JAPANI 2019 osa 4: Kioto Saiho-ji eli Kokedera 2/2.

19 helmikuuta 2020


Kokedera oli upea. Se oli yhden puutarhaunelmani täyttymys. Puutarha on varmasti vielä upeampi sadekaudella kesä-heinäkuussa, kun sammaleet ovat hehkuvan vihreinä tai marras-joulukuussa, kun puutarhan japaninvaahterat saavat ylleen ruskavärityksen. silloin siellä on myös ilmeisen ruuhkaista.



Koska olin ripeästi kopioinut sutrat, pääsin ensimmäisten joukossa puutarhaan. Se osottautui hyväksi ratkaisuksi. Sain kiertää rauhassa ja kuvailla omaan tahtiini.





Kokederassa kuten yleensä japanilaissa puutarhoissa on tietty reitti ja suunta, jota tulee noudattaa. Reitti mutkitteli ympäriinsä, kiersi lammen ympäri, matkalla oli erilaisia polkuja. Oli askelkiviä, kiviportaita ja hiekkapäällysteisiä väyliä.






Sammal oli siliteltävännäköistä ja kyllä sitä vähän silittelinkin. Puutarhassa oli puutarhureita, kenties temppelein munkkeja huoltamassa aluetta. On suuri työ pitää sammalpinnat puhtaina lehdistä ja muusta roskasta. Itseäni viehättää japanilaisten puutarhureiden kauniit ja ehkä vähän vanhanaikaiset työvälineet. Mutta kyllähän nuo nyt paremmin sopivat zen-temppelin puutarhaan kuin musta-oranssit haravat ja kirkkaanväriset muovisaavit.




Puutarhassa oli myös pieni karesansui, kuiva puutarha eli kivipuutarha, kun nousi vähän ylemmäs vuoren rinteelle.


Puutarhassa oli bambumetsäosuus, siellä täällä oli vaaleanpunaisena hehkuva kirsikkapuu ja näin myös muutaman atsalean ja kamellian kukassa. Varsinaisesti kukkia ei täällä näkynyt kuten ei japanilaisissa puutarhoissa yleensäkään. Sirolehtisiä japaninvaahteroita oli runsaasti, toki myös jyhkeitä havupuita.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

JAPANI 2019 osa 3: Kioto Saiho-ji eli Kokedera 1/2

16 helmikuuta 2020


Ensimmäisenä aamuna Kiotossa oli jännät paikat, minulla oli varattuna käynti Saiho-jin Rinzei-koulukunnan zen-buddhalaistemppeliin, joka tunnetaan myös lempinimellä Kokedera, sammaltemppeli. Se on kuuluisa sammalpuutarhastaan ja ajan myötä sen suosio on kasvanut ja aiheuttanut myös hieman ongelmia temppelille. Saiho-ji on ensisijaisesti temppeli eikä turistinähtävyys, siksi sinne pääseminen ei ole yksinkertaista eikä itsestäänselvää. Itse pääsin vasta toisella yrittämällä käymään.


Saiho-jin puutarha on yksi varhaisimmista kävellen katseltavista puutarhoista. Sen on suunnitellut munkki Muso {1276-1351}. Puutarhan jakautuu kahteen osaan, laaksossa vuoren juurella sijaitseva metsämäinen puutarha lampineen ja kukkoloineen. Ylempänä meditaatiohallin lähellä on taas kivipuutarha.


Edellisessä postauksessa kerroin hakuprosessista, jonka tuloksena ilokseni sain pääsyluvan temppeliin. Varasin matkaan ryokanilta temppelille runsaasti aikaa, sillä ajoissa paikalla olemista painotettiin ja japanilaiset ovat suomalaisten kaltaisia täsmällisyydessä.



Olin jo edellisenä iltana käynyt linja-autoasemalla mittaamassa kävelyajan ryokanilta eli majapaikastani pysäkille. Vaikka tarkistin moneen kertaan laiturin numeron, seisoin aluksi väärällä. Samalla numerolla oli olemassa kaksi bussireittiä, joista vain toinen meni Kokederaan. Onneksi huomasin tämän ajoissa ja päädyin oikeaan bussiin.



Bussimatka kesti noin tunnin verran. Kioton busseissa on selkeät näytöt, pysäkkien nimet ovat myös romajiilla eli länsimaalaisittain kirjoitettuina ja kun ilmoitus Kokederasta tuli, painoin stop-nappulaa. Kysyin kuskilta vielä varmuudeksi "Kokedera desu ka?" eli Onko tämä Kokedera. Selvisi ettei ollut ja minä ja ranskalainen pariskunta ajelimme vielä yhden pysäkinvälin oikealle pysäkille.



Seurasin pariskuntaa ja pian olimmekin temppelin portilla. Aikaa sovittuun aikaan oli runsaasti, joten kiertelin hetken lähistöllä. Puolen tunnin odotuksen jälkeen portit avautuivat ja kutsukirjettä näyttämällä pääsi portista sisään ja peremmälle.



Meidät ohjattiin päärakennukseen, jonka ulkopuolella otimme kengät pois jalasta ja jalkoihin vaihdettiin tohvelit. Sen jälkeen tarvittiin kutsukirjettä uudestaan, se annettiin tiskin takana oleville naisille, he myös rahastivat pääsymaksun, joka maksettiin käteisellä.



Hetken odottelun jälkeen, tasan kello kymmeneltä, meidät ohjattiin temppelin puolelle. Siisteissä riveissä oli matalia pöytiä, joiden päällä oli tussiväriä, sivellin ja paperi sutrien kirjoittamista varten. Oli onneksi myös tussikynä ja ohjeet englanniksi. Olin jännittänyt tätä hetkeä etukäteen, miten jaksaa istua polvillaan sutrien kirjoittamisen ajan. Istuin rivin reunimmaisena ja ensimmäisen vartin jaksoin istua polvi-istunnassa, jonka jälkeen vaihtelin asentoa jalkojen väsyessä. Temppelissä oli myös normaalikorkuisia pöytiä ja tuoleja, mutta toivomus oli, että vain terveydellisistä syistä käytettäisiin niitä. 


Ohuessa paperissa näkyi vaaleanharmaalla japanilaisia kirjoitusmerkkejä, joista muodostui uskonnollisia sutria. Sutrat tuli kopioida tussilla tai tussikynällä paperille, lisäksi piti kirjoittaa oma nimi, kotimaa ja toive paperille. Sutrien kopioiminen ei varsinaisesti ollut vaikeaa, uskon japaninkielen opinnoista ja kirjoitusmerkkien kirjoittamisesta olleen hieman apua. Vierustoverini totesikin minun olleen nopea, hänellä oli lähtiessäni vielä paljon kirjoitettavaa jäljellä. Paperi jätettiin lähtiessä temppelin alttarille. Minulta meni noin puoli tuntia kirjoittamiseen, pidin vähän hoppua, jotta aikaa puutarhan kiertämiseen jäisi. 

Sitten kiertämään puutarhaa. Oli onni olla ensimmäisten joukossa, ei ollut ruuhkaa ja sain kävellä ja kuvailla omassa rauhassa.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KIRJE KOKEDERAAN ELI SAIHOJIN TEMPPELIIN.

15 helmikuuta 2020


Yksi matkani tärkeistä kohteista oli Saiho-jin temppeli, joka tunnetaan myös nimellä Kokedera. Koke tarkoittaa japaniksi sammalta ja dera temppeliä. Saiho-ji on Rinzai-koulukunnan zen-buddhalaistemppeli, joka on kuuluisa sammalpuutarhastaan. Yritin päästä sinne jo edellisellä, vuoden 2013 matkalla, mutta silloin se ei onnistunut. Tällä kertaa olin varautunut asiaan hyvissä ajoin.


Kokederaan ei nimittäin pääse ihan noin vain. Käynti pitää varata etukäteen, vähintään kolme viikkoa ennen, mutta enintään kaksi kuukautta etukäteen. Temppeliin pitää lähettää kirjeitse pyyntö, johon merkitään päivät jolloin haluaisi mahdollisesti vierailla, vierailijoiden määrä, nimi, osoite ja puhelinnumero. Kuoreen pitää liittää mukaan vastauskirjekuori, johon kirjoitetaan valmiiksi oma osoite ja mukaan sujautetaan postista ostettavissa oleva kansainvälinen vastauskuori, jolla kustantaa paluupostituksen.

Lähetin kirjeen tarkasti kaksi kuukautta ennen, itseasiassa jopa pari päivää etuajassa. Laitoin toiveeksi ne kolme päivää, jolloin olin Kiotossa ja mihin tahansa aikaan. Muutaman viikon päästä minulle tuli vastauskirje, jossa oli tarkka vierailuaika. Kirje tulee ottaa mukaan vierailulle ja se lupa tarkistetaan huolella paikan päällä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

14 helmikuuta 2020


Ihanaa ystävänpäivää kaikille!
toivottaa Oravanpesän väki 
 


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

JAPANI 2019 osa 2: Tama Densha.

12 helmikuuta 2020


Yksi syy Japanin matkan aloittamiseen Osakasta oli halu päästä erityiselle juna-ajelulle, nimittäin Wakayamasta starttaavan kissajuna Tama Denshan kyytiin. Junareitti oli lakkautusuhan alla, kunnes paikalliset keksivät tehdä pääteasemalla, Kishissä, majailevasta kissasta, Tamasta, asemapäällikön ja muuttaa junan kissateemaiseksi. Tässä pienessä paikallisjunareitissä näkyy loistavasti japanilaisten tuotteistamisen taito. Reitillä kulkee myös mansikkateemainen juna tavallisten, teemattomien junien lisäksi.



Matkasin ensin Osakasta Wakayamaan JR-junalla, jossa piti olla tarkkana että oli oikeassa vaunussa. Osa jatkoi matkaa Kansain lentokentälle ja vain osa Wakayamaan. Perillä oli erittäin selkeät opasteet  jatkoyhteyden laiturin valitsemiseen. Japanissa on välillä vaikea eksyä, kun opasteet on niin selkeät.




Laiturilla odotti täydellisen kissateemainen juna sekä sisältä että ulkoa. Pienetkin yksityiskohdat oli mietitty eikä teema jäänyt vain teippauksien varaan. Tama on siis kissan nimi ja densha tarkoittaa junaa.



Istuimet olivat kissamaiset ja niitä oli erilaisia, istuimet oli verhoiltu Tama-kankailla ja vaunu tapetoitu Tama-tapetilla. Auringonporotuksen sai vaimennettua kissakaihtimilla. Valaisimet olivat kissanmalliset.


Junassa oli pieni kissakirjasto.


Myös itse asema on kissamainen. Asemalla on pieni kahvila, jossa tietenkin sai kissa-aiheisia annoksia. Kävin syömässä köyhät ritarit -annoksen, joka tarjoiltiin Tama-lautaselta ja jäätelöpalloon oli laitettu korvat ja silmät. Aseman yhteydessä oli myös pieni kauppa, josta pystyi tekemään Tama-aiheisia ostoksia. Sanoinko jo, että japanailset hallitsevat tuotteistuksen?


Itse Station Masterkin oli paikalla. Hän on Nitama eli Tama 2. Ensimmäinen, lyhytturkkinen Tama, on siirtynyt taivaallisiin tehtäviin ja nykyään asemamestarin virkaa hoitaa tuuheaturkkinen Tama. Kissaa ei päässyt koskemaan, vaan hän makoili lasi-ikkunoilla suojatulla pedillä.





Junalaiturilla oli myös pieni pyhäkkö, jossa pystyi hiljentymään hetken ennen junaan hyppäämistä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground