LUUMUGALETTE.

11 syyskuuta 2014


Olen pitkään himoiten katsellut blogeista galettereseptejä. Galettet näyttävät, ah, niin herkullisilta. Nyt kun luumuja oli runsain mitoin käsillä, päätin itsekin kokeilla. Käytin ohjeena Suvi sur le vif -blogin ohjetta ja vaihdoin vain ohjeessa mainittujen omenoiden ja päärynöiden tilalle kasan oman palstan kriikunoita. Samoin jätin pois ripauksen muskottia, koska sitä ei ollut kaapeissa valmiina.

Olin kuvitellut galetten olevan jotain tajunnanräjäyttävän hyvää, petyin ehkä hieman kun pohja ei ollutkaan niin herkullinen kuin miltä se kuvissa näyttää. Siltikin luumugalette uppusi parempiin suihin. Leivoin sen arki-iltana ja seuraavana päivänä töiden jälkeen kuvaillessani päivänvalossa oli piirasta jäljellä vain tuo pieni palanen, joka on kuvassa. :)

Luumugalette

luumuja
1 dl sokeria

Taikina:
1/2 dl jääkylmää vettä
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl sokeria
100 g voita

Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe ja kaneli keskenään. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja nypi jauhojen kanssa tasaiseksi muruksi. Lisää vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes saat taikinan juuri ja juuri pyöräytettyä kasaan. Muotoile palloksi, peitä kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa noin tunnin ajan.

Poista luumuista kivet ja leikkaa ne lohkoiksi. Lämmitä uuni 200 C asteeseen. Ota taikina jääkaapista ja kaulitse jauhojen avulla suoraan leivinpaperille n. 1/2 cm paksuiseksi, pyöreähköksi levyksi. Sekoita luumuihin ssokeri, pyöräytä kunnolla sekaisin ja nosta luumut kulhosta taikinalevyn keskelle. Jätä mahdollinen luumujen neste kulhoon, jotta se ei vetistä taikinaa. Levitä luumut pohjalle, mutta jätä muutama sentti taikinaa reunoille, jotta saat paineltua sen luumujen päälle.

Paista piirakkaa n. 30 minuuttia tai kunnes taikina on saanut kauniin ruskean pinnan.



Seuraa Oravanpesää: Blogilista | Bloglovin' | Pinterest
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground