PIPARINPAISTAJAISET 2019.

11 joulukuuta 2019


Itsenäisyyspäivä on yleensä ollut se päivä, kun Oravanpesässä paistetaan pipareita. Itsenäisyyspäivänaattoiltana tein taikinan. Jotenkin aina muistan sen olevan tosi työlästä, mutta eihän se ole. Teen taikinan ekaluokan opettajan reseptin mukaan. Tällä kertää leivonta-ajankohta siirtyi parilla päivällä, jäipähän enemmän aikaa syödä taikinaa. 

Piparinleivonta alkaa aina uusien piparimuottien kuvauksella. Alavasemmalla olevat kaksi muottia ostin keväällä Osakasta, alaoikealla on ensimmäinen Suomen Muji-ostos. Pienen kissa- ja oravamuotit ovat Japanista. Tosin leivonnan tuoksinnassa huomasin, että joitakin pikkukissoja minulla on kolmena kappaleena. Hups.


Säilytän vanerivakassa kissa- ja oravamuotteja. Melkein voisin väittää, että sekä kissa- että oravamuottikokoelmani ovat Suomen suurimmat. Muut sekalaisen mallisia muotteja minulla on kangaskassillinen, ne olen vienyt keramiikkaryhmäni käytettäväksi.


Perinteen mukaan kaikki uudet muotit pääsivät hommiin. Puolikas taikina ei riitä enää jokaisen muotin käyttöön, enkä viitsi paistaa yhtään enempää pipareita, sillä en niistä niin perusta. Tärkeintä on taikina syönti ja uusien muottien pääsy tositoimiin.


Kaivoin myös vanhoja muotteja käyttöön, mutta vain pienikokoisia, jotta sain kaikki kerralla uuniin paistumaan. Tykkään perinteistä ja tämä on vuosien myötä muodostunut omaksi perinteeksi. 



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground