Pieni kertomus hyvästä asiakaspalvelusta:
Yhtenä perjantaina satuin etsimään metallista kukka-astiaa Googlen kuvahaulla. Etsin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, mutta en löytänyt yhtä tiettyä sitten mistään. Sen loppuunmyydyn lisäksi. Etsinnöissäni satuin bongaamaan samantyyppisen, mutta aivan eri mallisen astian. Kuvahaulla päädyin tukkuliikkeen sivustolle ja ihastuin korviani myöten. Käynnistin uuden haun, taas kolmella eri kielellä ja taas turhaan.
Palasin tukkuliikkeen sivustolle ja päätin rohkaistua ottamaan heihin yhteyttä. Lähetin palautelomakkeella kysymyksen mahdollisuudesta ostaa yksityisasiakkaana yksi kulho tai jos he voisivat ilmiantaa jälleenmyyjän pääkaupunkiseudulta. Noin puolessa tunnissa sähköpostiini kilahti vastaus nettisivuosoitteen kanssa ja ehdotus kysäistä kyseisestä kaupasta. Lähetin saman tien kukkakauppaan sähköpostia ja sain paluupostissa kuittauksen, että heiltä löytyy juurikin sitä haluamaani astiaa ja laittavat yhden minua varten jemmaan.
Arvaatte varmaan, että se kyseinen kulho on näissä kuvissa. Kiitokset lähtee Suomen Kukkatukun Nikolle ja Tulikukan Elsalle. Viikonloppuni oli tällä pelastettu! Samoin visioni pääsiäiskukka-asetelmasta.
Neljä päivää vapaata - ihanaa!
Näiden kuvien myötä toivotan oikein ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä!
Assistentti toivottaa myös oikein mainiota pääsiäistä kehräyksen kera ja toivoo kaikille paljon herkkuja!
Seuraa Oravanpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest