TADAIMA - kotona juuri nyt.

11 toukokuuta 2019


Kahden viikon lomani ja matkani rakastamaani, iki-ihanaa Japaniin on ohi ja olen palannut työarkeen. Tällä kertaa matkasta ja aikaerosta toipuminen on vienyt aikaa runsaasti. Reissussa ensimmäinen viikko meni pari tunnin yöunilla, aamuun asti torkkuen ja futonilla pyörien. Toisella viikolla aloin päästä kiinni Japanin ajasta ja sitten pitikin palata kotiin. Olen huomannut muutamana viime vuonna, että nukun hirveän huonosti muualla kuin kotona {ja mökillä} ja se kostautuu aina reissujen jälkeen. Olisin tarvinnut vielä lisäviikon lomaa ennen töihin paluuta. 

Olen suorittaja lomareissuilla. Haluan nähdä paljon ja janoan tutustua uusiin asioihin, herään aikaisin ja jatkan tutkimista pitkälle iltaan. Rannalla makoilu ei ole mun juttu! Olin tehnyt kevyen suunnitelman kohteista, joita oli kolmessa vuodessa kertynyt hurja määrä. Edellisenä iltana mietin minne aamulla ensimmäiseksi suuntaan ja siitä jatkoin seuraavaan lähimpään kohteeseen ja sitten seuraavaan. Tämä toimii loistavasti, sillä matkustan yksin, eikä kukaan vastusta suunnitelmiani, reittejäni tai kohteitani ikinä.


Ikinä ei myöskään tarvitse kuunnella nurinaa tylsistä puutarhoista tai ainaisista vaatekaupoista. Ruokapaikoista ei tule tappelua ja ennen kaikkea - kukaan ei saa nälkäkiukkuraivareita. Jos sopivaa ravintolaa ei juuri tule eteen, voi kuitata lounaan jäälattella ja hyvällä pullalla.

Japani oli ihana. Tietenkin. Paljon puutarhakohteita, vähän taidetta ja sopivasti shoppailua. Reittini vei Osakasta kissajuna Tama Denshalla Kishiin, josta jatkoin Kiotoon. Kioton jälkeen suuntasin Hakonen vuorille pariksi päiväksi ja viimeiseksi vietin viikon Tokiossa.

Yllätyksekseni ehdin nähdä kerrottujen kirsikoiden kukinnan, ne kukkivat tavallisia myöhemmin. Kukinta, jonka vuoksi ajoitin matkani huhti-toukokuun vaihteeseen oli sinisade eli wisteria. Eikä haitannut, että samaan aikaan oli kukassa myös atsaleat. Oli pakahduttavan kaunista.


Kaikki kuvat ovat edelleen muistikorteilla. Kuvamäärä huimaa jo valmiiksi, enkä aio pitää kiirettä niiden suhteen. Koska kesä ja puutarhahommat. Syksyllä ja talvella on sitten paremmin aikaa. Reissupostauksia on tulossa, sitten joskus.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground