AARREHUONE.

14 marraskuuta 2013





 
Kävimme pyhäinpäivänä sukuloimassa Miehen kotopuolessa. Pääsin vihdoin tapamaan Miehen suvun vanhinta jäsentä, Famua. Miehen isänäitiä, herttaista mummelia. Olin ennakkoon kuullut erinäisiä tarinoita Famun talosta ja siellä olevasta huoneesta. "Tykkäät varmasti siitä", Mies oli hehkutellut etukäteen.

Yllätys oli kuitenkin suuri, kun lopulta pääsin tuonne mainittuun huoneeseen, joka paljastui varsinaiseksi aarreaitaksi. Lakanan alta löytyi Miehelle perinnöksi jätetty kahdenistuttava keinutuoli. Sellainen pusukeinu, jossa istutaan nenät vastakkain. Aivan upea, hienoutta lisää vielä se, että Miehen isoisä on sen itse tehnyt. Kuten myös tuossa toiseksi viimeisessä kuvasssa olevan päällimmäisen vanerisen arkunkin.

Huone oli täynnä isovanhempien kirppareilta löytämiä aarteita. Peltisiä kahvipurkkeja rivissä, vanhaa lasia, työkaluja, astioita ja kaikkea. Hiljaa mielessäni osoittelin tavaroita: "mulle, mulle, mulle...". :) Naapurihuoneessa oli vielä pitkään himoitsemani viiskytlukulainen kampauspöytä ja pikkuinen jakkara. Kelpuuttaisin sellaiset koska tahansa kotiini. Oijoi. Muutenkin talo oli hurmaava. Aivan ihania tapetteja, upeita ryijyjä.

Päivä oli suttuisa ja pimeä, huone hämärä. Räpsin kuvia, mutta en kehtaa enempää julkaista, koska nämäkin olivat vähän siinä ja siinä, että olisivat jääneet tietokoneeni muistiin.

 .....................................

Päivitin vihdoin ja viimein blogin ulkoasun, pientä säätöä vaatii vielä. Yläpalkista löytyy linkki siirtolapuutarhani, Oravankesäpesä-blogiin, linkit Blogilistalle ja Blogloviniin, jos haluat seurata sieltä käsin blogiani. Blogger-seuraaminen onnistuu vanhaan malliin, vaikka poistinkin lukija-laatikon sivusta. Yläpalkissa on uutena myös linkki Tumblr-blogiini, Kurren kotiin. Se on paikka, jonne latailen silloin tällöin näistä kahdesta oravan{kesä}pesä-blogeista ylijääneitä kuvia. Tervetuloa sinnekin kurkkimaan! :)

.....................................

Seuraa Oravanpesää: Blogilista | Bloglovin'

4 kommenttia:

  1. Oih...tuonne, kun pääsisi ja luvattais, että saat kotiuttaa mitä haluat...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mun listan kärkipäässä ois noi kuvissakin näkyvät vanhat vanerilaukut, muutama hieno peltipurkki ja yksi ihana öljylamppu. Niin ja se kampauspöytä! Ja ja ja... :)

      Poista
  2. Olen itse ihastunut myös vanhaan tavaraan. Kirppareilla tulee liikuttua ja haalittua kaikenlaista. Kävin elokuussa Inkoossa katsomassa yhtä pientä myynnissä olevaa taloa, joka on seissyt tyhjillään viimeiset 10 vuotta. Mutta talossa näytti ihan siltä kuin vanha setä asuisi vieläkin siellä. Melkein olis tehnyt mieli ostaa se talo ihan niiden vanhojen tavaroiden vuoksi. Minulla oli myös siirtolapuutarha Kumpulassa vuosina 2004-2007. Ihania muistoja sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, kun kävin ensi kerran siirtolapuutarhamökkiäni katsomassa ja näin siellä olevan vanhan kaapin, tiesin haluavani mökin sen kaapin takia! No, toki muutenkin, mutta se kaappi sinetöi kohtalon. :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground