VUODEN 2020 SEINÄKALENTERI.

30 marraskuuta 2020



Tilasin viime syksynä itselleni Japanista pienen päivyrin. Kalenterista repäistään joka päivä esille uusi sivu ja voi tuo pieni hetki aamulla ilahduttaakaan mieltä. Kalenteri on ollut täysin hintansa väärti. Harkitsen vakavasti samanlaisen tilausta ensi vuodellekin.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

SIIRI - IN MEMORIAM.

29 marraskuuta 2020



Jouduin torstaina yllättäen sanomaan hyvästit elämäni rakkaudelle, elämäni valolle, parhaalle ystävälleni, kehräävälle kaunottarelleni, kilteimmälle kämppikselleni, ihanimmalle puutarhakissalleni ja parhaalle assistentilleni.

Kiitos Siiri kaikesta. Olet aina sydämessäni. Ikävä on suunnaton, koti on niin tyhjä ilman sinua.




Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 16. Professori ja taloudenhoitaja.

28 marraskuuta 2020



Apua Japanin kaipuuseen -kirjojen esittelysarja jatkuu taas Yoko Ogawan kirjalla Professori ja taloudenhoitaja. Ostin tämän kirjan samalla Turun reissulla kuin aiemmin esitellyn Käärmeitä ja lävistyksiä -kirjan Sammakon kirjakaupasta. Onneksi säästin tämän viimeiseksi, vaikka tässä kirjassa on hieman surumielinen sävy, on se kuitenkin enimmäkseen ilahduttava ja lämminhenkinen. Se on kaunis tarina kolmen ihmisen, Professorin, Taloudenhoitajan ja hänen poikansa erityislaatuisesta ystävyydestä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KYLÄN PINKEIMMÄT VALOT.

25 marraskuuta 2020



Kotini muuttuu marraskuun korvalla erittäin ärtsyn pinkiksi, kiitos kasvivalojen. Asunnon jokaisella ikkunalla on valo, yhdessä kaksi ja kaikki ovat väriltään vähemmän miellyttävät. Kasveja on paljon, melkeinpä valojakin saisi olla enemmän, kun kaikille kasveille ei riitä ikkunapaikkaa ja varsinkin kun pimeä aika kestää monelle huonekasville liian pitkään.



Erityisiä kasvivalaisimia minulla ei ole, polttimot ovat tavallisissa valaisimissa. Kaksi on vanhoissa koululaisvalaisimissa ja kaksi Clas Olsonilta ostamissani. Clasun valaisimissa on kangaspäällysteiset, kierteiset mustat johdot ja ne laitetaan päälle vetämällä narusta. Kiva yksityiskohta ja ovat vähän fiinimmät kuin tavalliset valkoiset johdot.



Kasvivalojen polttimot olen ostanut hypermarketeista. Olisi kannattanut tarkistaa värilämpötila ennen ostoa. Kaikki kasveille tarkoitetut valot eivät kai ole yhtä ärtsyn väriset kuin nämä. Mutta kun kerran olen valot ostanut, niin käytän ne loppuun asti ennen uusien hankkimista.


Asuntoni kiinnittää kiitettävästi valojen takia huomiota myös ohikulkijoissa. On hauska katsella miten päät kääntyvät ja katse osuu kohti ikkunoitani. Kuulen korvissani kuinka valoja päivitellään. :)



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

SISÄÄN HIIPIVÄ JOULU.

22 marraskuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Niin se joulu alkaa vähitellen hiipiä tänne Oravanpesäänkin. Ostin taannoin joulunpunaisen samettityynyliinan, olen ottanut käyttöön sen kanssa sävy sävyyn olevia kynttilöitä ja nyt lisäsin sisustukseen vähän jouluisempia kasveja. Tein sohvan vierustalle asetelman lamosalalista*, jota kutsutaan myös joulun puolukaksi, Gaultheria procumbens ja sypressistä*, Chamaecyparis lawsoniana 'Snow White'. Niiden seuraan yhdistin jouluuni ehdottomasti kuuluvan jouluruusun*, Helleborus niger 'Verboom Beauty'.

Muutamana edellisenä jouluna minulla on ollut pieniä havuja joulupuina. Nyt pienen sypressin lisäksi sain hienon himalajansetrin*, Cedrus deodara. Se näyttää hurjan hienolta rentojen oksiensa kanssa, luulen että se saa olla ilman koristeita. Pitänee hankkia lähempänä joulua joku koristeltava puu.



Hankintalistalla on myös joulukalenteri ilahduttamaan joulukuun aamuja.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku Instagram Pinterest 

BLOGGAUSPOHDINTAA.

21 marraskuuta 2020



Lueskelin vähän aikaa sitten vanhoja blogikirjoituksiani ja katselin kuvia vanhoista kodeistani. Periaatteessa kaikissa kolmessa kodissa on näyttänyt samalta, ihan hirveästi ei tyylissä ole tapahtunut muutoksia. Samat kamat löytyvät edelleen kodista, jotain uutta (lähinnä vanhaa) on tullut lisäksi ja viherkasveja, paljon viherkasveja. Kahdessa edellisessä asunnossa oli parveke, niitä on vähän ikävä. Parveke oli yksi lisähuone, jota sisustaa vuodenaikojen mukaan. Muuten en niihin asuntoihin kaipaa, rakastan tätä nykyistä niin paljon.


Oli jännä havaita miten oma bloggaamiseni on muuttunut. Ennen olen voinut julkaista postauksen yhdellä kuvalla ja toivotella hyvät viikonloput. Olen blogannut pienistäkin asioista. Aikoinaan kuvasin paljon Helsinkiä ja jaoin niitä kuvia blogissa. Kaupungin kuvaaminen on jäänyt, mikä on vähän sääli. Blogi on ollut paljon enemmän päiväkirjamaisempi, nyt tuntuu että pitäisi olla oikeasti jotain asiaa, josta kirjoittaa ja kuvien todella hyviä ja viimeisteltyjä.


Edelleen kuvaan paljon yksityiskohtia. Ehkä koska asunnossa on niitä paljon, asioita, juttuja, yksityiskohtia. Kokonaisuutta vähemmän, kun neliöitä on niin vähän. Ne vähät neliöt on nopeasti kuvattu eikä sisustus hirveästi muutu, ei edes vuodenaikojen mukaan. Haluaisin blogata edelleen enemmän päiväkirjamaisesti, kirjata pieniä ajankohtaisuuksia ylös, tallettaa kuviin pieniä hetkiä arjestani. 

Mitä mieltä olet? Onko bloggaus muuttunut vai onko muuttunut hyvään vai huonoon suuntaan? Mistä haluaisit lukea tai nähdä kuvia tässä blogissa?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

OODI UUNILLE.

17 marraskuuta 2020

Olin reilu viikko sitten paistamassa illalla sämpylöitä, kun kuului poksahdus ja uunissa välähti voimakas valo. Kiirehdin katsomaan, totesin uunin lampun palaneen ja luukkua avatessa ulos pöllähti käry yhdessä paistuvien sämpylöiden tuoksun kanssa. Kun ajastin soitti paistoajan päättyneen, totesin sämpylöiden vaativan vielä muutaman minuutin uunituksen. Samalla tajusin ettei kiertoilmauunin hyrräystä kuulunut. Aavistelin jotain ikävää.

Uunin viilennettyä vaihdoin lampun ja kuten vähän pelkäsinkin, valo ei syttynyt. Googlettelin uusia uuneja ja ensi katselmuksella päädyin jo yhteen. Seuraavana päivänä kävelyllä osui silmiin lähellä olevan kodinkonekorjausfirman toimipiste, jonne seuraavana aamuna soitin. Mies puhelimen toisessa päässä totesi 13 vuotta vanhan hellan olevan parempaa tekoa kuin nykyiset, joten sen korjaaminen luultavasti kannattaa. Hän lupasi asentajan paikalle myöhemmin viikolla.

Asentaja tulikin, roplasi liettä ja kas, uuni heräsi henkiin. Tosin myöhemmin paistaessani juhlan kunnaksi joulutorttuja totesin, että uuni kyllä lämpenee, kiertoilma hyrrää, mutta se ei ilmeisesti lämpeä kunnolla. Torttujen paistossa meni yli tunti, lämpötila täysillä eikä siltikään torttuihin tarttunut yhtään väriä.

Uusi soitto korjaajalle, pari lisäpuhelua ja parin liesikuvan jälkeen tilanne on se, että uunia varten on tilattu uusi osa Saksasta. Sen saaapuminen kestää näillä näkymin pari viikkoa. Siihen asti on pärjättävä pelkillä keittolevyillä ja leipomatta.

Uunittomuus on haastava tilanne, sillä olen tottunut leipomaan lähes kaikki leivät itse sekä valmistamaan paljon ruokia että lämmittämään niitä uunissa. Kotonani ei ole mikroaaltouunia, eikä sellaista ole tulossakaan. Sille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Olen toiveikas korjaamisen onnistumisesta. Korjauksen hinta luultavasti kaikkineen jää puoleen uudesta samanlaisesta liedestä ja mikä toki parasta, jos ei tarvitse ostaa uutta vaan voi korjata vanhaa. Pidetään peukalot pystyssä ja sormet ristissä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 15. Käärmeitä ja lävistyksiä.

15 marraskuuta 2020



Japanilaiset romaanit kiinnostaa edelleen hurjasti, en oikein edes malta tarttua muihin kertomuksiin. Kävin lokakuussa Turussa kampaajalla ja samalla retkellä piipahdin Sammakon kirjakaupassa ostamassa kaksi kirjaa lukuhimooni, toinen niistä oli tämä Hitomi Kaneharan Käärmeitä ja lävistyksiä. (hinta myymälässä 2 €, verkkokaupassa 10 €) Pieni tarina toisenlaisesta Japanista, syvältä undergroundkultuurimaailmasta.

Kirja kertoo 19-vuotiaan kauniin tokiolaisnaisen, Luin tarinaa, johon kietoutuvat sekä punkkari Ama että lävistys- ja tatuointitaiteilija Shiba. Tatuoinnin ottamisesta alkaa kolmiodraama, jonka kiemurat yllättävät. Tai ainakin yllättivät minut. Tarina oli ikävä, henkilöt lähinnä luotaantyöntäviä. Onneksi kirja on ohut, vain reilut sata sivua.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KEITTIÖN PÖYTÄ - MUKANANI JO 20 VUOTTA!

11 marraskuuta 2020



Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus täyttää tänä vuonna pyöreät 30 vuotta. Synttäreiden kunniaksi Kierrätyskeskus haluaa mieluummin juhlia kaikkia niitä esineitä ja asioita, jota kestävät hyvin vuosien käyttöä kuin yritystä. He kutsuivat minutkin viettämään kestävää kulutusjuhlaa ja haastoivat miettimään mikä esine on kestänyt hyvin aikaa ja käyttöä ja ehkäpä päätynyt kierrätettynä kotiini.

Kun katselin kotini kalustusta tajusin, että sohvaa ja kahta pikkupöytää lukuunottamatta koko kalustus on joko kierrätetty tai isäni käsin tekemää. Pisimpään kanssani on kulkenut sänkyni. Olen perinyt sen vanhemmiltani ja se oli jo ensimmäisessä opiskelija-asunnossani petinäni. Olen hankkinut siihen ajan saatossa uudet patjat, mutta muuten sänky on edelleen käytössä.


Neljä vuotta opiskelujen aloittamisen jälkeen muutin ystäväni kanssa uuteen kotiin, kimppakämppään. Asunto, jonne muutimme oli 3 h + K. Molemmilla oli oma huone, yhteinen olohuone ja keittiö. Keittiö oli pienehkö ja siellä oli meidän molempien inhokkiväriset, vaaleansiniset, kaapinovet. 

Meillä kummallakaan ei ollut silloin sopivaa pöytää keittiöön. Kiersimme Kuopion vanhan tavaran kauppoja ja kirppareita etsimässä pieneen keittiöön sopivaa ja opiskelijabudjettiin sopivaa pöytää. Yhdessä oli myytävänä pienehkö, vaaleansinisellä laminaattipinnalla oleva hyväkuntoinen yksilö. Pöytä oli sekä sopivan pieni että kivasti kaappeihin sopivan värinen ja oikean tyylinen ja päätimme maksaa siitä pyydetyt 120 markkaa.



Kun vuoden päästä muutimme uusiin kaupunkeihin, lähti pöytä mukaani Turkuun. Ja sillä tiellä se on edelleen. Vaaleansininen pinta ei edelleenkään ole lempivärini, mutta pinta on helppo pitää puhtaana, pöydän päällä on hyvä leipoa ja sen voi aina peittää pöytäliinalla. Kankaista riittää 140 senttiä leveää kangasta metrin pala. Pöytä on sopivan kokoinen pieniin asuntoihin, mutta sitä pystyy tarvittaessa jatkamaan lisäpalalla. Olen löytänyt sen ympärille samantyyliset tuolit, kaikki hylättyinä Kalliosta. Nykyisen kodin keittiöön pöytä sopii aivan täydellisesti.

Onko sinulla joku tällainen aarre? 
#kestävääkulutusjuhlaa



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 14. Land of the Rising Cat - Japan's Feline Fascination.

04 marraskuuta 2020



Tämä kirja, Land of the Rising Cat - yhdistää kaksi suurta rakkauttani, kissat ja Japanin. Se myös tiivistää kansien väliin, sen mikä Japanissa ja maan kulttuurissa kiehtoo. Pienikin asia voi olla ISO, fanittaa voi melkein mitä vain, asian kuin asian voi tuotteistaa ja rakkaus johonkin voi olla ihanan sekopäistä.

Manami Okazakin kirjoittama kirja esittelee japanilaisten suuren rakkauden kissoihin ja mitä kaikkea kissamaista saarivaltiosta löytyykään. Tuntuu, että japanilaisten mielikuvitukselle ei ole rajoja, niin hulluja asioita siellä voi nousta ilmiöiksi.


Kirjassa esitellään muun muassa kissakahviloita, temppeleitä ja pyhäkköjä, jotka ovat omistettu kissoille. Niistä muutamassa olen minäkin päässyt vierailemaan kuten Gotokuji (2011 ja 2019) tai Imado jinja (2016). Samoin vierailemani kissamainen Kishin asema ja sinne puksutteleva Tama Densha -kissajuna ovat saaneet palstatilaa. Se on esimerkki miten lopetusuhan alaisesta junareitistä tehdään turistekohde, jonne saapui eräskin suomalainen kissahullu monien muiden kotimaisten että ulkomaisten turistien mukana. Japanissa on myös muutama kissasaari. Siis saaria, joissa asuu iso populaatio kissoja. Ne olen jo merkinnyt Google Maps -karttani haluan käydä -kohteisiin.


Oman osion ovat saaneet tunnetut keramiikkakylät, joissa yhä valmistetaan maneki neko -onnenkissapatsaita. Kirja esittelee myös muutamia taiteilijoita ja käsityöläisiä, joiden töissä esiintyy kissoja.  Lähes jokainen kertoi kissojen salaperäisyyden, arvaamattomuuden, mutta myös rakastettavuuden kiehtovan ja inspiroivan töitä.


Oma osio opuksessa on popkulttuurille, kissat ovat innoittaneet niin manga- ja animetaiteilijoita. Tunnetuimmat hahmot lienevät Hello Kitty ja Doraemon. Japanissa asialle kuin asialle on suunniteltu maskotti, kuten kaupungeille, yhtiöille tai koronavirukselle. Moni niistä on saanut kissahahmon. Ja mitä olisi elo ilman kissajuhlia Bakeneko matsuria? (pakko päästä mukaan)

Tilasin kirjan AbeBooks:lta ja sen ISBN on 9783791384948, kustantaja Prestel.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 



Proudly designed by Mlekoshi playground