HUIPPU-TYYNY JA TAMARA ALADININ MALJAKKO.

13 marraskuuta 2018


Vierailen säännöllisesti sekä läheisessä Kierrätyskeskuksessa että Kierrätyskeskuksen verkkokaupassa. Yleensä poistun molemmista tyhjin käsin, vaan välillä löytyy jotain herkkuja ostettavaksi. Innostuin valtavasti, kun Habitare-messujen alla verkkokaupaan tuli kierrätyskankaista tehtyjä Trip-mehupurkkien {kuka muistaa?} tai pyramidin muotoisia tyynyjä. 

Huippu-tyynyjä oli valtavasti eri värisiä ja kuosisia, valitsin tietenkin kauniin punaisen. Tuotteen esittelytekstissä mainittiin yleisesti kankaiden olevan verhoilukankaita ja kuvia tiiraten toivoin punaisen olevan samettia. Olihan se, vakosamettia kylläkin. Ei haittaa, tykkään siitäkin. Tyyny tosin kerää itseensä kissankarvoja hyvin tehokkaasti. Vinkkinä, paras tapa saada karvakuorrute pois tekstiileistä on kaapia ne kumihanska kädessä pois. Turha tuhlata teippiharjaa laajoille alueille.




Tyynyn tilasin siis verkkokaupasta, kun sattui kohdalle hyvä alennusviikonloppu. Odotin perjantai-illalla, päivän vaihtumista, jotta varmasti sain haluamani tuotteet ostoskoriin. Tyynytilauksen mukana tuli myös yksi lisä Botanica-kokoelmaani. Samaisena perjantaina aiemmin visiteerasin myös kivijalkamyymälässä ja löysin kauniin punaisen Tamara Aladinin Riihimäen Lasille suunnitteleman maljakon. Seuraavana päivänä sen olisi saanut alennuksella, mutta en uskaltanut jättää maljakkoa myymälään odottelemaan seuraava päivää. Tiedättehän kirppikset!



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

BLUE THINGS.

11 marraskuuta 2018




Pieni ja vaatimaton taidekeramiikkakokoelmani sai elokuussa uuden jäsenen, kun vierailin Lokal-galleriassa katsomassa Jenni Ropen ja Matti Pikkujämsän Blue Things -näyttelyä. Ihastuin yhteen esillä olleista pienistä astioista niin kovasti, että se oli pakko kotiuttaa.

Keramiikka-astian on valmistanut Sarita Ceramics ja työn ovat sekä Rope että Pikkujämsä signeeranneet. Astiassa ja sen kuviossa on vahvat Japani-vibat, se ei luonnollisestikaan yhtään vähennä viehätystä.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

MARIMO.

04 marraskuuta 2018


Instagram - mikä ihana ja vaarallinen paikka löytää kaikkea uutta ja hauskaa. Aikanaan, reilusti yli kolme vuotta sitten törmäsin ilmakasveihin. Aikani etsittyä niitä Suomesta löysin ensimmäisen Turusta ja sitten kolme seuraavaa piti tuoda Japanista asti. Nykyään niitä saa onneksi jo lähempääkin.

Uusin Instagramin kautta löydetty ihastus on Marimo. Vielä kun sen esittelyissä oli mainittu sen olevan japanilainen, olin myyty. Miten voisin vastustaa pieniä vihreitä palleroita?


Marimo-pallojen sanotaan usein olevan sammalta {moss ball}, vaan sitä ne eivät ole, vaan ovat leviä. Instgramissa moni taho sanoo niiden kuuluvan Algea-sukuun, kun taas Wikipedia kertoo palleroisten suomenkieliseksi nimeksi ahdinpallero ja sen olevan latinankieliseltä nimeltä Aegagropila linnaei.


Omat marimot löysin taannoisella Amsterdamin matkalla, kun asiakseni lähdin käymään vähän keskustan ulkopuolella olevassa Wildernis-kukkakaupassa. Olen tutustunut Wildernisiin Instagramissa ja kun kaupan feedissä vilahti leväpallerot, tiesin mitä haluan tuliaisiksi.

Marimot tyytyvät vähään. Niille riittää, että saavat uiskennella vedessä, joka aika ajoin vaihdetaan. Mitään lannotteita ei tarvita. Suorasta auringosta ne eivät tykkää, joten ne on syytä sijoittaa vähän sivummalle ikkunoista. 

Onko tässä uusi kasvihitti vai vain minun hassu kuriositeettihöpsähdykseni?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KAKTUSTERRAARIO.

28 lokakuuta 2018



Parin vuoden aikana olen bongaillut paljon kasviterraarioita, vaikuttavat olevan hyvinkin trendikkäitä maailmalla. Toissaviikkoisella Amsterdamin käynnillä niitä oli näytti olevan ihan joka paikassa, vaate- ja sisustusliikkeissäkin. Kotiin tullessa piti askarella itsellekin kaktusteraario. Ostin kauniin terraarioastian vuosi sitten Habitaresta HUONE  ett RUMin osastolta jättimäisen ilmakasvin, Tillandsia xerographican, kodiksi. Ilmakasvi heitti henkensä kesällä ja terraario on ollut siitä asti tyhjillään.

Astian pohjalle laitoin kerroksen ruukkusoraa, päälle kaktusmultaa, multaan istutin kaksi kaktusta. Koristeeksi asettelin kolme kiveä, kaksi etummaista on matkamuistot Maltalta, pitkulainen on jostain muualta, enää en muista mistä. Sormet jäivät syyhyämään, tekisi vielä mieli tehdä toisenlainenkin, pienillä viherkasveilla, kauniiseen lasipurkkiin.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KUKKAIKKUNA.

21 lokakuuta 2018


Blogiyhteistyö: Huiskula

Vietin viime viikolla neljä päivää kesälomareissussa Amsterdamissa. Kotiinpalatessa sain kissani lisäksi vanhempieni kyydissä isän tekemän uuden kukkalaudan. Se on lähes tehty ohjeideni mukaan ja myös samanlainen kuin ikkunalla jo ennestään oleva.


Äitini kauhuksi kodin kasvit lisääntyvät hitaasti ja varmasti, halusin lisätilaa ikkunalle, sillä kodin ikkunat antavat itään tai pohjoiseen ja talvisin valoa on auttamattomasti liian vähän sisempänä asuntoa. Alahyllyllä ovat osa pelargoniaarteistani ja ylähyllylle tuli kokoelma kaktuksia, mehikasveja ja roikkuvia viherkasveja.


Helmivillakko | Senecio rowleyanus
Helmivillakko* on yksi lemppareistani, ne eivät vain kovinkaan pitkään selviä hoidossani. Olen vähentänyt kastelua huomattavasti tajuttuani niiden olevan mehikasveja, mutta siltikään ei ole onnistumisia tullut. Ehkä lisään kastelua hieman tämän uuden kanssa.


Hopeaköynnös | Scindapsus pictus


Ruukkuina on tutusti erilaisia punasaviruukkuja, vanhoja Arabian kukkaruukkuja ja liiallista harmoniaa rikkoo valkoinen Artekin Riihitie-ruukku.

Herttalyhty | Ceropegia woodii
Keittiössä ollut herttalyhty* oli kaikessa hiljaisuudessa kuollut. Uusi herttalyhty pääsi uudelle kukkahyllylle ja hauskasti sen lehdet ovat alapuolelta sävy sävyyn utuisten roosanväristen samenttiverhojen kanssa.


Kaktuksien joukossa on yksi pitkään etsimäni ihanuus - Cereus forbesii 'Spiralis'*. Hauskasti spiraalille kiertyvä kaktus taitaa olla ilman suomenkielistä nimeä.


*Kukat saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ARABIAN KAKSOISMUNAKUPPI.

14 lokakuuta 2018


Mainitsin aiemmin, että Kierrätyskeskuksen ilmaisteltasta on löytynyt viime aikoina muutama aarre. Nukenpään kanssa samaan aikaan löytyi Arabian kaksoismunakuppi tai kääntömunakuppi. Toinen puoli on sopiva kananmunalle ja toinen ilmeisesti on tarkoitettu jollekin juomalle. En ole aiemmin törmännyt näihin hassuihin astioihin, olen vain kummastellut internetissä niitä. 

En olisi kotiuttanut tätä kuppia maksullisena, mutta ilmaislöytönä se sai paikan kodistani. Väritys on makuuni turhan pliisu, mutta sopii kauniisti terrakottaruukkujen kylkeen. Kuppi selvästi kaipaa ilmakasvin seuraa. Kupin oikealla puolella oleva punasaviastia on oma dreijaukseni. Ja sen on näköinenkin, pikkasen vinksallaan oleva. Olen silti ylpeä tekeleestäni. Pitää syksyn aikana kokeilla dreijausta taas uudestaankin.





Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ASIOITA, JOITA PITÄÄ TEHDÄ MATKALLA.

10 lokakuuta 2018


Asioita, joita pitää aina matkoilla tehdä. {jos vain mahdollista}

Ostaa magneetti jääkaapin oveen. Mielellään punaisena. Ei mielellään kohteen nimeä vaan joku hahmo tai esine, joka liittyy kohteeseen. Pärnusta en löytänyt mitään soveliasta, en halua mielestäni rumia, joten en ostanut mitään.


Japanilaisia maneki nekoja on kertynyt useampia, joka reissulta olen tuonut vähintään yhden.


Picasso on Madridista ja Reissumies Fazerin vierailukeskuksesta, Vantaalta.


Toinen asia, mikä pitää tehdä matkalla on korttien lähettäminen. Lähetän reissuilta aina muutaman kortin ja aina myös itselleni. Tykkään saada kortteja ja kun harvat niitä enää lähettää, niin pitää itse lähettää itselle. Yllä olevat kortit ovat Osakasta, Lontoosta, Kiotosta ja Tokiosta. Vasemmassa alanurkassa oleva kortti on tullut UGUiSU-verkkokauppatilauksen ohessa, Tokiosta sekin.



Korttien suhteen olen nirso. Ehdoton ei perusturistikorteille. Pitää olla jotain kohteeseen liittyvää, mutta ei mitään mautonta. Maltalla meinasi jäädä kortti lähettämättä, siellä oli todella huonot valikoimat. Päädyin kuitenkin korttiin, joka esitteli maltalaisia parvekkeita, ovia ja oven kolkuttumia.


Kolmas asia, mitä reissussa pitää tehdä, jos vain mahdollista, nimittäin käydä valokuva-automaatissa. Värillinen kuva on Madridista, kuvasta tuli aika karmea. Otatin useamman ruudun ja vekslailin taustoja, kunnes aika loppui ja lopputulos on tuossa nähtävissä. Pikkukuvat ovat jossain Lontoon metroaseman automaatissa otetut. 

Urban Outfittersin valokuva-automaatissa olen käynyt sekä Amsterdamissa että Tukholmassa. Enää Tukholman UO:ssa ei ole automaattia, mutta Fotografiska-museossa taas on hyvin edukas. Tosin siihen päästäkseen on maksettava pääsymaksu museoon. Kaksi neljän sarjaa otatin Maltalla. 

Osassa kuvia on ollut matkaseura mukana, ne eivät nyt päässeet tähän esittelyyn. :) Hassua on, että en ole uskaltautunut Japanissa Purikura 'Print Club' -automaatteihin. Pelkään kielimuuria. Muutama vuosi sitten sellaisia oli Helsingissä ja kävin ystävän kanssa kokeilemassa.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ARABIAN KYNTTILÄJALKA.

06 lokakuuta 2018


Löysin Kierrätyskeskuksesta söpön Arabian keraamisen kynttiläjalan. Hauska kolmiomuoto ja täydellinen väri ratkaisivat ostopäätöksen. Luulenpa, että myöhemmin siihen sopii täydellisesti adventtikynttilä. Pulitin kynttilajalasta 3,60 euroa.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

NUKENPÄÄ.

02 lokakuuta 2018



Sarjassa oudoimpia Kierrätyskeskuslöytöjä esittää: nukenpää.

Kierrätyskeskuksen ilmaisteltta on mainio paikka, kesällä oli pitkä aika, kun sieltä ei löytynyt mitään. Nyt syksyn tullen on teltasta taas löytynyt aarteita ja tässä taannoin löysin sieltä keraamisen nukenpään. Pää on mielestäni vanhanoloinen ja eihän enää nykyään tuollaisia kai tehdä? Se on selvästi käsintehty, sisältä löytyy signeeraus K.K.

Päässä on jotain viehättävää, mutta jotain niin outoa. Olisi kiva tietää mikä nukenpään tarina on!



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ARABIA BOTANICAT KESÄPESÄLLÄ.

23 syyskuuta 2018


Arabian Botanica-lautasten kokoelmani on kasvanut viime talven ja kevään aikana yhteensä 13 yksilöön. Sain vasta myöhään kesällä aikaiseksi naulata kokoelman uusille jäsenille paikat seinältä. 



Uusimmat jäsenet, Rubus arcticus, mesimarja löytyi Tukholmasta ja maksoin siitä noin viisi euroa ja Rosa lapponia ja Dianthus deltoides, ketoneilikka ovat löydöt Kevätmessujen Kontin osastolta. Ne maksoivat muistaakseni 15 euroa kumpainenkin.


Kolme naulaa on tyhjänä, nämä yllä olevat puuttuvat seinältä. Viola riviniana, metsäorvokki on vanha ostos. Metsäorvokissa ei ole takana reikää, josta pujottaa kiinnityslankaa, vaan taakse oli liimattu koukku. Ilmeisesti lämpötilan vaihtelu oli aiheutttanu liimauksen irtoamisen ja taulu oli talven aikana pudonnut ja särkynyt. Aioin korjata sen japanilaisella Kintsugi-tekniikalla.

Leskenlehti, Tussilago farfara ja Muphar luteum ovat myös reiättömät ja niille pitäisi keksiä kiinnitystapa. En uskalla kokeilla liimattu koukkua putoamisvaaran vuoksi, ehkä ainoa vaihtoehto on sellainen metallinen lautaspidike?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

HABITARE 2018.

13 syyskuuta 2018

Marimekko
Blogiyhteistyö: Messukeskus

Kävin Habitare-messuilla heti niiden auettua keskiviikkona. Alkaa näköjään olla perinne, että on pienessä flunssassa messuilla, niin nytkin. Päätin silti lähteä messuilemaan ja keskeyttää retken, jos olo tuntuisi liian kipeältä. Jaksoin kuitenkin aika hyvin kiertää lähes koko messut. Tässä pitkähkössä postauksessa poimintojani.

Instagramissa jo julistn, että Marimekon osasto oli kaunein. En edes pidä ruskeasta, mitä löytyi paljon kankaista, tai koko osaston värimaailmasta, mutta silti se oli hieno. Oli älyttömän kauniita ja mietittyjä yksityiskohtia, jotka aseteltu tarkoituksellisen rennosti. Punasavilaattainen pöytä oli upea, kuten myös pöydällä ollut punertava heinä.


Marimekko

Marimekko

Marimekko 
Marni

Teki muuten suuresti mieli käydä poistamassa yöpöydältä tuo korttiteline kuvaa ottaessa. 

Protoshop
Mahtavaa keramiikkaa ja kasveja! 

Woodnotes

Lapuan Kankurit

Stockmann
Hauska idea käytää oksia, käpyjä ja tammenterhoja mehikasveihin yhdistettynä kattauksen keskipisteenä. 

Skanno
Jättimäinen valaisin, josta itselle tuli vahva mielikuva katiskaan. Ei ihan joka kodin valaisin.

Deko-lehti | Järvenpään kukkatalo

Anno


Finarte

Ei ne Finarten matot, mutta ihana ihana sukkulainstallaatio. Tekstisuunnittelija, joka joskun muinaisina aikoina erikoistui kudontaan oli erityisen innostunut kauniista, vanhoista kudontasukkuloista.

Hakola

Kierrätyskeskus

Kierrätyskeskus
Kierrätyskeskuksella oli kiva Marjo Mainingin suunnittelema osasto. Kivoja ideoita. Olisin kaivannut verkkokaupasta tuttujen Habitare Collectionin -tuotteita myyntiin.

Huone ett Rum

Huone ett Rum
Huone ett Rumin osasto on varsinainen kasvihullun herkkupaikka! Oli aivan upeita ja trendikkäitä terraarioita, mahtava valikoima ilmakasveja, kaktuksia ja mehikasveja. Osa kakstuksista oli istutettu valmiiksi Tuias:in kauniisiin, suomalaisiin keramiikkaruukkuihin. 

tein messujen ainoat ostokset tällä osastolla. Kävin ensin fiilistelemässä, sitten kiersin vähän lisää ja mietin tarkkaan mitä olisi IHAN PAKKO SAADA. Palasin sitten osastolle ostoksille, mukaan lähtivät posliinikukka Hoya 'Minibelle', pallerotyräkki ja pyörökaktus. harkitsin pitkään ihanan terraarion ja saniaisen hankintaa. Ja muutaman ilmakasvin tai kokedaman... ja ja ja. :)

Hanna-Kaisa Korolainen
Ihanan överiä, hyvin epäsuomalaista.

Onoma
Aivan ihana käpytyyny! Samettinen, täydellinen väri ja aivan järkyttävän iso hinta. Hinnan ymmärtää, kun katsoo materiaaleja ja työnmäärää. Oispa ihana!

Mitä jäi mieleen? Tummat, syvänsävyiset seinät, isokuviolliset tapetit. Keramiikka. Viherkasvit, näyttävät kukkakimput ja heinät. Maanläheiset sävyt.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground