KESÄKUULUMISIA.

11 heinäkuuta 2020



Vietin kesäkuussa neljä viikkoa mökillä putkeen. Henkilökohtainen ennätys. Olisin luultavasti ollut pidempäänkin, mutta piti lähteä kampaajalle Turkuun. Olin viimeksi käynyt helmikuussa hiustenleikkuussa ja kertaalleen jo koronan takia siirtänyt aikaa, joten nyt oli jo aikakin siistiä hiukset. Tällä kertaa muutos oli isompi, latvoista lähti reilut 10 senttiä ja tuntui myös, että iästä lähti samalla muutama vuosi. Ihanan kevyt kesätukka.



Turun sunnalla kävin vierailulla Kupittaan siirtolapuutarhassa ja Liedon japanilaisessa puutarhassa. Kupittaan siirtolapuutarha on uhattuna, Turun kaupunki kaavailee tilalle "uudisrakentamista kaupunkikehittämisen ja maankäytön taloudellisen tehon lisäämisen nimissä". Jotta historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti tärkeä viheralue säästyy, käy kirjoittamassa nimesi asian puolesta vireillä olevaan adressiin.




Turun reissun jälkeen jouduin uudelleen polvileikkaukseen. Tällä kertaa polvesta poistettiin kipua aiheuttaneet ja kuntoutumista hidastaneet ruuvit. Leikkaus oli tällä kertaa pienempi ja vaikka lähdin sairaalasta kyynärsauvojen kanssa, pystyin heti kävelemään. Haava on toki edelleen vähän kipeä ja varon raskaimpia puutarhatöitä. Kitkeminen ja kaivuuhommat kiinnostaisi, mutta maltan mieleni.



Vaikka kävelenkin jo ilman kyynärsauvoja, on se silti hieman vaivalloista. Siksipä olen pysytellyt kotona, jossa vessaan on lähes esteetön, muutaman askeleen matka toisin kuin mökillä. Kotona pystyy myös ihan toisella lailla huolehtimaan hygieniasta, suihkussa käyminen on niin paljon helpompaa. Säätkään eivät ole olleet yhtä suotuisat kuin kesäkuussa. Sateella mökistä tulee kostean kolea, ei mitenkään viihtyisää.



Onneksi voin hyvällä syyllä {polvi ja korona} nuhjata kotona. Haaveilla puutarhahommista, rakentaa nettiportfoliota ja rapsutella Murusta.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest

6 kommenttia:

  1. Kyllä kannattaakin antaa polven parantua rauhassa!
    Tuo Turun "maankäytön taloudellisen tehon lisäämisen nimissä" rakentaminen on kyllä syvältä. Luulisi, että kaupunkilaisten viihtyvyys painaisi, myös vaakakupissa, mutta ei tunnu paljon painavan. Kävitkö Turun uutta nähtävyyttä katsomassa? Siltaa, joka ei johda mihinkään..:D Siis Logomon siltaa. Onneksi en ole Turkulainen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvin lyhytnäköistä valjastaa kaikki liikenevä maa rakennuksille, kun ehdottomasti pitäisi miettiä myös viihtyvyyttä, kulttuurihistoriaa ja sitä ettei vanhaa puutarhaa saa rakennettua minnekään uudelleen.
      Jäi silta näkemättä, ehkä ensi kerralla sitten... :)

      Poista
  2. Kävin allekirjoittamassa adressin. Jospa vähitellen alettaisiin ajatella, että myös kaikki vihreä on omalla tavallaan taloudellista maankäyttöä. Ihmiset voivat paremmin ja jaksavat tehdä työtä, kun ympäristö on kaunis ja luonto lähellä.
    Toivottavasti polvesi kuntoutuu pian. Näillä sadekeleillä on helpompi olla mukavuuksien äärellä ja hoitaa puutarhaa vaikka ajatuksen tasolla.
    Mukavaa viikonloppua ja rapsutuksia Muruselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Puistoalueilla on enemmänkin merkitystä kuin vain sen puutarhureille.
      Polven parantuminen on koko ajan edistynyt - eiköhän tämä vähitellen tästä. Sadesäät tekevät hyvää niin puutarhurille kuin puutarhallekin.

      Poista
  3. Minäkin kävin allekirjoittamassa adressin jo aiemman kesäpesän postauksesi innoittamana. On kamalaa, jos tuollainen kulttuurihistoriallisesti sekä ihmisille virkistyksen ja jopa mielenterveyden vuoksi tärkeä alue tuhottaisiin.

    Toivottavasti polvesi paranee nopeasti ja pääset taas täysillä tekemään kaikkea, mitä haluat. Mutta onhan se välillä hyvä olla myös kotona ja haaveilla uusista jutuista puutarhassa. Itsekin sanon välillä, että nyt pitää ottaa reporankailta tai -päivä, että jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Toivon todella, että ymmärrettäisiin alueen arvo muutenkin kuin rakennuksien alusina ja rahantekokeinona.

      Sadesäät tekevät hyvää niin puutarhalle kuin puutarhurillekin. Kummasti jaksaa paremmin, kun levännyt välillä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground