KIRPPISTELYJÄ.

27 marraskuuta 2011

Viime aikoina on tullut pelastetuksi erinäisistä paikoista kaikenlaista kotiin ja kesäpesälle. Pakollinen blogipurkki, 5 euroa, punaraidallisen kaveriksi. Pieni klommoinen maitotonkka kustansi myös vain 5 euroa.

Kaksi ruudullista tyynyliinaa kesäpesälle 2 euroa.

Kaksi juomalasia myöskin kesäpesälle yhteensä euron. Mökillä on näitä lapsuudestani tuttuja laseja jo ennestään. Näitä OLI vanhempieni luona ja muutama vuosi sitten vanhempani laittoivat lasit kiertoon ja nyt minä sitten haalin niitä lisää... Ei mene ihan niin kuin Strömsössä! Kirkkaanvärinen Carmen-kääntömaljakko-kynttiläjalka köyhdytti minua 2 ja puoli euroa. :)

Minulla on selvästi heikko kohta myös peltivadeille, alempi 3 euroa kirppikseltä ja ylempi Kierrätyskeskuksesta puolellatoista eurolla.

Löytöjen löytö, lasten kangaspuut naurettavalla 50 sentillä. Olin jo viemässä niitä takaisin, kun koriin oli tarttunut muutakin. Onneksi järjen ääni puhui minulle naurettavan halvan hinnan puolesta. Nyt pitäisi vaan saada aikaan loimi ja sitten vähän paukutella luhaa! :)

3 kommenttia:

  1. ooh ihania ostoksia, mulla oli penskana tommoiset kangaspuut, niillähän voi tehdä vaikka mitä hienoa :)

    VastaaPoista
  2. 50 senttiä kangaspuista? *pökr* Mulla oli kans pienenä tuollaiset, kudoin pieniä mattoja niillä.

    VastaaPoista
  3. Mulla on nyt kahdet lasten kangaspuut vähän vanhempana... :) Toisesta puuttuu luha/pirtahässäkkä, mutta varaosa on jo ostettuna, kun vaan saisi tehtyä loimet. Sormet oikean syyhyää lankojen pariin... Hinta ei tosiaan huimannut päätä, käsittämätön hinta! Sopi hyvin mulle! :)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground