APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 26. SENSEI - Oppilaana Kiotossa.

20 toukokuuta 2023

PR-näyte: Gummerus

Minna Eväsojan kirja Sensei – oppilaana Kiotossa

Innostuin valtavasti, kun huomasin Minna Eväsojan kirjoittaneen uuden kirjan. Olen pitänyt hänen edellisistä kirjoistaan paljon ja tätä uutta rakastin. Sensei – oppilaana -kirja* kertoo Eväsojan väitöskirjaopintoja ohjanneen Sensein ja oppilaan yhteisestä opintiestä. Japanissa Sensein valitseminen on tärkeää, hän toimii opintojen ohjaajana, mutta myös avaa ovia akateemisessa yhteisössä ja määrittelee tulevaisuutta. 

Opinnot Sensein johdolla ovat hengästyttävän vaativat, mutta mielenkiintoiset. Opinnot eivät ole pelkästään luentoja, vaan Sensein johdolla oppilaat vierailevat muun muassa temppeleissä, taidenäyttelyissä ja nō-teatterissa. Sensei kehotuksesta Eväsoja opiskelee myös ikebanaa, keramiikkaa, teetaidetta ja kalligrafiaa, jotta ymmärtää paremmin japanilaisen taiteen kokonaisuutta. Sensei on oppilaansa elämässä mukana paljon enemmän kuin vain yliopiston luennoitsijana, mutta silti hän pysyy ihmisenä, aviomiehenä ja isänä suurena mysteerinä. 

On kiinnostavaa sukeltaa japanilaiseen opiskelutapaan, kulttuurin ja elämäntapaan. Haluaisin ahmaista kirjan kerralla, mutta säännöstelen siitä pieniä annoksia, jotta kirja kestäisi mahdollisimman pitkään. Eväsojan kuvaukset japanilaisesta luonnosta, taiteesta ja huomiot japanilaisista ihmisistä ovat hurmaavia ja kiehtovia. Näen sieluni silmin hänen kuvaamansa Kioton. Sensei tuntuu aiempia kirjoja henkilökohtaisemmalta.

Olen opiskellut Eväsojan kursseilla ja olen nauttinut niistä suuresti. Suren suuresti hänen alanvaihtoa, sillä kaipaan noita kiinnostavia opintoja. Eväsoja toimii nykyään terveydenhuollon asiantuntijana. Toivon hänen silti jatkavan Japanista kirjoittamista ja haluaisin vielä joskus osallistua hänen luennoilleen.

Varoitus: Sensei – oppilaana Kiotossa -kirja aiheuttaa valtavan matkakuumeen Kiotoon ja Japaniin.


*Kirja saatu.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

  1. Minäkin pidin ja bloggasin tuosta kirjasta. Voit lukea sen tästä http://kirjallisestikiitos.blogspot.com/2023/05/karun-kaunis-ja-kiehtova-kirja-kiotosta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa! Pitääkin tulla vastavierailulle lukemaan sinun arviosi kirjasta.

      Poista
  2. Tämä pitää ehdottomasti lukea! Eväsojan kirjat ovat loistavia.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground