MALJAKKOLÖYTÖJÄ.

Esittelyssä muutama viime aikainen maljakkolöytö. Ensimmäisenä valkoinen, keraaminen vaasi, jonka noukin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. Maljakon muoto ja mitat täsmäävät Arabian maljakkoon, joita on muun muassa Botanica-lautasista tutuilla kasveilla kuvitettuina. 

Vaasin vierellä on Marimekon Fyr-kynttilälyhty, jonka olen jo aiemmin esitellyt. Se on myös Kierrätyskeskuslöytö kuten kipsinen kissapääkin. Pikkupatsaan löysin myös ilmaisista ja se oli onnekas kerta! Olin aivan onneni kukkuloilla, kun hoksasin hyllystä pilkistävän kissan pään. Se on juuri sellainen ihanan outo aarre, joita silloin tällöin löytää ja jotka tekee kirppisten kiertämisestä niin jännittävää.

Kierrätyskeskukseltä löytyi myös Kupittaan Saven pullomainen maljakko. Se kustansi alennuksen jälkeen 7,20 euroa.

Maljakon väri on herkku ja siihen saa kivasti asettumaan pienen kimpun tai oksan kukkia.

Kolmas maljakko on oikeasti tuoppi ja valmistettu keramiikasta. Siinä on mielestäni vahvat Kupittaan Savi -vibat, mutta varmaa tietoa ei ole. Kolpakon pehmeän, murrettuun valkoiseen käy loistavasti leikkokukkasuosikkini – villanukkajäkkärä (tai helminukkajäkkärä, en ole varma kumpaa kukat ovat). 

Olisiko näistä joku lähtenyt sinun mukaan?

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 28. KIOTO.

Kävi tuuri, kun löysin Yasunari Kawabatan Kioto-romaanin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. Yleensä nämä vanhat japanilaiset ovat harvoja herkkuja ja yllättävän hinnakkaita. Kioto on julkaistu vuonna 1962 nimellä Koto. Kirja vie lukijan aikaan jolloin moderni, länsimainen kulttuuri alkoi vasta rantautua Japaniin ja moni asia oli hyvin toisin kuin tämän päivän Kiotossa.

Kioto on ihana tarina, kiotolaisesta nuoresta naisesta Chiekosta. Hän kasvaa kangaskauppiaan tyttärenä, vaikka tietää olevansa löytölapsi. Kiotoa ympäröivillä vuorilla Chieko tapaa aivan itsensä näköisen naisen ja saa tietää olevansa kaksonen. Perinteisten japanilaisten uskomusten mukaan on häpeällistä olla löytölapsi ja yhtä häpeällistä on olla kaksonen. 

Kioto on herkkä tarina ystävyydestä ja nuoresta rakkaudesta. Se on myös hurmaava kuvaus Kiotosta, kaupungin kirsikankukista, ruskan punaamista vaahteroista, temppeleistä ja matsureista. Pidin kovasti kirjan luontokuvauksesta ja se sai haaveilemaan ruskamatkasta Kiotoon. Kioto oli mielestäni helpommin avautuva kuin toinen lukemani Kawabatan kirja, Lumen maa. Kirjassa on muutamia mustavalkoisia kuvituksia, jotka toivat tarinaan kivan lisän. Ne ovat Osmo Kaipaisen käsialaa.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest