirille. Olin jo vuosia ihmetellyt ääneen, että miksi Ikea ei tee mitään lemmikeille. En siltikään ole ihan täysin vakuuttunut Ikean kissoille tarjoamista tuotteista, vaikka olenkin Kissalle ostanut Ikean rottinkisen raapimis-kiipeily-nukkumis-pesän.


Tuo rottinkinen kissankaluste on tosin Kissani suosikki. Kissa nukkuu yleensä sen päällä yönsä, teroittaa päivittäin kyntensä siihen ja hepulien aikaan Kissa menee piiloon alla olevaan pesään. Tähän uuteen asuntoon muuton jälkeen, asettelin pesän alle pyöreän puuvillamaton ja sen jälkeen on uni maittanut pesässä. Ennen mattoa Kissa kävi ehkä kahdesti siellä sisällä. Mitä enemmän Kissa sitä käyttää, sitä rumemmalta se näyttää. Kovin montaa vuotta sitä ei kestä katsella.

Internettiä selatessa on tullut vastaan hienoja ratkaisuja kissoille, mutta ovat yleensä luokattoman kalliita, varsinkin toimituskulut ison meren takaa nostavat tuotteiden hintaa roimasti. Siispä toistaiseksi mennään olemassa olevilla.


Toinen Ikeasta tullut kissatuote on pinkki-oranssi putki. Se on niin ruma, että silmään sattuu, mutta viimeisen puoli vuotta se on ollut ihan paras piilo. Nyt viime viikkoina innostus siihen on hiipunut ja piilotankin putken hetkeksi. Ostohetkellä putki oli suosiossa, mutta vähitellen sen käyttö jäi. Laitoin sen hyvään säilöön ja se löytyi vasta muuton jäljiltä.

Kuvausassistentti ei voi käsittää, että kissatuotteita kuvataan ilman kissaa...

... ja uhrautuu esitelemään miten putki toimii...


Proudly designed by Mlekoshi playground