Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäpesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäpesä. Näytä kaikki tekstit

MAKE PELLAVAKRANSSI GREAT AGAIN.

04 syyskuuta 2024

Pellavakranssi naulakossa.
Helsingin kaupunki tarjoa asukkailleen kesäisin kukkapeltoja, joista saa käydä poimimassa itselle kukkia. Tänä vuonna menin itsekin keräämään kimpun itselleni. Haltialassa on erikseen auringonkukkapelto ja kesäkukkapelo, jossa kasvaa muun muassa malvoja, ruiskaunokkeja, unikkoja ja pellavaa.

Pellavakranssi naulakossa.

Kukat ovat kauniita, mutta itse innostuin eniten kukkineiden unikoiden siemenkodista ja pellavasta. Ja pellavaan hurahdin ihan urakalla. Ensin poimin muutaman oksan ja käytin niitä kimppukurssin etätehtäviin. Pellava olikin todella ihana kimpuissa! Tykkään helisevästä pallomuodosta, se tuo runsautta kimppuun, mutta jättää silti ilmavuutta ja tuoreen pellavan vihertävä sävy on myös hieno.

Lähikuva pellavakranssista naulakossa.
Kävin kukkapellolla uudestaan poimimassa auringonkukkakimpun ja samalla ämpäriin eksyi myös pellavaa. Olin saanut idean tehdä pellavakranssi ysärityyliin. Väänsin kranssipohjan villiviinistä ja sitten kiedoin pieniä pellavanippuja ohuella rautalangalla pohjaan. Aikaa meni tovi ja pellavaa runsaasti. Kiedoin kranssiin ripustusnarun juuttinauhasta, jota käytän puiden sitomiseen.

Pellavakranssi naulakossa.

Mallailin kranssiaensin mökin oveen, mutta päätin tuoda väkerrykseni kuitenkin sisälle suojaan ja sille löytyi kaunis paikka hetekan yltä, naulakosta. Tykkään. 

Onko liian ysariä vai miellyttääkö silmää?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

MALJAKOSSA SYREENIÄ JA VUORIKAUNOKKIA.

04 kesäkuuta 2024

Arabian valkisessa Harlekiini-maljakossa valkoisia syreenejä.
Arabian Harlekiini -maljakko pääsi heti perään käyttöön, kun sain mökkinaapureilta kimpun valkoisia syreeneitä. Omassa puutarhassani ei juuri tätä väriä kasva. Ihanan raikas yhdistelmä, maljakko ja syreenit.

Arabian valkisessa Harlekiini-maljakossa valkoisia syreenejä.

Leikkasin omia liilan värisiä syreeneitä maljakkoon ja ne olivat lakastuneet jo heti seuraavana aamuna. Näiden valkoisten kanssa testasin torimyyjän vinkkiä: maljakkoon laitetaan niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Tosin mökkiversiossa hanasta tulee jääkylmää vettä, joten lämmitin osan maljakkovedestä vedenkeittimessä kiehuvaksi ja lisäsin kylmää vettä. Syreenit ovat pysyneet kauniina jo muutaman päivän, vaikka mökin lämpötila on noussut välillä yli 30 asteen. Veden lämpötilla on tosiaan väliä!

Arabian valkisessa Harlekiini-maljakossa valkoisia syreenejä.

Kolme Riihimäen Lasin Carmen-maljakkoa ja sininen, iso ja pullea Kupittaan Saven maljakko, jossa vuorikaunokkeja.
Kitkin levinnyttä vuorikaunokkia pois ja tajusin, että eihän kukkia sovi laittaa kompostiin, vaan ne pitää hyödyntää maljakossa. Etsin tovin sopivaa maljakkoa, kunnes tajusin, että pullea Kupittaan Saven maljakko on täydellinen niille. Väri on täsmälleen sama.

Kolme Riihimäen Lasin Carmen-maljakkoa ja sininen, iso ja pullea Kupittaan Saven maljakko, jossa vuorikaunokkeja.

Kolme Riihimäen Lasin Carmen-kääntömaljakkoa portugalilaisen laatan päällä.
Vuorikaunokkien seurana on ryhmä Riihimäen Lasin Carmen-maljakoita. Jouduin evakuoimaan ne ikkunalta, kun Misolla on ollut tarve keikkua kapealla ikkunalaudalla tämän tästä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ARABIA HARLEKIINI -MALJAKKO.

20 toukokuuta 2024

Runoilijanarsisseja Arabian valkoisessa Harlekiini-maljakossa.
Huhtikuun kauneimpia Kierrätyskeskus-löytöjä oli Kaarina Ahon Arabialle suunnittelema keraaminen Harlekiini-maljakko. Olen pitkään ihaillut tämän sarjan maljakoita kauan ja kaukaa, lähinnä somen kuvavirrassa. Harlekiini-maljakoita ei ole hirveästi tullut kirppiksillä vastaan, osto- ja myyntiliikkeisä kyllä, mutta hinta on silloin ollut vähän toinen.

Runoilijanarsisseja Arabian valkoisessa Harlekiini-maljakossa.
Emmin vain hetkisen maljakon ostamisen kanssa, mutta tulin hyvin pian siihen tulokseen etten voi sitä jättää ostamatta. Hinta, alennuksien jälkeen 21,60, oli varsin kohtuullinen ehyestä vaasista.

Runoilijanarsisseja Arabian valkoisessa Harlekiini-maljakossa.
Runoilijanarsisseja Arabian valkoisessa Harlekiini-maljakossa.

Muutin viikko sitten Oravankesäpesälle kesäksi ja nappasin maljakkokaunokaisen mukaan. Näin silmissäni siinä juuri valkeita narsisseja. Näin myös tulppaaneja, mutta niitä en raaskinut leikata maljakkoon. Vaasiin päätyi runoilija- eli valkonarsisseja, lemppareitani. Näiden yksilöiden kohtalo oli tulla puutarhassa siirretyksiksi ja samalla napsaisin kukat kaunistamaan mökkiä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

MALJAKKOLÖYTÖJÄ.

24 elokuuta 2023

Valkoisessa maljakossa kärsämön ja poimulehden kukkia, kipsinen kissanpääpatsas ja Marimekon Fyr-tuikkulyhty.
Esittelyssä muutama viime aikainen maljakkolöytö. Ensimmäisenä valkoinen, keraaminen vaasi, jonka noukin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. Maljakon muoto ja mitat täsmäävät Arabian maljakkoon, joita on muun muassa Botanica-lautasista tutuilla kasveilla kuvitettuina. 

Vaasin vierellä on Marimekon Fyr-kynttilälyhty, jonka olen jo aiemmin esitellyt. Se on myös Kierrätyskeskuslöytö kuten kipsinen kissapääkin. Pikkupatsaan löysin myös ilmaisista ja se oli onnekas kerta! Olin aivan onneni kukkuloilla, kun hoksasin hyllystä pilkistävän kissan pään. Se on juuri sellainen ihanan outo aarre, joita silloin tällöin löytää ja jotka tekee kirppisten kiertämisestä niin jännittävää.

Valkoisessa maljakossa kärsämön ja poimulehden kukkia.

Kupittaan Saven turkoosissa maljakossa poimulehdenkukkia.
Kierrätyskeskukseltä löytyi myös Kupittaan Saven pullomainen maljakko. Se kustansi alennuksen jälkeen 7,20 euroa.

Kupittaan Saven turkoosissa maljakossa kolme daalian kukkaa.
Maljakon väri on herkku ja siihen saa kivasti asettumaan pienen kimpun tai oksan kukkia.

Keraaminen tuoppi, jossa villanukkajäkkärä-kukkakimppu.

Kolmas maljakko on oikeasti tuoppi ja valmistettu keramiikasta. Siinä on mielestäni vahvat Kupittaan Savi -vibat, mutta varmaa tietoa ei ole. Kolpakon pehmeän, murrettuun valkoiseen käy loistavasti leikkokukkasuosikkini – villanukkajäkkärä (tai helminukkajäkkärä, en ole varma kumpaa kukat ovat). 

Olisiko näistä joku lähtenyt sinun mukaan?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

HEIPPA 2022.

31 joulukuuta 2022

Vanhoja suomalaisia neodyymeja maljakoita
Vuosi 2022 oli itselleni hyvä. Kaksi edellistäkin vuotta olivat minulle lempeät, mutta tämä viimeinen oli erityisen onnistunut. Vuosi oli tasapainoinen, rauhallinen ja onnellinen. Maailmassa sitten olikin myrskyisämpää, kun Venäjä aloitti sodan Ukrainaa vastaan. 

Musta eksoottinen lyhytkarvakissa

Sain olla onnellinen Misosta ja poikaystävästä. Misosta on ollut suuri ilo ja riemu, varsinkin alkuvuoden koronaeristyksen aikaan etätöitä tehdessä. Välillä myös hieman riesa, kun kissa on halunnut huomiota kyseenalaisin konstein - läpsimällä kasveja ja kiipeilemällä ruukkuihin ja minikasvihuoneen päälle. Mutta eihän tuollaiselle söpöläiselle voi olla edes vihainen.

Aamiainen sängyssä
Etätöistä muodostui oma kuplani, johon alkuvuodesta tunsin välillä eristäytyvän, kun tiimikaverit olivat etäisiä. En päässyt joukkoon ja koin työn suhteen yksinäisyyttä. Tunsin, että en ole työpaikassa, jossa viihtyisin tai haluaisin olla kovinkaan pitkään. Eipä tarvinnutkaan, sain tietää ettei jatkoa yrityksessä tullut kouluksen jälkeen, mutta olin luottavainen, että monipuolisella osaamisellani löytyisi töitä. Jotain parempaa oli tulossa.

Narsissi 'Minnow'

Vanhojen kirjojen päällä lasinen kasviterraario
Niin olikin. Koulutuksen viime metreillä sain tietää, että sain määräaikaisen pestin unelmatyöhön - tehtävään, jossa saisin käyttää koko osaamistani, työ olisi monipuolista ja mikä parasta, alalta joka on itselleni rakas. Määräaikaisuutta on kahteen kertaan sittemmin jatkettu ja näillä näkymin työt jatkuvat huhtikuun loppuun.

Riina Hifumi Valkoisten kukkien lumo -kirja

Pääsin myös osalliseksi unelmaprojektiin - tekemään graafisen suunnittelun ja taittamaan Riina Hifumin Valkoisten kukkien lumo -kirjan. Siinä oli työ, joka vei mukanaan, illat ja viikonloput kuluivat sukkelaan taittoa tehdessä, kun sukelsin syvällä flow-tilassa. Yhteistyö Riinan kanssa sujui mahtavasti ja oli ilo olla mukana.

Japnailainen yukata, Marimkon tasaraita yöpaita Klaus Haapaniemi Les Chats Norma
Vuonna 2022 löysin kirpputoreilta vaatteet. En ollut aiemmin juurikaan jaksanut plärätä rekkejä, mutta nyt muutama kiva löytö innosti ja innostaa hankkimaan vaatteita käytettynä. Useampi Marimekon vaate on löytänyt tiensä vaatekaappini. Yhtenä parhaista löydöstä pidän, suhteellisen kovasta hinnasta huolimatta, Samujussi Kosken Marimekolle suunnittelemaa silkkimekkoa. Olen ostanut lisäksi muun muassa Noshin ja Papun trikoovaatteita sekä Makian talvitakin että Vuokon lyhythihaisen paidan/jakun. Lähinnä siis tunnettuja suomalaisia merkkejä on tullut hankittua.

Aarrikka kukkakorvakorut Iittala Vitriini-rasiassa
Tänä vuonna kirppiksiltä ja vanhan tavaran kaupoista on löytynyt myös ennätysmäärä koruja. Näiden kuvassa olevien Aarikan korviksien lisäksi olen ostanut Liisa Vitalin korvikset, riipuksen ja sormuksen. Muutenkin kirppiskeijut ovat olleet suosiolliset ja kotiin on löytynyt yhtä sun toista, mökistä ja puutarhasta puhumattakaan. Jonkun verran olen tehnyt löytöjä myös roskalavoilta, roskiksista, naapuruston saa ottaa -laatikoista ja Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta.

Riihimäen Lasin lasisia kukkapidikkeitä
Tammikuun alkupäivistä alkaen odotin kovasti tulevaa mökkikesää ja koti täyttyi vähä vähältä esikasvatuksista, pelargonin taimista ja varhaisista ostoksista puutarhakauden alun venyessä pidemmälle kuin saatoin uskoakaan. Kevät olikin kotona kukkaisaa ja kasvien kansoittamaa aikaa. Pidentyvä päivä ja alati kasvava valonmäärä sai tarttumaan huomattavasti useammin kameraan kuin syksyn pimenevissä illoissa. Syksystä on häiritsevän vähän kuvia. Toivon ensi vuodelle paljon kuvattavaa, itselle innostusta kuvata arkea kotona ja mökillä, tehdä kokeiluja ja inspiroitumista jostain uudesta.

Kukka-asetelma ja kukkkimppu pikkupöydällä
Kun puutarhakausi vihdoin alkoi, paljastui lumen alta ennätysmäärä kuolleita kasveja. Paikkauksia tulikin tehtyä urakalla, istutin ennätysmäärän uusia kasveja hiljaisten viime vuosien jälkeen. Siirtolapuutarhassa viimeisteltiin mökki maalaamalla ulko-ovi, aloitin pientä metsäpuutarhaa ja viimeiseksi syksyllä rakennettiin poikaystävän kanssa vesiaihe, jonka maisemoittaminen jatkuu keväällä.

Onnenpensasoksa, kahvikuppi ja keksejä kulhossa
Alkukesän kylmyyden jälkeen vietin tutusti juhannuksen mökkeilleen ja lopulta olin heinä- ja elokuut kokonaan mökillä, kaksi kuukautta yhteen putkeen - oma ennätykseni. Oli ihanaa. Uuden työn takia minulla ei ollut lomaa, mutta kun sai herätä mökiltä, hoidin kaikki ruokailut ulkona ja muutenkin nautin puutarhasta täysin siemauksin, olin kuin pitkällä kesälomalla, vaikka teinkin päivät töitä. Miso tuntui myös viihtyvän palstalla ja se osoitti olevansa oiva hiirikissa nappaamalla useamman hiiren (tai myyrän) kiinni.

Zetas Trädgård Tukholma

Tein vuoden aikana yhteensä neljä ulkomaan matkaa. Kävin Tukholmassa yksin, jossa pääsin kiertämään kaikki lempipaikkani eli puutarhamyymälät. Tallinnassa visiteerasin poikaystävän kanssa kahdesti. Lokakuussa vietimme niin ikää poikaystävän kanssa viikonlopun Riikassa. Se oli synttärilahjani hänelle. Riikan tuliaisena nappasin vihdoin ja viimein koronan ja sairastin sitä pari viikkoa. Ensimmäisen viikon olin aivan loppu ja toisella viikolla aloin vihdoin vähitellen palata terveiden kirjoihin.

Iittala Teema-mukeja ja Kartio-laseja
Aino-tossut saunakori Ramune-limonadi

Japanin matka on edelleen vain haaveissa. Apua ikävään yritin hankkia kahdellakin erillisellä avoimen yliopiston koulutuksella - molemmat peruttiin. Ehkä kolmas kerta toden sanoo?

Kurpitsa-lyhtyasetelma


Ihan parasta vuodenvaihdetta ja entistä parempaa uutta vuotta!
toivottaa Oravanpesän väki


{2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016}



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KESÄKUINEN KIRPPISLÖYTÖ.

27 marraskuuta 2022


Oravankesäpesä siirtolapuutarhamökki tauluseinä kissataulu grafiikka maalaus keramiikkaveistos

Viime kesänä minulla ei ollut lainkaan kesälomaa, lukuunottamatta paria päivää viikonlopun jatkeena. Toisena sellaisena tein retken Espooseen, löysin matkalta vaaleanpunaisen sinisateen ja tuon äärimmäisenä oikealla olevan grafiikan vedoksen. Erittäin hyvä retki olikin!

Kissagrafiikan poimin mukaan Tapiolan Fidasta. Maksoin taulusta 6,50 euroa. Aivan kohtuullinen summa taiteesta, mielestäni. Veikeä kissa pääsi mökin keittiönurkkaukseen muiden kultakehyksisten kissojen kanssa samalla pienelle seinän pätkälle. Nämä kissatyöt ilahduttavat suuresti, varsinkin tuo maalaus on aivan lempparini. Varsinkin talven jälkeen nämä ovat kuin uusia ihania aarteita, jotka "löytyvät", kun ovat olleet unohduksissa mökin nukkuessa talviunta.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KIRKAS VÄLKKY JA PUNAINEN HALO.

23 marraskuuta 2022

Oravanpesä Riihimäen Lasin punainen ja kirkas Välkky design Tamara Aladin ja punainen Iittalan Halo tuikkulyhty design Harri Koskinen
Punaisen Riihimäen Lasin Välkyn jälkeen löysin Tapiolan Fidasta kirkkaan Välkyn. En edes tiennyt, että Tamara Aladinin suunnittelemia Välkkyjä olisi olemassa kirkkaina, eikä sen puoleen tiennyt Googlekaan. En löytänyt yhtään kuvaa kirkkaasta Välkky-kynttilälyhdystä saati mainintaa, mutta löysin tiedon, että Välkky on tehty maljakko 1520 muotilla. Maljakon alaosa onkin aivan samanlainen kuin tällä lyhdyllä. Mahtaako tämä kirkas olla jotain kokeiluerää? Pulitin kirkkaasta Välkystä 12,50, jonka maksoin vähän pitkin hampain, kunnes huomasin ettei samanlaista löydy internetistä.

Oravanpesä Riihimäen Lasin punainen ja kirkas Välkky design Tamara Aladin ja punainen Iittalan Halo kynttilälyhty design Harri Koskinen

Olen hiljakseen keräillyt Harri Koskisen Iittalalle suunnittelemia Halo-kynttilälyhtyä. Punaista olen etsinyt pitkään, kesällä kyselin Malmin torilla kirppismyyjältä hintaa ja silloin jätin kahdenkympin tuikkukupin ostamatta. Nyt Halo löytyi Kierrätyskeskukselta ja hintaan 8,90 kantisalennuksen jälkeen. Kaikki vanhat Halot ovat Kesäpesällä, mutta tämä saa jäädä ainakin vuoden loppuun asti tänne kotiin. Se sopii loistavasti Välkkyjen seuraan ja tietenkin lähestyvään jouluun.

Oravanpesä Riihimäen Lasin punainen ja kirkas Välkky design Tamara Aladin ja punainen Iittalan Halo kynttilälyhty design Harri Koskinen
Kivaa marraskuun loppua!



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

HAUSKAA HALLOWEENIA!

31 lokakuuta 2022

Oravanpesä koristekurpitsa-asetelma villiviini lyhty perunalaatikko
Amerikkalainen kaupallinen kauhupäivä on täällä! En innostu halloweenin kauhuteemasta tai mistään pukeutumishommista, mutta kurpitsoista tykkään. Olen kerran kokeillut kasvatttaa koristekurpitsoja siemenestä, mutta pieleen meni! Onneksi somia pikkukurpitsoja voi ostaa nykyään kukkakaupoista.

Oravanpesä koristekurpitsa-asetelma villiviini lyhty perunalaatikko

Innostuin koristekurpitsoista ja tein mökillä perunalaatikkoihin erilaisia kurpitsa-asetelmia yhdistellen materiaalia puutarhasta kuten punastunutta villiviiniä.

Oravanpesä koristekurpitsa-asetelma villiviini lyhty perunalaatikko

Oravanpesä koristekurpitsa-asetelma villiviini lyhty perunalaatikko

Oravanpesä koristekurpitsa-asetelma villiviini lyhty perunalaatikko

Kurkkaa Oravakesäpesä-blogista muut laatikkoasetelmat.


Hauskaa halloweenia!
toivottaa Oravanpesän väki



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground