JAPANI 2019 osa 3: Kioto Saiho-ji eli Kokedera 1/2

16 helmikuuta 2020


Ensimmäisenä aamuna Kiotossa oli jännät paikat, minulla oli varattuna käynti Saiho-jin Rinzei-koulukunnan zen-buddhalaistemppeliin, joka tunnetaan myös lempinimellä Kokedera, sammaltemppeli. Se on kuuluisa sammalpuutarhastaan ja ajan myötä sen suosio on kasvanut ja aiheuttanut myös hieman ongelmia temppelille. Saiho-ji on ensisijaisesti temppeli eikä turistinähtävyys, siksi sinne pääseminen ei ole yksinkertaista eikä itsestäänselvää. Itse pääsin vasta toisella yrittämällä käymään.


Saiho-jin puutarha on yksi varhaisimmista kävellen katseltavista puutarhoista. Sen on suunnitellut munkki Muso {1276-1351}. Puutarhan jakautuu kahteen osaan, laaksossa vuoren juurella sijaitseva metsämäinen puutarha lampineen ja kukkoloineen. Ylempänä meditaatiohallin lähellä on taas kivipuutarha.


Edellisessä postauksessa kerroin hakuprosessista, jonka tuloksena ilokseni sain pääsyluvan temppeliin. Varasin matkaan ryokanilta temppelille runsaasti aikaa, sillä ajoissa paikalla olemista painotettiin ja japanilaiset ovat suomalaisten kaltaisia täsmällisyydessä.



Olin jo edellisenä iltana käynyt linja-autoasemalla mittaamassa kävelyajan ryokanilta eli majapaikastani pysäkille. Vaikka tarkistin moneen kertaan laiturin numeron, seisoin aluksi väärällä. Samalla numerolla oli olemassa kaksi bussireittiä, joista vain toinen meni Kokederaan. Onneksi huomasin tämän ajoissa ja päädyin oikeaan bussiin.



Bussimatka kesti noin tunnin verran. Kioton busseissa on selkeät näytöt, pysäkkien nimet ovat myös romajiilla eli länsimaalaisittain kirjoitettuina ja kun ilmoitus Kokederasta tuli, painoin stop-nappulaa. Kysyin kuskilta vielä varmuudeksi "Kokedera desu ka?" eli Onko tämä Kokedera. Selvisi ettei ollut ja minä ja ranskalainen pariskunta ajelimme vielä yhden pysäkinvälin oikealle pysäkille.



Seurasin pariskuntaa ja pian olimmekin temppelin portilla. Aikaa sovittuun aikaan oli runsaasti, joten kiertelin hetken lähistöllä. Puolen tunnin odotuksen jälkeen portit avautuivat ja kutsukirjettä näyttämällä pääsi portista sisään ja peremmälle.



Meidät ohjattiin päärakennukseen, jonka ulkopuolella otimme kengät pois jalasta ja jalkoihin vaihdettiin tohvelit. Sen jälkeen tarvittiin kutsukirjettä uudestaan, se annettiin tiskin takana oleville naisille, he myös rahastivat pääsymaksun, joka maksettiin käteisellä.



Hetken odottelun jälkeen, tasan kello kymmeneltä, meidät ohjattiin temppelin puolelle. Siisteissä riveissä oli matalia pöytiä, joiden päällä oli tussiväriä, sivellin ja paperi sutrien kirjoittamista varten. Oli onneksi myös tussikynä ja ohjeet englanniksi. Olin jännittänyt tätä hetkeä etukäteen, miten jaksaa istua polvillaan sutrien kirjoittamisen ajan. Istuin rivin reunimmaisena ja ensimmäisen vartin jaksoin istua polvi-istunnassa, jonka jälkeen vaihtelin asentoa jalkojen väsyessä. Temppelissä oli myös normaalikorkuisia pöytiä ja tuoleja, mutta toivomus oli, että vain terveydellisistä syistä käytettäisiin niitä. 


Ohuessa paperissa näkyi vaaleanharmaalla japanilaisia kirjoitusmerkkejä, joista muodostui uskonnollisia sutria. Sutrat tuli kopioida tussilla tai tussikynällä paperille, lisäksi piti kirjoittaa oma nimi, kotimaa ja toive paperille. Sutrien kopioiminen ei varsinaisesti ollut vaikeaa, uskon japaninkielen opinnoista ja kirjoitusmerkkien kirjoittamisesta olleen hieman apua. Vierustoverini totesikin minun olleen nopea, hänellä oli lähtiessäni vielä paljon kirjoitettavaa jäljellä. Paperi jätettiin lähtiessä temppelin alttarille. Minulta meni noin puoli tuntia kirjoittamiseen, pidin vähän hoppua, jotta aikaa puutarhan kiertämiseen jäisi. 

Sitten kiertämään puutarhaa. Oli onni olla ensimmäisten joukossa, ei ollut ruuhkaa ja sain kävellä ja kuvailla omassa rauhassa.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KIRJE KOKEDERAAN ELI SAIHOJIN TEMPPELIIN.

15 helmikuuta 2020


Yksi matkani tärkeistä kohteista oli Saiho-jin temppeli, joka tunnetaan myös nimellä Kokedera. Koke tarkoittaa japaniksi sammalta ja dera temppeliä. Saiho-ji on Rinzai-koulukunnan zen-buddhalaistemppeli, joka on kuuluisa sammalpuutarhastaan. Yritin päästä sinne jo edellisellä, vuoden 2013 matkalla, mutta silloin se ei onnistunut. Tällä kertaa olin varautunut asiaan hyvissä ajoin.


Kokederaan ei nimittäin pääse ihan noin vain. Käynti pitää varata etukäteen, vähintään kolme viikkoa ennen, mutta enintään kaksi kuukautta etukäteen. Temppeliin pitää lähettää kirjeitse pyyntö, johon merkitään päivät jolloin haluaisi mahdollisesti vierailla, vierailijoiden määrä, nimi, osoite ja puhelinnumero. Kuoreen pitää liittää mukaan vastauskirjekuori, johon kirjoitetaan valmiiksi oma osoite ja mukaan sujautetaan postista ostettavissa oleva kansainvälinen vastauskuori, jolla kustantaa paluupostituksen.

Lähetin kirjeen tarkasti kaksi kuukautta ennen, itseasiassa jopa pari päivää etuajassa. Laitoin toiveeksi ne kolme päivää, jolloin olin Kiotossa ja mihin tahansa aikaan. Muutaman viikon päästä minulle tuli vastauskirje, jossa oli tarkka vierailuaika. Kirje tulee ottaa mukaan vierailulle ja se lupa tarkistetaan huolella paikan päällä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

14 helmikuuta 2020


Ihanaa ystävänpäivää kaikille!
toivottaa Oravanpesän väki 
 


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

JAPANI 2019 osa 2: Tama Densha.

12 helmikuuta 2020


Yksi syy Japanin matkan aloittamiseen Osakasta oli halu päästä erityiselle juna-ajelulle, nimittäin Wakayamasta starttaavan kissajuna Tama Denshan kyytiin. Junareitti oli lakkautusuhan alla, kunnes paikalliset keksivät tehdä pääteasemalla, Kishissä, majailevasta kissasta, Tamasta, asemapäällikön ja muuttaa junan kissateemaiseksi. Tässä pienessä paikallisjunareitissä näkyy loistavasti japanilaisten tuotteistamisen taito. Reitillä kulkee myös mansikkateemainen juna tavallisten, teemattomien junien lisäksi.



Matkasin ensin Osakasta Wakayamaan JR-junalla, jossa piti olla tarkkana että oli oikeassa vaunussa. Osa jatkoi matkaa Kansain lentokentälle ja vain osa Wakayamaan. Perillä oli erittäin selkeät opasteet  jatkoyhteyden laiturin valitsemiseen. Japanissa on välillä vaikea eksyä, kun opasteet on niin selkeät.




Laiturilla odotti täydellisen kissateemainen juna sekä sisältä että ulkoa. Pienetkin yksityiskohdat oli mietitty eikä teema jäänyt vain teippauksien varaan. Tama on siis kissan nimi ja densha tarkoittaa junaa.



Istuimet olivat kissamaiset ja niitä oli erilaisia, istuimet oli verhoiltu Tama-kankailla ja vaunu tapetoitu Tama-tapetilla. Auringonporotuksen sai vaimennettua kissakaihtimilla. Valaisimet olivat kissanmalliset.


Junassa oli pieni kissakirjasto.


Myös itse asema on kissamainen. Asemalla on pieni kahvila, jossa tietenkin sai kissa-aiheisia annoksia. Kävin syömässä köyhät ritarit -annoksen, joka tarjoiltiin Tama-lautaselta ja jäätelöpalloon oli laitettu korvat ja silmät. Aseman yhteydessä oli myös pieni kauppa, josta pystyi tekemään Tama-aiheisia ostoksia. Sanoinko jo, että japanailset hallitsevat tuotteistuksen?


Itse Station Masterkin oli paikalla. Hän on Nitama eli Tama 2. Ensimmäinen, lyhytturkkinen Tama, on siirtynyt taivaallisiin tehtäviin ja nykyään asemamestarin virkaa hoitaa tuuheaturkkinen Tama. Kissaa ei päässyt koskemaan, vaan hän makoili lasi-ikkunoilla suojatulla pedillä.





Junalaiturilla oli myös pieni pyhäkkö, jossa pystyi hiljentymään hetken ennen junaan hyppäämistä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

JAPANI 2019 osa 1. Matka alkaa.

09 helmikuuta 2020


Viime vuoden kohokohta oli kahden viikon matka rakastamaani Japaniin. Lensin Finnairin siivin Osakaan, jossa yövyin ensimmäisen yön. Seuraavana päivänä tein päiväretken Kishiin, pyörähdin pikaisesti Osakan kaupoilla ja suuntasin illaksi Kiotoon. Vietin neljä yötä Kiotossa, jonka jälkeen suuntasin Hakonen vuorille.


Hakonessa viivyin kaksi yötä, joka oli aivan liian vähän. Näkemistä oli paljon, kohteet hajallaan ja matkoihin vuoristossa kuluu yllättävästi aikaa. Kiinnostavia kohteita jäi väliin ja olisin ehdottomasti halunnut vierailla useammassa onsenissa, mutta aika loppui kesken. Ensi kerralla tiedän paremmin.


Hakonesta suuntasin viikoksi lempikaupunkiini Tokioon. Siellä voisin vietää enemmänkin aikaa, näkemistä riittää niin paljon ettei viikossa kerkeä juuri mitään. Tokiosta käsin tein pari päiväretkeä lähistölle. Kävin vasta-avatun Muumilaakson porteillakin, mutta tein u-käännöksen, kun huomasin lapun, jossa ilmoitettiin Arabian Muumi-mukien loppuneen. En ole lainkaan Muumi-fani, mutta pari mukia olisin voinut ostaa.


Olin ennen matkaa varannut käynnit kahteen puutarhaan ja yhteen museoon. Muutamia muitakin kohteita olin miettinyt etukäteen ja vähän hahmotellut aikatauluja vierailuille. Kaupat, museot ja puutarhat eivät välttämättä ole joka päivä auki ja ne voivat olla suljettuina keskellä viikkoa. Monesti valitsin päivän tärkeimmän kohteen, suuntasin sinne aamulla ja sitten lähdin etenemään siitä lähimpään paikkaan. Paljon kivoja juttuja tuli vastaan, kun siirryin paikasta A paikkaan B.


Matkani alkoi huhtikuun puolen välin jälkeen, pääsiäisenä. Yllätyksekseni näin kuin näinkin kirsikkapuita kukassa. Kerratut kirsikat kukkivat myöhemmin ja olin juuri niiden kukinnan aikaan maassa. Voi sitä ihanaa vaaleanpunaista hattaraa. Samaan aikaan kukassa olivat myös sinisade {wisteria} ja atsaleat.


Olen matkoilla suorittajatyyppiä, herään ajoissa, lähden aamulla liikenteeseen ja palaan majapaikkaan vasta illalla, jalat väsyneinä, mutta onnellisena. Tuntuisi haaskaukselta nukkua pitkään ja nuhjata futonilla päivä. Onneksi matkustan yksin, joten voin rauhassa tehdä suunnitelmat oman mielen mukaisiksi ja seurata omia kiinnostuksen kohteitani. Eikä kukaan saa nälkäisenä itkupotkuraivareita, sillä kestän nälkää hyvin.


Tervetuloa, tästä alkaa matkaani Japanissa 2019!

ps. Instagramini kohokohdista löytyvät kaikki Japani-tarinat.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ILMAKASVI-ILOA.

05 helmikuuta 2020


Ilmakasvit ovat olleet jo muutamia vuosia kovin trendikkäitä. Itsellenikin niitä on muutama kertynyt. Jotkut ovat heittäneet henkensä, mutta osa on ollut huomassani jo jonkun aikaa. Ihan ensimmäiseni, Ionantha, on edelleen voimissaan. Se on yläkuvassa keskellä oikeaalla. Se on jopa kasvanut niin paljon, että jouduin poistamaan sen lasikuplasta hiekat, jotta kasvi mahtuu oleskelemaan siellä. 

Seuraavat kolme ilmakasvia toin Japanista, niistä yksi kuoli loppuvuodesta, mutta kaksi muuta on edelleen hengissä. Ne ovat yläkuvassa keskellä vasemmalla ja ylhäällä keskellä. Nekin ovat reilussa neljässä vuodessa kasvaneet runsaasti. Vanhasta postauksesta näkee niiden lähtötilanteen.



Kokeilujen jälkeen ilmakasvien hoitorutiiniksi on muodostunut kerran viikossa kylvetys, samalla kuin kastelen kodin huonekasvit. Kylvetystä varten minulla on lasinen kakkuvuoka, jonka täytän lämpimällä vedellä. Kasvukaudella saatan lorauttaa tilkan kastelulannoitetta mukaan, talvisin merileväuutetta. Annan kasvien kylpeä noin parikymmentä minuuttia. Joskus kesällä pidempäänkin, jos kasvit vaikuttavat kovin kuivilta. Kylvyn jälkeen annan kasvien kuivua pyyhkeen päällä nurinpäin ettei vesi jää kasvin tyveen ja aiheuta mätänemistä.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

ESIKOITA!

01 helmikuuta 2020



Kun esikkoasetelmani kasvit olivat yhtä lukuunottamatta parhaat päivänsä nähneet, oli aika siirtää ne paraatipaikalta syrjään. Se yksi hyvänä pysynyt yksilö pääsi uuteen ruukkuun ja yöpöydälleni ilahduttamaan. Muhkuirainen ruukku on oma tekemäni, ruukun tummempi alaosa johtuu juuri ennen kuvan ottoa suoritetusta kastelusta.


Keittiöstä löytyy lisää esikoita. Tein kolmesta kasvista esikkovuoan.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground