KESÄTERVEHDYS.

05 kesäkuuta 2016





Tervehdys. Ei mun pitänyt mihinkään hiljaisuuteen vajota. Oli kevät ja sitten tuli huikean upeat kesäiset säät. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa; kaikki mahdolliset vapaa-ajat vietetään siirtolapuutarhassa. Siellä olen ollutkin. Koti onkin sitten sen näköinen. Tänään päätin viettää mökkivapaanpäivän, puuhailla kotona ja käydä leffassa. Vahva suositus japanilaiselle Kirsikkapuiden alla -elokuvalle.

Kaaoskoti ei houkuta kuvaamaan ja olen tuntenut suurta vastenmielisyyttä kuvien käsittelyyn. Päässäni olen kirjoittanut monen monta bloggausta, vaan näppäimistöllä sormet ovat hyytyneet. Kesällä puuhat siirtyvät kesäpesän puolelle.

Totaalisesta kevätväsymyksestä huolimatta olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Onnellinen vaikka suru-uutinen kantautuikin vanhempieni luona, rakas Konstani oli saateltu kissojen taivaaseen. Ehdin nähdä kolliaiseni pari viikkoa sitten. Sairauden uuvuttuma kissa oli enää varjo entisestä, joten loppu ei tullut yllätyksenä ja parempi näin. 

Kun muut puutarhurit pohtivat kesän istuksia, minä pohdin mitkä ovat tämän vuoden mökkilakanat. Olisiko ne jo perinteiseksi muodostuneet vaaleanpunaiset pellavapetivaatteet vai yllättäjänä kaappieni kätköistä kaivetut, viitisentoista vuotta vanhat Marimekon Unikot. Päädyin pellaviin, mökin punaiset Kiurut ovat sen verran hallitsevat, mutta kotisänkyyhän Unikot sopivatkin pitkästä aikaa.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

  1. MArimekon pussilakanat ovat pitkäikäisiä...itselläni yli 10 vuotta vanhat joissa toisella puolella on keltaista kuviota ja toisella voikukkia..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikko on ainakin kestänyt hyvin aikaa! Tosin hetken oli täysi yliannostus kuosia, mutta nyt taas kelpaa katsella. :)

      Poista
  2. Olen ajoittain vierailut blogiasi lukemassa, mutta nyt päätin liittyä lukijaksi. Myös minua kiinnostaa kauniit näkymät ja kuvat niistä, vanhat tavarat; kirppiskartta oli mainio teko!
    Tervetuloa vastavierailulle Puutarhaeloa-blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta ja olet lämpimästi tervetullut lukijaksi! Pitääkin tulla vierailulle blogiisi.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground