JAPANINVAAHTERABONSAI.

07 helmikuuta 2021



Ostin viime kesäkuun puolessavälissä Viherpajasta heräteostoksena pienen japaninvaahterabonsain. Vein sen kesäksi mökille tekemäni sammalistutuksen kanssa. Sijoitin ne aamiaspöydälle, jotta muistaisin kastella ne. Sitä pitää kastella päivittäin, luki ohjeessa. Bonsai on pienessä multatilassa ja se kuivuu herkästi. 

Ilmojen viilennettyä emmin mitä tehdä pikku puun kanssa. Päädyin tuomaan sen kotiin ja sijoitin keittiöön lähelle kahvinkeitintä, jotta muistaisin kastella sitä vaikka sitten valonmäärän kustannuksella. Jouluna tuli useamman päivän tauko vedenantamiseen, mutta yllätykseni puu selvisi siitäkin. 

Vuodenvaihteessa vaahtera päätti, että on kevät ja poksautti silmut auki. Silmuista kuoritui kirkkaanpunaiset lehdet, joiden väri muutamassa viikossa vaihtui hailakan vihreäksi. Vihreät lehdet ja punaiset lehtiruodit ovat ihastuttava yhdistelmä. Miten mahtavaa on seurata puun vaiheita, olen niin onnellinen, että bonsai on yleensä hengissä. Toivottavasti se säilyy hengissä myös pitkän kevään.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet saanut vaahteran pysymään hengissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Vielä se kyllä ehtii kuolla, kesään on aika tavalla matkaa... Toivottavasti ei.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground