APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 33. Makumatkoja Japaniin.

Mainos: Aviador

Tänä syksynä hemmotellaan japanilaisen ruoanystävää. On ilmestynyt kaksi japanilaiseen kotiruokaan perehtynyttä kirjaa, tässä esittelyssä toinen Marjo Sekin kirjoittama Makumatkoja Japaniin. Se toinen kirja, Oishii – japanilaista kotiruokaa, on esitelty täällä.

Kirjassa korostetaan, että se on ruoanlaiton rakastajille ja kirjailija mainitsee usein kuinka pitää ruoanlaitosta. Pakko tunnustaa, en oikein pidä ruoanlaitosta, se on välttämätön paha, kun en halua syödä valmisruokia eikä ole mahdollisuutta käydä ulkona syömässä. Silti nautin kirjan lukemisesta, sillä Makumatkoja Japaniin ei ole pelkkä reseptikirja, vaan Seki vie tarinoineen japanilaiseen ruokakulttuuriin. Ja ne tarinat ja sukellukset kulttuuriin olivat minusta kirjan parasta antia, reseptit plussaa.

Japanilaisten ruokien takaa löytyy monia tarinoita, on kiinnostavaa perehtyä muun muassa shojin ryorin – temppeliruoan maailmaan, maistella nuoren Marjon kanssa osechi – uudenvuoden ruokia ja hämmästellä nyotaimoria – elävää naispöytää, jonka Seki toi Tampereelle muodossa elävä miespöytä.

Kirja on koostettu, niin että tarinat ovat omana kokonaisuutena ensin, niitä seuraavat reseptit. Reseptisivut ovat kätevästi eri väriset, joten ne löytää helposti kirjan perältä. Kuvat eivät varmastikaan tee oikeutta ruuille. Olisi myös kiva tarinoita lukiessa nähdä millaisesta ruoasta on kyse, sillä japanilaiset annokset ovat aina myös pieniä taideteoksia. Toisaalta kuvat eivät aseta liian korkeaa rimaa, vaan sallii omillekin kokkailuille vähän vähemmän näyttävän lopputuloksen. Kokeiluun menevät ainakin yakisoba – paistetut nuudelit ja okonomiyaki – "mitä haluat" -paistos.

*Arvostelukappale saatu.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 32. Oishii – japanilaista kotiruokaa.

Mainos: TEOS

Japanilaisen ruoan ystäviä hemmotellaan tänä syksynä, sillä on ilmestynyt kaksi suomalaisen kirjoittajan tekemää kirjaa japanilaisesta kotiruoasta. Molemmat kirjoittajat ovat asuneet pitkän aikaa Japanissa, joten kokemusta nousevan auringon maan ruokakulttuurista on, mutta suomalaisina osaavat vinkata parhaat niksit ruokien valmistamiseen Suomessa. Tässä postauksessa esittelyssä on kirjoista toinen, Heikki Valkaman Oishii – japanilaista kotiruokaa*. Toisen esittelen omassa postauksessaan.

Oishii-kirja (Oishii = herkullista) sisältää tarinoita japanilaisesta ruokakulttuurista, kuten mison perusteet, wasabin salat ja japanilaisesta lautasmallista. On kiinnostavaa miten riisi liittyy niin moneen asiaan Japanissa, se ei ole pelkkä ruuan lisuke. Japanissa riisi on aterian ydin ja muut lisukkeita, toisin kuin voisi kuvitella. Riisi liittyy moniin rituaaleihin, samurait ovat saaneet palkan riisissä ja yli vuosituhatta jatkunutta riisinviljelyä voi pitää osin koko maan kulttuurin perustana. Tarinat ja taustoitus ruoka-aineista ovat mielestäni kirjan parasta antia, sukellus rakastamani maan kulttuuriin. 

Kirja sisältää runsaasti reseptejä japanilaisesta kotiruoasta, niistä mitä japanilaiset kokkaavat kotona. Esimerkiksi sushia harva saarivaltion asukas valmistaa itse. Ohjeet löytyvät esimerkiksi dashiliemeen, joka on yksi japanilaisen ruoan perustoista, riisipallo-onigiriin, gyoza-nyytteihin ja tempuraan.

Tunnustan, etten ole japanilaisen ruoan ystävä. Saarivaltion ruoka nojaa ymmärrettävästi runsaaseen kalan ja äyriäisten käyttöön, joille olen allerginen. En piittaa myöskään etikoiduista asioista ja niitä Japanissa riittää, se selviää tästäkin kirjasta. Siksi esimerkiksi sushi ei minulle maistu, koska se on pääasiassa etikoitua riisiä lisukkeilla, yleensä niillä meren- tai järvenasukeilla. Toisaalta rakastan raamen-keittoa ja okonomiyaki on mielestäni herkkua. 

Kirjan reseptit on valmistettu ja kuvattu kirjoittajan kotona, se vahvistaa ajatusta, että voisin onnistua itsekin kotikeittiössäni ja laskee kynnystä kokeiluun. Monet reseptit sisältävät asioita, joita en pysty syömään, mutta ainakin tonkatsua haluan kokeilla kotona. 

En ole vegaani, mutta väittäisin että vegaaninen sienikorokke jää vegaanilta tekemättä, ainakin täsmälleen ohjetta seuraten. Se nimittäin sisältää voita ja kananmunia.

Tykkäsin kirjan tunnusta, se tuntuu hyvältä käsissä. Kansimateriaali ei vaikuta kovinkaan kestävältä, vaikka tuntuu mukavalta käteen. Kirjan kulmat ovat miellyttävästä materiaalista huolimatta jo nyt kärsineet, vaikka se ei ole edes päässyt tositoimiin. Hieno yksityiskohta on kirjan selkä, johon on jätetty näkyviin sidonta. Hyvin japanilaista! Ratkaisu myös auttaa siihen, että kirja avautuu kunnolla, joka on reseptiä seuraavalle hyvä asia, vaikka pitkiä tai monimutkaisia ohjeita ei olekaan. 

*Arvostelukappale saatu.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 31. Omotenashi - Mitä voimme oppia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta?

Mainos: Vastapaino

Japanilaisten vieraanvaraisuus, omotenashi, on aivan omaa luokkaansa. Se hämmentää ensikertalaista, hieman ujostuttaa, mutta on myös liikuttavaa. Ystävällisyys, toisten ihmisten huomioon ottaminen vaikuttaa olevan japanilaisilla geeneissä, mutta luettuani Arto Lindblomin ja Heikki Valkaman Omotenashi - Mitä voimme oppia japanilaisesta vieraanvaraisuudesta -kirjan* ymmärsin, että se on lapsuudesta lähtöisin olevaa pitkällisen harjoituksen tulosta. Omotenashi on pitkälti ennakointia ja tilanteen aistimista, pyyteetöntä kohteliaisuutta ja toisen huomioon ottamista sekä kunnioittavaa käyttäytymistä.

Omotenashi-kirja avaa vieraanvaraisuuden teemaa syvemmin haastattelemalla omotenashin ammattilaisia. Omat osiot kirjassa ovat omotenashi ajattelutapana, esteettisenä kokemuksena ja käytännön tekoina. Viimeinen kappale avaa yritysten omotenashin käyttöä yritysten päivittäisissä toiminnoissa, kilpailuetuna ja muun muassa rekrytoinneissa. Monissa japanilaisissa yrityksissä onkin paksut manuaalit, jotka työntekijät opiskelevat ymmärtääkseen miten vieraanvaraisuus näyttäytyy kyseisen yrityksen toiminnassa. 

Omotenashi-kirja on kiinnostava sukellus japanilaiseen, pyyteettömän vieraanvaraisuuteen. On kiinnostavaa lukea niin erilaisesta kulttuurista ja mitä enemmän lukee, sitä selkeämmin ymmärtää kuinka vähän tietää japanilaisuudesta mitään.

*Arvostelukappale saatu.

+ Oma kirjani teki pienen lenkin yksinään. Unohdin opuksen junaan, mutta joku ystävällinen ihminen toimitti sen löytötavaratoimistoon, josta sain sen hakea.

++ Hauskaa on se, että toinen kirjoittajista – Arto Lindblom on ala-asteen luokkakaverini.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

HYASINTIN TUOKSUA.

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Kolmas adventti, viikon päästä jouluaatto ja vuotta jäljellä kaksi viikkoa. Juuri oikea hetki tehdä jouluinen kukka-asetelma, vaihtaa sohvalle punaiset tyynyt ja sytyttää tuikut punaisiin Välkky-lyhtyihin. Ja maistella hieman suklaata.

Laakea astia on mainio moneen sesonkiin, siihen saa kivasti laitettua useamman kasvin. Se on sopivan huomaamaton ettei vie katsetta itseensä, vaan antaa kukkien loistaa. Istutuksen kaunotar on valkoinen jouluruusu* 'Christmas Carol', joka vasta availee nuppujaan ja toivottavasti on kauneimmassa kukassa juuri jouluna. Sen kaverina on kiinankataja* 'Blue Alps', hauska pieni havupuu ja kaksi valkoista hyasinttia*.

Olen varovaisesti testaillut sietäisinkö hyasintteja joulukukkina. Valkoiset hyasintit ovat tuoksultaan miedoimpia, siniset taas voimakkaimpia, vaaleanpunaiset ovat siitä välistä. Yksi vaaleanpunainen tuoksuu sen verran, että on vähän siinä ja siinä, onko se nenääni liikaa. Valkoisten haju tuntuu olevan niin vaimea, että ne saavat jatkossa kuulua jouluuni. Ihanaa, sillä hyasintit minusta kuuluvat jouluun. Ja pääsiäiseen ja kevätpuutarhaan.

Hyvää kolmatta adventtia!

*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

ADVENTTIKYNTTILÄT JOULUN ODOTUKSEEN.

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Olen muutaman vuoden ajatellut, että haluaisin adventtikynttilät ilahduttamaan joulun odotusta. Kun löysin viime viikonloppuna kynttiläpidikkeet, tiesin, että nyt on adventtikynttilöiden aika. Suunnittelin kranssipohjaa, erilaisia vihreitä oksia, ehkä jotain joulunpunaisia marjoja tai kiulukoita. Tai ehkä kuitenkin jouluruusu ja hyasintteja tai miksei kauniinvärinen joulutähti kynttilöiden seuraksi. Koko komeus metallitarjottimelle tai liemikulhoon tai ehkäpä kuitenkin sinkkivatiin. Ideat vain pörräsivät mielessä.

Ideoita tulvi ja samalla pengoin varastojani ja kävin mökilläkin hakemassa lisää ruukkuja, tarjottimia ja astioita adventtiasetelmaa varten. Olin varma, että minulla on jossain rottinkikranssi, en vai löytänyt sitä jemmaa minne sen olen laittanut. Löysin tarvikkeita etsiessäni vuosia sitten hankitun kukkasienen, päätin käyttää sen nyt. Tiedän, että kukkasienen käyttö on nykyään lähes rikos, koska sieni on maatumaton ja siitä irtoaa mikromuoveja. Jatkossa jätän kukkasienet kauppaan, mutta nyt kun sellainen oli jo olemassa päätin käyttää sen.

Kukkasieni sopi täydellisesti vanhaan alumiiniseen kakkuvuokaan, joten se valikoitui adventtiasetelman astiaksi. Laitoin vuokaan vettä ja annoin halkaistun sienen kostua rauhassa. Ensimmäiseksi painoin metallisten kukkapidikkeiden piikit sieneen tasaisin välein ja sen jälkeen aloin asetella männyn oksia*. 

Kun kukkasieni oli peitossa ja männyn oksatkin vähissä adventtiasetelmani, lisäsin valkoiset kruunukynttilät odottamaan ensimmäistä adventtisunnuntaita. Monimutkaiset ja runsaat ideat jalostuivat pelkistetyksi, aika suomalaiseksikin toteutukseksi. Monissa asioissa tykkään runsaudesta ja olen maksimalisti, mutta tällä kertaa vähempi oli enempi. Viikon päästä saan sytyttää ensimmäisen kynttilä.

*Männyn oksat saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

MORSIUSMYRTTI – VANHA HUONEKASVI.

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Morsiusmyrtti – myrtti – Myrtus communis on minulle lapsuudesta muistijäljen jättänyt kasvi. Muistan sellaisen olleen mammani kuistin ikkunalla ja myöhemmin meillä kotona. Muistan, että äitini kertoi siitä kasvatettavan morsiamelle kruunu häihin. Se kuulosti minusta silloin ihanalta. Harmillisesti se myrtti ei enää ole elossa, mutta nyt sain uuden morsiusmyrtin* ja aikomus on yrittää pitää se hengissä mahdollisimman pitkään.

Kyselin hoito-ohjeita Hyötykasviyhdistyksen viisailta naisilta Soilikki ja pielikki -piirin tapaamisessa. Anu Ranta mainitsi sen olevan ahkeran kastelijan kasvi, myrtti viihtyy kosteassa, mutta ei tykkää vedestä lautasella. Anu myös kertoi lisää myrtin historiasta. Sitä on alettu kasvattaa entisaikaan perheissä, kun tyttölapsi syntyi, juurikin siinä morsiuskruunu tarkoituksessa. Ja jos sattui käymään niin onnettomasti, että kasvi kuolla kupsahti, tarkoitti se sitä, että neito oli ollut huonoilla teillä. 

Etsin kirjahyllystäni Anu Rannan kirjoittaman Hienohelma ja vanhapoika – Rakkaat huonekasvit -kirjan ja tutkin myrttiä tarkemmin. Se on yksi vanhimmista huonekasveista Suomessa. Myrtti on liittynyt sekä häihin että hautajaisiin. Myrttikruunu symboloi nuoruutta, puhtautta ja siveyttä. Kreikassa se on pyhitetty Afroditelle ja Roomassa Venukselle.

Kirjasta löytyi myös hoito-ohjeet: myrtti viihtyy runsaassa valossa, mutta ei siedä paahdetta. Ahkera kasvin sumutus kannattaa, juuripaakun tulee pysyä märkänä eikä se siedä pitkää kuivuutta. Kuivuttuaan kasvi pudottaa helposti lehtensä. Kasteluun sopii parhaiten sadevesi, sillä myrtti ei ole kalkinsuosija. Kasvukaudella myrttiä lannoitetaan kerran viikossa.

Myrtti vaatisi talvella valoisan, mutta viileän, jopa alle kymmenen asteen lämpötilan. Saa nähdä kelpaako asuntoni normaalia viileämpi huoneilma, vai onko 16–-19 astetta liikaa sille. Jos ja toivottavasti kun kesä taas saapuu, myrtin voi vielä ulos puutarhaan. Siellä se viihtyy puolivarjossa, mutta sielläkään sen kastelua ei saa unohtaa.

Morsisumyrtti vaatii kasvurauhan ja vain nuorempia taimia kannattaa ruukutaa vuosittain, vanhemmille lisätään vain pintamultaa. Kasvualustaksi valitaan kalkitsematon kasvuturve, jonka sekaan kannattaa laittaa hiekkaa ilmavuuden parantamiseksi. Myrtti on hidaskasvuinen. Pistokkaista sen monistaminen vie aikaa sillä latvapistokkaat juurtuvat hitaasti, siihen voi mennä jopa pari kuukautta, vaikka ne olisivatkin ihanneolosuhteissa.

Nyt vain toivon onnea myrtin kasvatuksen kanssa!

* Kasvi saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

HABITARE 2023.

Blogiyhteistyö Messukeskus | Habitare-messut

Hakola

Syksyn sisustuksen päätapahtuma Habitare-messut avasivat eilen ovensa. Pääsin tutustumaan Habitare-messuihin heti ovien avattua. Kiersin messut yhdessä ystäväni kanssa ja pohdimme muutaman törmäämiemme tuttujen kanssa, että messut olivat ehkä aiempaa pienemmät, mutta tuntui, että osastoihin oli satsattu enemmän. Poissa olivat muun muassa Marimekko, Finlayson, Familon, Vallilla, Pentik ja Iittala/Arabia. Iittalan Vintage-valikoimaa oli esillä Choice-osastolla, joka oli Susanna Venton kokoama osasto vastuullisista toimijoista. Tässä pieniä maistiaisia messuilta.

Hakola

Yhdessä/Together-teemanäyttely | Lokal

Messuilla näkyi väriä! Ihanaa, pitkästä aikaa maanläheiset ja murretut sävyt olivat vähemmistössä ja kirkkaita perusvärejä näkyi useammallakin osastolla. Huomiota herättävin oli Hakolan neljän osaan jaettu osasto, jonka seinissä oli vahvat raita- ja ruututapetit ja raitaa löytyi myös tekstiilien kuoseista. Erityisesti punaista väriä näkyi runsaasti. Tämä ilahduttaa suuresti itseäni, suurta punaisen värin rakastajaa.

Yhdessä/Together-teemanäyttely

Yhdessä/Together-teemanäyttely

Annala

Anno

Muutamilla osastoilla oli hienoja kasviteoksia kuten yllä Annon osastolla ja alempana Luhta Homen.

Choice | Francly

Tero Kuitunen Shop

Choice | Iittala Vintage

Choice | Udumbara

Choice | Studio Frö

Oshinsha

Messuilla oli myös japanilaisen Oshinshan osasto. Ihastuttavia japanilaisen käsityötaidon mestariteoksia. Hauskaa, että Japanista tuntuu aina tulevan yksi yritys kokeilemaan Suomen markkinoita.

Oshinsha

Luhta Home

Luhta Home

Habitare Pro | Innogreen

Kävimme myös piipahtamassa Habitare Pron puolella, joka on tarkoitettu ammattilaisille ja keskittyy kuluttjamyynnin sijasta b2b-kauppaan. Sieltä bongasin Innogreenin kivat sammal- ja jäkälätaulut ja istutussysteemit.

Toisessa hallissa oli samaan aikaan Antiikki & Vintage -tapahtuma. Siinä kohtaa oli jo vähän messuväsymystä enkä jaksanut hirveän tarkasti kiertää osastoja. Tällaisissa tapahtumissa harvoin tekee mitään löytöjä, kun kaikki on tarkkaan kuratoitua ja vielä tarkempaa hinnoiteltua. 

* Habitare-messulippu saatu.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 27. KIMONO KIREÄLLÄ.

PR-näyte: Gummerus

Ilahduin, kun hoksasin, että oli tulossa uusi Japani-aiheinen kirja. Hieman järkytyin, kun tajusin ettei siitä tehdä fyysistä kirjaa, vaan sen voi joko lukea ekirjana tai kuunnella äänikirjana. Valitsin näistä ekirjan.

Anu Aspialan kirja Kimono kireällä (Gummerus) kertoo hänen oman tarinansa. Aspiala vietti esikoisen vauvavuoden Japanissa. Hän päätyi Hokkaidon saarelle Sapporoon miehensä työkomennuksen takia. Vauva-arki vieraassa maassa kielitaidottomana ja kulttuurishokkeja kokien koliikkilapsen kanssa ei varsinaisesti kuulosta parhaalta yhdistelmältä.

Aspiala kertoo kokemuksiaan japanilaisten kanssa kohtaamisista, monia erikoisuuksia ja outouksia tunnistan itsekin kokeneeni matkoillani vaikken ikinä ole Japanissa asunutkaan. Nyökytin monessa kohdassa päätäni, kun tunnistin jotain tuttua. 

Nautin tekstin lukemisesta ja olisin mielelläni lukenut Japani-vuodesta enemmänkin, en niinkään nauttinut ekirja-muodosta. Kokemus oli ensimmäiseni enkä ihan helpolla tartu uuteen yritykseen. Luin ensimmäiset kappaleet läppärin ruudulta. Monta iltaa meni etten jaksanut avata konetta lainkaan, vaikka olisin halunnut lukea. Se tuntui liian vaivalloiselta. Lopulta luovutin ja latasin Kirjat-sovelluksen puhelimeeni. Olisin kuitenkin mieluummin käännellyt sivuja fyysisestä kirjasta viimeiseksi sängyssä, kuin tuijottanut kännykän ruutua. 

*Kirja saatu arvostelukappaleena.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 26. SENSEI - Oppilaana Kiotossa.

PR-näyte: Gummerus

Innostuin valtavasti, kun huomasin Minna Eväsojan kirjoittaneen uuden kirjan. Olen pitänyt hänen edellisistä kirjoistaan paljon ja tätä uutta rakastin. Sensei – oppilaana -kirja* kertoo Eväsojan väitöskirjaopintoja ohjanneen Sensein ja oppilaan yhteisestä opintiestä. Japanissa Sensein valitseminen on tärkeää, hän toimii opintojen ohjaajana, mutta myös avaa ovia akateemisessa yhteisössä ja määrittelee tulevaisuutta. 

Opinnot Sensein johdolla ovat hengästyttävän vaativat, mutta mielenkiintoiset. Opinnot eivät ole pelkästään luentoja, vaan Sensein johdolla oppilaat vierailevat muun muassa temppeleissä, taidenäyttelyissä ja nō-teatterissa. Sensei kehotuksesta Eväsoja opiskelee myös ikebanaa, keramiikkaa, teetaidetta ja kalligrafiaa, jotta ymmärtää paremmin japanilaisen taiteen kokonaisuutta. Sensei on oppilaansa elämässä mukana paljon enemmän kuin vain yliopiston luennoitsijana, mutta silti hän pysyy ihmisenä, aviomiehenä ja isänä suurena mysteerinä. 

On kiinnostavaa sukeltaa japanilaiseen opiskelutapaan, kulttuurin ja elämäntapaan. Haluaisin ahmaista kirjan kerralla, mutta säännöstelen siitä pieniä annoksia, jotta kirja kestäisi mahdollisimman pitkään. Eväsojan kuvaukset japanilaisesta luonnosta, taiteesta ja huomiot japanilaisista ihmisistä ovat hurmaavia ja kiehtovia. Näen sieluni silmin hänen kuvaamansa Kioton. Sensei tuntuu aiempia kirjoja henkilökohtaisemmalta.

Olen opiskellut Eväsojan kursseilla ja olen nauttinut niistä suuresti. Suren suuresti hänen alanvaihtoa, sillä kaipaan noita kiinnostavia opintoja. Eväsoja toimii nykyään terveydenhuollon asiantuntijana. Toivon hänen silti jatkavan Japanista kirjoittamista ja haluaisin vielä joskus osallistua hänen luennoilleen.

Varoitus: Sensei – oppilaana Kiotossa -kirja aiheuttaa valtavan matkakuumeen Kiotoon ja Japaniin.

*Kirja saatu.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

MAGNOLIAIKEBANA.

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Kävin joitakin viikkoa sitten Työväenopiston Tutustuminen ikebanaan -kurssi-illassa. Silloin teimme sensein johdolla Sogetsu-koulukunnan oppien mukaisen ensimmäisen perusasetelman ja asetelman vapaalla tyylillä. Tuo ilta herätti kipinän ikebanan oppimiseen ja herätti ihmetyksen, miksi en ole aiemmin kokeillut ikebanaa, yhdistäähän se kaksi rakkauttani – kasvit ja Japanin. Harmikseni heti perään ei alkanut yhtään alkeiskurssia, mutta päätin kokeilla kukka-asetelmien tekemistä itsekseni.

Minulla oli ennestään sopiva laakea vati, samanlainen kuin ne, joihin teimme asetelmia kurssi-illassa. Olen myös keräillyt kirppiksiltä kenzaneita, tutummin kukkasiilejä, joten tarvittavat tykötarpeet oli helposti kasassa. Tarvittiin vain kasveja, joita asetella.

Alkuperäinen suunnitelmani oli toistaa ensimmäinen perusasetelma, mutta viehkeät magnolian* oksat veivät asetelman eri suuntaan kuin olin ajatellut. Lopulta käytin vain kolmea magnolian oksaa, enkä lisännyt muita kukkia. Oksia ei edes ole aseteltu Sogetsu-ikebanan säännöillä, vaan oman mieleni mukaan.

Voi miten kauniita magnolian kukat ovatkaan, samaan aikaan sekä herkkiä että rotevia. Näissä kukissa on lisäksi aivan ihastuttava haalea vaaleanpunan sävy.

    *Kasvit saatu Huiskulalta.

Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest