KOTONA.

05 heinäkuuta 2015










Tykkään koko ajan vain enemmän tästä kodista. Tavarat ovat levällään, koska mahdollisuuksia on taivaaseen asti. Tässä kodissa voin tehdä mitä vain. No, ainakin melkein mitä vain, toisin kuin vuokraseinien sisällä. Siksi tuumailen asioita pitkään ja hartaasti. Jotta ei tarvise tehdä moneen kertaan.

Vanhasta kodista on ikävä keittiön hanassa ollut suutinta, jolla pystyi vettä suuntaamaan astioihin ja altaaseen. {tunnustan: yritin pölliä sitä mukaan, mutta se ei sopinut tämän kodin hanaan} Niin ikään ikävöin edellisestä kodista kahta tiskiallasta. Yksi pyöreä on todella ärsyttävä, totesin sen jo pari kotia sitten.

Valkoiset lattiat ovat ihanat, mutta jos on yhtä laiska siivoamaan kuin minä, kannattaa miettiä toista vaihtoehtoa. Toisaalta, jos on yhtä salliva kodin siivon kanssa kuin minä, ei paljon pienet tahrat haittaa. Eikä se, että tummanruskean kissan karvat näkyvät, samoin kun samaisen otuksen silmistä tippuva ruskea töhnä.


Seuraa Oravanpesää: Blogilista | Bloglovin' | Pinterest
 


8 kommenttia:

  1. Näyttää ihanan kodikkaalta ja kauniilta!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että löysit mieleisen pesän♥ Valkoisia lattioita olen kokeillut, mutta samat jutut huomasin hyvin pian....vaikka toisaalta, mitäs parista villakoirasta tai roiskeesta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen aika hyvä sulkemaan silmät kaikelta, jos vaan oon tarvis ja laiskotuttaa. :) Yleensä laiskotuttaa...

      Poista
  3. Kodikasta ja ihania yksityiskohtia!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja viihtyisää. Yksi pyöreä allas oli meilläkin aiemmassa kodissa. Aivan mahdoton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haluaisin ehdottomasti kaksi, vaikka sitten toinen olisi sellainen pienen pieni, allasta ja neliön/suorakaiteenmallisena, kiitos. Se käytännöllistäisi paljon keittiötä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground