MINIRYIJY.

26 joulukuuta 2019


Olen viime vuosina tehnyt pari pientä kuvakudosta oksanhaaraan. Alkuvuodesta valmistui yksi ja toinen valmistui vuotta aikaisemmin. Nyt sain vihdoin tehtyä alkuvuodesta aloittamani pienen ryijyn valmiiksi.


Loimilankana on puuvillainen virkkauslanka, jonka pujottelin oksien väliin. Punainen hahtuvavilla on löytö Kierrätyskeskuksen ilmaisteltasta. Käytin sitä sekä kuteena että nukkana. Se oli hieman haastava, koska hiutui poikki vähäisestäkin. Pienessä työssä se ei onneksi kovin paljon haitannut. 



Hauska pikkutekstiili, jota oli kiva tehdä. Tykkään pienestä koosta, se sopii pieneen asuntoon ja sopii kärsimättömälle tekijälle, kun valmistuminen ei vie ikuisuutta. Työ itsessään ei kestänyt pitkään, vaan ryijy unohtui välillä kaapin uumeniin, josta sen pelastin muistaessani juuri ennen joulua.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis ja suloinen miniryijy!
    Sopii loistavasti joulukoristeeksi ja Oravanpesään ympäri vuoden.
    Leppoisia välipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Ryijyistä tuli aika kiva.
      Upeaa uutta vuotta!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground