KISSALEIPÄ.

22 huhtikuuta 2021

Ruoalla saa leikkiä, jos sen tekee söpösti. Eikö vain? Söpöimmät asiat tulevat tietenkin Japanista, niin myös kissanmallinen leipä- tai kakkuvuoka. En ehkä kestä tätä söpöyttä, kun leipä on melkeinpä liian nätti syötäväksi.

Leivoin kissaleivän ja tein pienen aamiaiskattauksen sen kunniaksi. Katoin pöytään Saara Hopean kannun, jonka ostin Kierrätyskeskuksesta helmikuussa neljällä eurolla. Pähkäilen myisinkö sen eteenpäin vai yrittäisinkö kuitenkin kerätä mehusetin laseineen ja koreineen. Juomalasina on Herttua-sarjan viinilasi, joita hitaasti ja epävarmasti yritän haalia muutamat lisää. Snapsilaseja löytyisi helpommalla, mutta viinilasikokoja ei niinkään. Eikä ainakaan halvalla.


Miau!


Harvoin ostan appelsiineja, niiden käyttöliittymä on niin hankala. Tämäkin oli lopulta pakko syödä tiskipöydän yllä, jotta pöytäliina ja omat vaatteet säilyivät puhtaina.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

TÄMÄ AIKA VUODESTA.

04 huhtikuuta 2021

Parin viime viikon aikana olleet aurinkoiset päivät virittäneet mielen jo täysin kevättunnelmiin. Olen ollut innoissani siitä, että puutarhakausi on koko ajan lähempänä ja kaikki ihanat puutarha- ja mökkipuuhat tältä vuodelta vasta edessä päin. 

Pitkäperjantaina vietin ensimmäisen kunnollisen puutarhapäivän mökillä. Olin kerrankin varautunut eväillä, enkä olisi millään halunnut lähteä kotiin. Kotiin päästyäni tein ruokaa, söin ja tunsin pakahduttavaa onnellisuutta keväästä, puutarhasta ja tulevista hetkistä mökillä. On suuri onni omistaa siirtolapuutarhapalsta.

Nyt on se vuodenaika, kun mökille mennessä on aina jotain vietävää. Viimeksi sinne kulkeutui pullo käsidesiä ja kännykän laturi. Niillä pärjää jo hetken. Seuraavassa kuormassa sinne menee kotona kukkineita sipulikasveja uudelleen istutettavaksi ja isohko kivi. 



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

SIPULIKUKKAKOKOELMA.

01 huhtikuuta 2021


Puutarha antaa vielä odottaa kukintaa, joten täytin kodin pääsiäistunnelmalla. Keräsin kaapin päälle kokoelman narsisseja*, tulppaaneja*, krookuksia* ja helmililjoja*.


Kasvien seuraksi pääsi ainut vähänkään pääsiäiseltä haiskahtava koriste - Anderssen & Vollin Ildhane-kynttiläjalan.  Yritin etsiä lähikaupoista lintuhahmoiseen jalkaan pääsiäisen sopivaa kynttilää, mutta tämä turkoosihtava oli lähin mitä löytyi.



Narsissit sujautin muoviruukun kanssa suojaruukkuun, pidän erikoisen paljon tuosta punotusta korista.


Pakko muuten mainita, että kuvassa näkyvistä ruukuista äärimmäisenä oikealla olevan olen tehnyt itse ja se on poltettu nuotiolla. Helmihyasinttien korvallinen ruukku on muistaakseni tullut jo aikoja sitten kuolleen opuntian kanssa. Kaikki muut ruukut, kynttiläjalka ja kirjat ovat ilmaislöytöjä eri paikoista.


Oikein mainiota pääsiäistä!
toivottaa Oravanpesän väki

*Kasvit saatu PR-näytteenä Huiskulalta.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground