LASISIA KARKKIPURKKEJA, JÄÄKAAPPIRASIOITA JA ILMOITUSTAULU VANHOILLA JUTUILLA.

27 marraskuuta 2016



Jatketaan vielä kirpputoriostosten ja ilmaislöytöjen parissa. Ison, jauhoille sopivan, vanhan lasipurkin löysin Kurvin Fidasta jo keväällä. Hintaa oli muistaakseni reilut parikymppiä. Pienempi purkki löytyi viime Turun reissulla Yliopistonkadun v.o.n. Simolin osto- ja myyntiliikkeestä. Hintaa silläkin oli parinkympin päälle. Tuo osto- ja myyntiliiike on noussut aikamoiseksi Turku-suosiksi. Sijainti on erinomainen, valikoima samoin ja hintataso on maltillisen kohtuullinen. Helsinki-hintoihin tottuneena, tuntuu täällä olevan halvempaa kuin monella helsinkiläisellä kirpputorilla.


Olen saanut myös ostettua pitkään haaveilemiani Finelin emalijääkaappirasioita. Esteri Tomulan suunnittelema Vegeta-kuvioinen löytyi Kierrätyskeskuksesta kolmenkympin hintaan. Punaisen rasian kannen olen napannut Kierrätuskeskuksen ilmaisteltasta ja siihen sopivan rasian ostin myöhemmin Fidasta kahdellakympillä.



Taloyhtiön ilmoitustauluja oli iso pino Kierrätyskeskuksen ilmaisteltassa. Harmi vain ettei ollut niitä irtokirjainversioita. :) No, kyllä tämäkin kelpasi. Laitoin lasin alle talteen roskalavalta löytyneen sota-ajan ostokortin, jolla on voinut ostaa "Kutomateollisuustuotteita, vaatetarvikkeita ja jalkineita". Sen alla on taloyhtiön ullakolta löytynyt vanha raitiovaunulippu. 13 matkan lippu on täyteen reitetty ja on maksanut 200 markkaa.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

6 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat loistavista löydöistä.
    Finelin jääkaappirasiat on omallakin etsintä/toivelistalla.
    Ihailen sinua kun pelastit kannen vaikka rasian löytymisestä ei voinut olla varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, mulla on nytkin jemmassa kolme lasista Iittalan kantta odottelemassa purkkeja. Varsinkin, jos ilmaiseksi saa, pitää ottaa talteen. :)

      Poista
  2. ihaniat nuo Finelin rasiat!
    On tuollut käytyä tuolla Simolin osto- ja myyntiliikkeestä...muutaman kerran....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Oletko selvinnyt ilman ostoksia ulos? :) Itselle ihan mahdotonta...

      Poista
  3. Hienoja hankintoja ja löytöjä! Onko tuo vinkkaamasi Simolin se, mikä löytyy Pientä Kirjapuotia vastapäätä? Jotenkin Turun Simolinit menevät mulla sekaisin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Juu, tämä on se Simolin, joka on Yliopistonkadun ja Humalistonkadun kulmassa. Nää Simolinit hämmentävät muakin, kaikki samannimisiä ja saman alan putiikkeja. Liedosta löytyy vielä se yksi osto- ja myyntiliike.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground