KYLÄN PINKEIMMÄT VALOT.

25 marraskuuta 2020



Kotini muuttuu marraskuun korvalla erittäin ärtsyn pinkiksi, kiitos kasvivalojen. Asunnon jokaisella ikkunalla on valo, yhdessä kaksi ja kaikki ovat väriltään vähemmän miellyttävät. Kasveja on paljon, melkeinpä valojakin saisi olla enemmän, kun kaikille kasveille ei riitä ikkunapaikkaa ja varsinkin kun pimeä aika kestää monelle huonekasville liian pitkään.



Erityisiä kasvivalaisimia minulla ei ole, polttimot ovat tavallisissa valaisimissa. Kaksi on vanhoissa koululaisvalaisimissa ja kaksi Clas Olsonilta ostamissani. Clasun valaisimissa on kangaspäällysteiset, kierteiset mustat johdot ja ne laitetaan päälle vetämällä narusta. Kiva yksityiskohta ja ovat vähän fiinimmät kuin tavalliset valkoiset johdot.



Kasvivalojen polttimot olen ostanut hypermarketeista. Olisi kannattanut tarkistaa värilämpötila ennen ostoa. Kaikki kasveille tarkoitetut valot eivät kai ole yhtä ärtsyn väriset kuin nämä. Mutta kun kerran olen valot ostanut, niin käytän ne loppuun asti ennen uusien hankkimista.


Asuntoni kiinnittää kiitettävästi valojen takia huomiota myös ohikulkijoissa. On hauska katsella miten päät kääntyvät ja katse osuu kohti ikkunoitani. Kuulen korvissani kuinka valoja päivitellään. :)



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

SISÄÄN HIIPIVÄ JOULU.

22 marraskuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Niin se joulu alkaa vähitellen hiipiä tänne Oravanpesäänkin. Ostin taannoin joulunpunaisen samettityynyliinan, olen ottanut käyttöön sen kanssa sävy sävyyn olevia kynttilöitä ja nyt lisäsin sisustukseen vähän jouluisempia kasveja. Tein sohvan vierustalle asetelman lamosalalista*, jota kutsutaan myös joulun puolukaksi, Gaultheria procumbens ja sypressistä*, Chamaecyparis lawsoniana 'Snow White'. Niiden seuraan yhdistin jouluuni ehdottomasti kuuluvan jouluruusun*, Helleborus niger 'Verboom Beauty'.

Muutamana edellisenä jouluna minulla on ollut pieniä havuja joulupuina. Nyt pienen sypressin lisäksi sain hienon himalajansetrin*, Cedrus deodara. Se näyttää hurjan hienolta rentojen oksiensa kanssa, luulen että se saa olla ilman koristeita. Pitänee hankkia lähempänä joulua joku koristeltava puu.



Hankintalistalla on myös joulukalenteri ilahduttamaan joulukuun aamuja.
Mukavaa alkavaa viikkoa!

*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku Instagram Pinterest 

BLOGGAUSPOHDINTAA.

21 marraskuuta 2020



Lueskelin vähän aikaa sitten vanhoja blogikirjoituksiani ja katselin kuvia vanhoista kodeistani. Periaatteessa kaikissa kolmessa kodissa on näyttänyt samalta, ihan hirveästi ei tyylissä ole tapahtunut muutoksia. Samat kamat löytyvät edelleen kodista, jotain uutta (lähinnä vanhaa) on tullut lisäksi ja viherkasveja, paljon viherkasveja. Kahdessa edellisessä asunnossa oli parveke, niitä on vähän ikävä. Parveke oli yksi lisähuone, jota sisustaa vuodenaikojen mukaan. Muuten en niihin asuntoihin kaipaa, rakastan tätä nykyistä niin paljon.


Oli jännä havaita miten oma bloggaamiseni on muuttunut. Ennen olen voinut julkaista postauksen yhdellä kuvalla ja toivotella hyvät viikonloput. Olen blogannut pienistäkin asioista. Aikoinaan kuvasin paljon Helsinkiä ja jaoin niitä kuvia blogissa. Kaupungin kuvaaminen on jäänyt, mikä on vähän sääli. Blogi on ollut paljon enemmän päiväkirjamaisempi, nyt tuntuu että pitäisi olla oikeasti jotain asiaa, josta kirjoittaa ja kuvien todella hyviä ja viimeisteltyjä.


Edelleen kuvaan paljon yksityiskohtia. Ehkä koska asunnossa on niitä paljon, asioita, juttuja, yksityiskohtia. Kokonaisuutta vähemmän, kun neliöitä on niin vähän. Ne vähät neliöt on nopeasti kuvattu eikä sisustus hirveästi muutu, ei edes vuodenaikojen mukaan. Haluaisin blogata edelleen enemmän päiväkirjamaisesti, kirjata pieniä ajankohtaisuuksia ylös, tallettaa kuviin pieniä hetkiä arjestani. 

Mitä mieltä olet? Onko bloggaus muuttunut vai onko muuttunut hyvään vai huonoon suuntaan? Mistä haluaisit lukea tai nähdä kuvia tässä blogissa?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

OODI UUNILLE.

17 marraskuuta 2020

Olin reilu viikko sitten paistamassa illalla sämpylöitä, kun kuului poksahdus ja uunissa välähti voimakas valo. Kiirehdin katsomaan, totesin uunin lampun palaneen ja luukkua avatessa ulos pöllähti käry yhdessä paistuvien sämpylöiden tuoksun kanssa. Kun ajastin soitti paistoajan päättyneen, totesin sämpylöiden vaativan vielä muutaman minuutin uunituksen. Samalla tajusin ettei kiertoilmauunin hyrräystä kuulunut. Aavistelin jotain ikävää.

Uunin viilennettyä vaihdoin lampun ja kuten vähän pelkäsinkin, valo ei syttynyt. Googlettelin uusia uuneja ja ensi katselmuksella päädyin jo yhteen. Seuraavana päivänä kävelyllä osui silmiin lähellä olevan kodinkonekorjausfirman toimipiste, jonne seuraavana aamuna soitin. Mies puhelimen toisessa päässä totesi 13 vuotta vanhan hellan olevan parempaa tekoa kuin nykyiset, joten sen korjaaminen luultavasti kannattaa. Hän lupasi asentajan paikalle myöhemmin viikolla.

Asentaja tulikin, roplasi liettä ja kas, uuni heräsi henkiin. Tosin myöhemmin paistaessani juhlan kunnaksi joulutorttuja totesin, että uuni kyllä lämpenee, kiertoilma hyrrää, mutta se ei ilmeisesti lämpeä kunnolla. Torttujen paistossa meni yli tunti, lämpötila täysillä eikä siltikään torttuihin tarttunut yhtään väriä.

Uusi soitto korjaajalle, pari lisäpuhelua ja parin liesikuvan jälkeen tilanne on se, että uunia varten on tilattu uusi osa Saksasta. Sen saaapuminen kestää näillä näkymin pari viikkoa. Siihen asti on pärjättävä pelkillä keittolevyillä ja leipomatta.

Uunittomuus on haastava tilanne, sillä olen tottunut leipomaan lähes kaikki leivät itse sekä valmistamaan paljon ruokia että lämmittämään niitä uunissa. Kotonani ei ole mikroaaltouunia, eikä sellaista ole tulossakaan. Sille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Olen toiveikas korjaamisen onnistumisesta. Korjauksen hinta luultavasti kaikkineen jää puoleen uudesta samanlaisesta liedestä ja mikä toki parasta, jos ei tarvitse ostaa uutta vaan voi korjata vanhaa. Pidetään peukalot pystyssä ja sormet ristissä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 15. Käärmeitä ja lävistyksiä.

15 marraskuuta 2020



Japanilaiset romaanit kiinnostaa edelleen hurjasti, en oikein edes malta tarttua muihin kertomuksiin. Kävin lokakuussa Turussa kampaajalla ja samalla retkellä piipahdin Sammakon kirjakaupassa ostamassa kaksi kirjaa lukuhimooni, toinen niistä oli tämä Hitomi Kaneharan Käärmeitä ja lävistyksiä. (hinta myymälässä 2 €, verkkokaupassa 10 €) Pieni tarina toisenlaisesta Japanista, syvältä undergroundkultuurimaailmasta.

Kirja kertoo 19-vuotiaan kauniin tokiolaisnaisen, Luin tarinaa, johon kietoutuvat sekä punkkari Ama että lävistys- ja tatuointitaiteilija Shiba. Tatuoinnin ottamisesta alkaa kolmiodraama, jonka kiemurat yllättävät. Tai ainakin yllättivät minut. Tarina oli ikävä, henkilöt lähinnä luotaantyöntäviä. Onneksi kirja on ohut, vain reilut sata sivua.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KEITTIÖN PÖYTÄ - MUKANANI JO 20 VUOTTA!

11 marraskuuta 2020



Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus täyttää tänä vuonna pyöreät 30 vuotta. Synttäreiden kunniaksi Kierrätyskeskus haluaa mieluummin juhlia kaikkia niitä esineitä ja asioita, jota kestävät hyvin vuosien käyttöä kuin yritystä. He kutsuivat minutkin viettämään kestävää kulutusjuhlaa ja haastoivat miettimään mikä esine on kestänyt hyvin aikaa ja käyttöä ja ehkäpä päätynyt kierrätettynä kotiini.

Kun katselin kotini kalustusta tajusin, että sohvaa ja kahta pikkupöytää lukuunottamatta koko kalustus on joko kierrätetty tai isäni käsin tekemää. Pisimpään kanssani on kulkenut sänkyni. Olen perinyt sen vanhemmiltani ja se oli jo ensimmäisessä opiskelija-asunnossani petinäni. Olen hankkinut siihen ajan saatossa uudet patjat, mutta muuten sänky on edelleen käytössä.


Neljä vuotta opiskelujen aloittamisen jälkeen muutin ystäväni kanssa uuteen kotiin, kimppakämppään. Asunto, jonne muutimme oli 3 h + K. Molemmilla oli oma huone, yhteinen olohuone ja keittiö. Keittiö oli pienehkö ja siellä oli meidän molempien inhokkiväriset, vaaleansiniset, kaapinovet. 

Meillä kummallakaan ei ollut silloin sopivaa pöytää keittiöön. Kiersimme Kuopion vanhan tavaran kauppoja ja kirppareita etsimässä pieneen keittiöön sopivaa ja opiskelijabudjettiin sopivaa pöytää. Yhdessä oli myytävänä pienehkö, vaaleansinisellä laminaattipinnalla oleva hyväkuntoinen yksilö. Pöytä oli sekä sopivan pieni että kivasti kaappeihin sopivan värinen ja oikean tyylinen ja päätimme maksaa siitä pyydetyt 120 markkaa.



Kun vuoden päästä muutimme uusiin kaupunkeihin, lähti pöytä mukaani Turkuun. Ja sillä tiellä se on edelleen. Vaaleansininen pinta ei edelleenkään ole lempivärini, mutta pinta on helppo pitää puhtaana, pöydän päällä on hyvä leipoa ja sen voi aina peittää pöytäliinalla. Kankaista riittää 140 senttiä leveää kangasta metrin pala. Pöytä on sopivan kokoinen pieniin asuntoihin, mutta sitä pystyy tarvittaessa jatkamaan lisäpalalla. Olen löytänyt sen ympärille samantyyliset tuolit, kaikki hylättyinä Kalliosta. Nykyisen kodin keittiöön pöytä sopii aivan täydellisesti.

Onko sinulla joku tällainen aarre? 
#kestävääkulutusjuhlaa



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 14. Land of the Rising Cat - Japan's Feline Fascination.

04 marraskuuta 2020



Tämä kirja, Land of the Rising Cat - yhdistää kaksi suurta rakkauttani, kissat ja Japanin. Se myös tiivistää kansien väliin, sen mikä Japanissa ja maan kulttuurissa kiehtoo. Pienikin asia voi olla ISO, fanittaa voi melkein mitä vain, asian kuin asian voi tuotteistaa ja rakkaus johonkin voi olla ihanan sekopäistä.

Manami Okazakin kirjoittama kirja esittelee japanilaisten suuren rakkauden kissoihin ja mitä kaikkea kissamaista saarivaltiosta löytyykään. Tuntuu, että japanilaisten mielikuvitukselle ei ole rajoja, niin hulluja asioita siellä voi nousta ilmiöiksi.


Kirjassa esitellään muun muassa kissakahviloita, temppeleitä ja pyhäkköjä, jotka ovat omistettu kissoille. Niistä muutamassa olen minäkin päässyt vierailemaan kuten Gotokuji (2011 ja 2019) tai Imado jinja (2016). Samoin vierailemani kissamainen Kishin asema ja sinne puksutteleva Tama Densha -kissajuna ovat saaneet palstatilaa. Se on esimerkki miten lopetusuhan alaisesta junareitistä tehdään turistekohde, jonne saapui eräskin suomalainen kissahullu monien muiden kotimaisten että ulkomaisten turistien mukana. Japanissa on myös muutama kissasaari. Siis saaria, joissa asuu iso populaatio kissoja. Ne olen jo merkinnyt Google Maps -karttani haluan käydä -kohteisiin.


Oman osion ovat saaneet tunnetut keramiikkakylät, joissa yhä valmistetaan maneki neko -onnenkissapatsaita. Kirja esittelee myös muutamia taiteilijoita ja käsityöläisiä, joiden töissä esiintyy kissoja.  Lähes jokainen kertoi kissojen salaperäisyyden, arvaamattomuuden, mutta myös rakastettavuuden kiehtovan ja inspiroivan töitä.


Oma osio opuksessa on popkulttuurille, kissat ovat innoittaneet niin manga- ja animetaiteilijoita. Tunnetuimmat hahmot lienevät Hello Kitty ja Doraemon. Japanissa asialle kuin asialle on suunniteltu maskotti, kuten kaupungeille, yhtiöille tai koronavirukselle. Moni niistä on saanut kissahahmon. Ja mitä olisi elo ilman kissajuhlia Bakeneko matsuria? (pakko päästä mukaan)

Tilasin kirjan AbeBooks:lta ja sen ISBN on 9783791384948, kustantaja Prestel.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 



TERHO-KORI.

31 lokakuuta 2020

Olen ollut koko vuoden innostunut uuden oppimisesta ja erityisesti erilaisista käsitöistä. Kevät meni - no, tiedätte hyvin miten. Syksyllä olen ottanut kevään menetyksiä takaisin ja ilmoittautunut erilaisille kursseille ja webinaareihin. Tai ainakin kovasti yrittänyt, parille kurssille jäin varasijalle. 

Yksi kurssi, jolle pääsin oli Taito-järjestön Terho-korikurssi. Terho-kori on Marianne Huotarin suunnittelema, mielestäni ihanan japanilaistyylinen. Solmulle kiedottava pellavakangas korin yläosassa on kuin furoshiki-kangas sidottuna lahjan ympärille.


Terho-korikurssi kestää kaksi iltaa ja näiden päivien välissä on pari viikkoa aikaa. Ensimmäisen illan aikana selviää juuttipohjan teon salat, jota pitää kotona jatkaa. Toisena iltana ommellaan pellavaosa ja kiinnitetään se juuttipohjaan. Hauskaa oli nähdä muiden kurssilaisten tuotokset, jokaisessa aivan omanlaisensa muoto ja kangas. 

Korini on halkaisijaltaan noin 30 senttiä, korkeutta on suurinpiirtein saman verran. Sisällä mahtuu kätevästi vaikka neulomukset tai joku muu käsityö. Arvelin, että sinne saattaisi sopia myös eräs pieni kissa, mutta vielä kori ei ole kiinnostanut.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

PAAVONNUKKUMATIT VIHERVERHO-AMPPELILAATIKOSSA.

28 lokakuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö HUONE ett RUM


Hei, olen Kati ja olen viherkasviharrastaja ja keräilijä. Yhdistelmä viherkasviharrastus ja keräilijä tarkoittaa paljon kasveja ja jos asunto on pieni se saattaa tarkoittaa myös ahtautta tai jopa tilan loppumista ikkunalaudoilta, pöydiltä ja muista tasoilta. Yllä olevassa kuvassa näkyy työpöytäni, jonne ei ole kannettava tietokone mahtunut viiteen vuoteen eli niin kauan kuin olen tässä asunnossa asunut.


Onneksi kasvutilaa voi laajentaa kattoon. Asuntoni mukava kolmen metrin huonekorkeus antaa mahdollisuuden ottaa ilmatila hyötykäyttöön ja mikä olisikaan parempaa käyttöä kuin viherkasvien kasvatus ikkunan edessä, mutta ilmassa? Heti mahtuu muutama kasvi lisää, viidakkotunnelma sen kuin lisääntyy, mutta kasvien valon saanti pysyy silti kohtuullisena ikkunan edustalla.


Sain käyttööni HUONE ett RUM:n mahtavan Viherverho-amppelilaatikon. Se on HUONE ett RUM:n mahtavien naisten, Eeva Tarkion ja Johanna Vireahon suunnittelun tulos ja Suomessa valmistettu, mistä ehdottomasti suurta plussaa. Materiaali on keveää, mutta kestävää ja ruostumatonta alumiinia. Valitsin Viherverhoon tyylikkään mustanharmaan värityksen, se sopii kivasti verhotankoihin ja lähellä oleviin valaisimiin ja muihin mustiin yksityiskohtiin. Mietin kyllä pitkään valkoisen ja mustanharmaan välillä, nyt kun laatikko on paikoillaan, voin sanoa tehneeni juuri oikean päätöksen. Viherverho-laatikkoa on saatavilla mustanharmaan ja valkoisen lisäksi myös metsänvihreänä. 


Viherverho-amppelilaatikkoon mahtuu koosta riippuen viitisen kasvia, itse päädyin istuttamaan kolme. Toivon niiden valtaavan laatikon alan kunnolla ja rönsyävän runsaasti alaspäin. Kasveiksi valikoitui erilaisia paavonnukkumatteja (Marantha). Yksi tummalehtinen, yksi vaalea ja yksi kirjavalehtinen. Ylläolevassa kuvassa on se kirjavalehtinen Marantha leuconeura variegata N & S. Kasvivalinnoilla laatikon ilmettä pystyy muokkaamaan mieleisekseen ja kodin valo-olosuhteisiin sopivaksi.


Tässä kuvassa etualalla se vaalealehtinen paavonnukkumatti ja taustalla tummalehtinen.






Tämä tummalehtinen jaksaa hämmästyttää, miten voikin olla noin värikäs ja kuviollinen lehti kasvilla? Se on myös jotenkin hyvin nostalginen, muistan kasvin lapsuudestani. Olinkin hyvin innostunut kun löysin sen ja sille kaksi kaveria. Tiesin heti, että niiden paikka on Viherverho-amppelilaatikossa, vaikka jossain vaiheessa harkitsin posliinikukkia siihen. Posliinikukat ovat köynnösvehkojen ohella heikkouteni. Sanotaan, että kolme on kokoelma, joten tiedä sitä sitten miten paavonnukkumattikokoelmani tästä vielä runsastuu.


Viherverho-amppelilaatikko näyttää siltä kuin se olisi aina kuulunut asuntoni sisustukseen. Tyylikäs, yksinkertainen, mutta ehdottoman kätevä ratkaisu lisätä kasveja kotiin, koska kasvejahan ei voi koskaan olla liikaa. 

*Viherverho-laatikko saatu.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

KASVIASETELMA.

25 lokakuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula


Olen keräillyt jo usean vuoden aikana kirpputoreilta edullisesti kukkasiilejä, kenzaneita, joita käytetään japanilaisesssa kukkien asettelussa, ikebanassa. Keräämäni kukkasiilit ovat tähän asti olleet vain koristeita hyllyssä. Nyt päätin vihdoin rohkaistua kokeilemaan tekemään asetelmaa sellaisen kanssa. Se olikin yllättävän helppoa ja hauskaa.

Asetin kulhon pohjalle kukkasiilin, kaadoin vettä ja sitten vain asettelin kasveja. Parhaiten toimivat paksuvartiset kasvit, jotka saa helposti tökättyä kukkasiiliin piikkiin. Hauskat pallomaiset muodot viehättävät silmääni kovasti ja käytin asetelmaan unikon siemenkotia* (Papaver), tähtitörmäkukan siemenkotaa* (Scabiosa stellata) ja kultahehkua* (Craspedia). 


Hetkisen tuijoteltuani asetelmaa totesin, että haluan kokeilla laittaa kasvien juurelle jotain peittämään varsien päitä ja kukkasiiliä. Niinpä lisäsin eukalyptuksen* oksia vapaamuotoisesti kulhoon. Eukalyptuksen varret olivat liian kapeita piikkeihin työnnettäviksi, joten asettelin ne varovaisesti vain varsien sekaan.

Tykkään molemmista versioista. Mitä mieltä sinä olet, kumpi on parempi?


*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground