TAMMIKUUN KUULUMISIA,

26 tammikuuta 2021


Tammikuu on jo pitkällä. Olen lomaillut. Olen ollut jouten. Ja olen palannut vihdoin kouluarkeen pienen paniikin ja ahdistuksen saattelemana. Viime viikolla olla yksi opintoihin liittyvä koitos, suoriuduin siitä ja hetkellisesti oli voittajafiilis. Opinnot tuntuvat olevan itsensä voittamista ja epämukavuusaluueella oleskelua eikä asia kevään myötä yhtään helpotu.


Olen ulkoillut paljon, olen ottanut tavoitteeksi kerätä päivittäin vähintään 10 000 askelta. Tähän asti se on onnistunut hyvin, myös niiden paukkupakkasten aikana ja toisaalta myös kaatosateen. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä, joiden mielestä ei ole huonoa säätä vaan vääriä vaatteita. Ja älkää käsittäkö väärin, kun pakkanen oli alimmillaan ulkoilin kerrastoon ja collegehousuihin ja -huppariin pukeutuneena parkatakissa. Ei puhettakaan mistään erityisistä villa- tai teknisistä ulkoiluvaatteista.


Pari viikkoa uudenvuodenaaton jälkeen päätin tehdä lupauksen tälle vuodelle. Aioin tyhjentää ns. baarikaappini alkoholista. Täytän tyhjentyneen hyllyn kirjoilla tai maljakoilla. Luultavasti maljakoilla, sillä kirjoja on aivan liikaa. Ne eivät missään tapauksessa mahdu tuolle yhdelle hyllylle, ei edes suurin osa. Aloitin tyhjennyksen sekoittamalla lauantaina ruoanlaittodrinkin, johon tuli 4 cl Puolasta tuomaani kirsikkalikööriä ja tonic-vettä. Aika hapanta, mutta kuitenkin aika hyvää. Liian makeaakaan ei saa olla. Seuraavaksi pitää kokeilla tavallista kivennäisvettä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

  1. Nauratti sinun lupauksesi tyhjentää baarikaappi. Onneksi aloitit maltillisesti, etkä suoraan pullonsuusta tyhjentänyt päiväpeiton päälle kellistyen.
    Ulkoilun suhteen olen samaa mieltä; pukeutumiskysymys, eikä silti vaadi vaatekaupassa käyntiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän kerrallaan. On sentään koko vuosi aikaa tyhjentää baarikaappi. Krapula ei ole kiva kaveri. :)

      Poista
  2. Samaa mieltä minäkin...pukeutumiskysymys jos ei ulkoilla voi sateella ja pakkasella.
    Nautitaan näistä neljästä vuodenajasta, jotka meillä on..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Usein se on vain laiskuutta, kun syyttää säätä. :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground