MAGNOLIAIKEBANA.

19 maaliskuuta 2023

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

magnolian oksa ikebana
Kävin joitakin viikkoa sitten Työväenopiston Tutustuminen ikebanaan -kurssi-illassa. Silloin teimme sensein johdolla Sogetsu-koulukunnan oppien mukaisen ensimmäisen perusasetelman ja asetelman vapaalla tyylillä. Tuo ilta herätti kipinän ikebanan oppimiseen ja herätti ihmetyksen, miksi en ole aiemmin kokeillut ikebanaa, yhdistäähän se kaksi rakkauttani – kasvit ja Japanin. Harmikseni heti perään ei alkanut yhtään alkeiskurssia, mutta päätin kokeilla kukka-asetelmien tekemistä itsekseni.

magnolian oksa ikebana

Minulla oli ennestään sopiva laakea vati, samanlainen kuin ne, joihin teimme asetelmia kurssi-illassa. Olen myös keräillyt kirppiksiltä kenzaneita, tutummin kukkasiilejä, joten tarvittavat tykötarpeet oli helposti kasassa. Tarvittiin vain kasveja, joita asetella.

magnolian oksa ikebana


magnolian oksa ikebana

magnolian oksa ikebana
Alkuperäinen suunnitelmani oli toistaa ensimmäinen perusasetelma, mutta viehkeät magnolian* oksat veivät asetelman eri suuntaan kuin olin ajatellut. Lopulta käytin vain kolmea magnolian oksaa, enkä lisännyt muita kukkia. Oksia ei edes ole aseteltu Sogetsu-ikebanan säännöillä, vaan oman mieleni mukaan.

magnolian oksa ikebana

kukkasiili kenzan ikebana magnolian oksa



Voi miten kauniita magnolian kukat ovatkaan, samaan aikaan sekä herkkiä että rotevia. Näissä kukissa on lisäksi aivan ihastuttava haalea vaaleanpunan sävy.


    *Kasvit saatu Huiskulalta.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ!

08 maaliskuuta 2023


jaloleinikki Ranunculus Iittala Teema kahvikuppi kirja silmälasit


Oikein ihanaa naistenpäivää!
toivottaa Oravanpesän väki



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

MISO 2 VUOTTA!

01 maaliskuuta 2023


musta eksoottinen lyhytkarvakissa - exotic shorthair cat

Pieni rakkaani täyttää tänään kaksi vuotta! 

Tätä postausta kirjoitamme Mison kanssa yhteistyössä, päivänsankari istumalla oikean käteni päällä vaatimalla rapsutuksia leuan alta vähän väliä. Sankari saa lahjaksi kymmenen puista tikkua, jotka tuikkaan kukkapurkkeihin. Miso rakastaa kaikkia tikkuja, kyniä, keppejä, pillejä, kasvien nimilappuja yms. Miso on ansiokkaasti käynyt poimimassa kaikki kasvien nimilaput pois. Esikasvatuskautta innolla odottaen... ;)

Onnea Höpinkäinen!


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground