BLOGGAUSPOHDINTAA.

21 marraskuuta 2020



Lueskelin vähän aikaa sitten vanhoja blogikirjoituksiani ja katselin kuvia vanhoista kodeistani. Periaatteessa kaikissa kolmessa kodissa on näyttänyt samalta, ihan hirveästi ei tyylissä ole tapahtunut muutoksia. Samat kamat löytyvät edelleen kodista, jotain uutta (lähinnä vanhaa) on tullut lisäksi ja viherkasveja, paljon viherkasveja. Kahdessa edellisessä asunnossa oli parveke, niitä on vähän ikävä. Parveke oli yksi lisähuone, jota sisustaa vuodenaikojen mukaan. Muuten en niihin asuntoihin kaipaa, rakastan tätä nykyistä niin paljon.


Oli jännä havaita miten oma bloggaamiseni on muuttunut. Ennen olen voinut julkaista postauksen yhdellä kuvalla ja toivotella hyvät viikonloput. Olen blogannut pienistäkin asioista. Aikoinaan kuvasin paljon Helsinkiä ja jaoin niitä kuvia blogissa. Kaupungin kuvaaminen on jäänyt, mikä on vähän sääli. Blogi on ollut paljon enemmän päiväkirjamaisempi, nyt tuntuu että pitäisi olla oikeasti jotain asiaa, josta kirjoittaa ja kuvien todella hyviä ja viimeisteltyjä.


Edelleen kuvaan paljon yksityiskohtia. Ehkä koska asunnossa on niitä paljon, asioita, juttuja, yksityiskohtia. Kokonaisuutta vähemmän, kun neliöitä on niin vähän. Ne vähät neliöt on nopeasti kuvattu eikä sisustus hirveästi muutu, ei edes vuodenaikojen mukaan. Haluaisin blogata edelleen enemmän päiväkirjamaisesti, kirjata pieniä ajankohtaisuuksia ylös, tallettaa kuviin pieniä hetkiä arjestani. 

Mitä mieltä olet? Onko bloggaus muuttunut vai onko muuttunut hyvään vai huonoon suuntaan? Mistä haluaisit lukea tai nähdä kuvia tässä blogissa?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

10 kommenttia:

  1. Tykkään lukea kaikesta Japaniin liittyvästä, kirjavinkit, matkakertomukset, ym kiinnostaa. Tykkään paljon valokuvista ja mitä useammin päivität blogiasi, sen mukavampi. Eli just päiväkirjamaista blogia on kiva lukea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti, kiva kuulla! Japani-aiheiset postaukset ovat hyvin lähellä sydäntäni ja niitä varmasti jatkossakin tulee olemaan.

      Poista
  2. Tykkään sekä vanhasta, että nykyisestä tyylistäsi. Rakastan Japani-kertomuksiasi, mutta ymmärrän, että niitä ei ole aina. Myös kotijutut ja -kuvat on ihania. Tee sellaisia juttuja, mistä tykkäät oli ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Jos tykkäät kirjoittaa ja ottaa kuvia, se välittyy tekstistä lukijallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirs, ihanasti sanottu! Kiva kuulla, että Japani kiinnostaa. Harmillisesti sinne taida hetkeen olla asiaa, mutta yritän löytää asioita lievittämään sitä ikävää.

      Poista
  3. Aika pitkään olen blogiasi seurannut, mutta en ole tehnyt sen kummempaa analyysia sen olemuksesta. Minusta olet säilyttänyt omintakeisen tyylisi niin kuvien kuin tekstinkin suhteen. Varmasti on ihan luonnollista, että blogi elää ja muuttuu. Ihminenhän siellä takana on. Mielelläni luen Japani-aiheisia postauksiasi, mutta yhtä suurella mielenkiinnolla kaikkea muutakin. Kuvasi ovat aina taitavasti sommiteltuja, sinulla on paljon hienoja kuvakulmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Hauskaa, että Japani-aihe kiinnostaa sinuakin. Välillä mietin, että ketään muuta se aihe taida kiinnostaa kuin itseäni (ja ehkä Riinaa:)), mutta silti vaan tungen sitä joka väliin, kun se on itselle niin tärkeä aihe.

      Poista
  4. Koko blogimaailma tuntuu elävän tällä hetkellä vähän sellaista hiljaiseloa. Kuten omakin blogini, mutta kait se tästä taas piristyy..:) Tykkään lukea ja katsella kuvia kodistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Niin, kai aika paljon bloggaajia on siirtynyt Instagramiin tai lopettanut kokonaan. Onhan tämä aika aikaa vievää puuha. Instagramiin on helpompi näpsäistä kameralla kuva.

      Poista
  5. Tykkään blogistasi ja tyylistäsi hurjasti! Minua kiinnostaa (luonnollisesti) kirppisjutut ja tietysti Japani. Mielestäsi blogisi on edelleen päiväkirjamainen - tärkeintä varmasti on se, että bloggailu pysyy itselle kivana ja mielenkiintoisena. Mahtavaa myös, että jaksat bloggailla edelleen usein. Mä yritän kirjoittaa 3 kertaa kuukaudessa ja välillä sekin tuntuu tosi paljolta - itse haluaisin edelleen panostaa blogiin ja tuntuu tosi harmilliselta, että kaikki action siirtyy esim. Instagramiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! <3 Olen myös huomannut, että on helpompaa postata Instagramiin kuin blogiin. Sama on monella muullakin bloggaajalla ja se on vähän sääli. Mulla on välillä kausia, että kerrottavaa on enemmän ja välillä tuntuu ette millään keksi mitään juttua. Toki myös haastavat kuvausolosuhteet talvisin vaikeuttavat, kun haluan kuitenkin pitää kiinni kuvien laadusta.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground