MATKAPÄIVÄKIRJANEN.

04 elokuuta 2009


Tänään saapui odotettu kirje. Olin jo varma, että postipoika on kuljettanut sen vanhaan osoitteeseen ja uusi asukas on minut postini. Onneksi ei. Pikku paketti oli vain matkannut ison meren yli lähes kolme viikkoa. Olen taas vieraillut Etsyssä. Tulevaa ja ihan pian lähestyvää kesälomaa ja lomamatkaa ajatellen tilasin itselleni pienen vihon.


Joku muukin on utelias mitä kirjekuoresta löytyi....



Kirjekuori oli suljettu tälläisellä ihanalla teipillä. Ihan kuin minua varten teipinpätkästä löytyy kaksi oravaa!


Vihon on tehnyt SpaceDogs Studio. Kirjasen mukana tuli lisäksi viisi retrohenkistä tagia tai miksi niitä lappusta nyt kutsuisi. Extrana löytyi paketista myös perhos- ja kukkaosoitelappustentyyppiset jutut. :) Rakastan Etsystä tilaamista, koska myyjät panostavat paketointiin ja sujauttavat mukaan aina jotain pientä oman käyntikorttinsa lisäksi.

Lomareissu lähestyy uhkaavasti ja nyt olen varautunut kirjaamaan ja piirtämään kaiken muistiin. Lisäksi jossain blogissa tuli vastaan idea, matkalle mukaan teippiä ja voi heti kiinnittää lippua ja lappua talteen. Jee! Tätä aioin kokeilla. Saa nähdä tuleeko mitään raapusteltua, mutta ainakaan se ei ole matkapäiväkirjasesta kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground