SANANEN ASUNNON OSTOSTA.

26 huhtikuuta 2015



Google Analyticksin mukaan noin puolet blogini lukijoista on helsinkiläisiä. He varmastikin tietävät millainen on pääkaupunkin asuntojen hintataso. Muille tiedoksi, se on erittäin kallis. Sanotaan aina, että tärkeintä asunnon ostamisessa on sijainti, sijainti ja sijainti. Itsellenikin oli tärkeää mihin kaupunginosaan uuden kotini perustan. 


On näitä elämän valintoja a) asua Helsingissä {jos muuttaisin, pitäisi myös luopua kesäpesästä ja se on mahdotonta}, jossa työpaikkani sijaitsee. b) haluta asua jos ei nyt kalleimmassa niin ei ainakaan halvimmassa kaupunginosassa. 150 000 euroa on ihan kiva summa, sillä saa omakotitalon jostain päin Suomea. Helsingistä saa Kontulasta n. 50 neliön kaksion, Kalliosta vajaat 30 neliötä ja Punavuoresta -et mitään. 



Halusin pois Kalliosta tai tältä lähiseudulta, jossa olen koko helsinkiläisyyteni ajan asunut. Olen nähnyt liikaa pultsareita, kuseskelua porttikongeihin, poliiseja, narkkareita, pussikaljoittelua, herännyt öisin juopuneiden huutoihin jne. En enää arvosta sitä, että kaikki halvat baarit ovat lähellä, enhän koskaan käy niissä.


Etsin kotia kantakaupungista, mutta tarkemmassa syynissä oli pari kaupunginosaa. Tarpeeksi kaukana Kallion lieveilmiöistä, mutta kuitenkin tarpeeksi lähellä keskustaa, mökkiäni ja työpaikkaa. Arvoin pitkään haluaisinko uuden kotini olevan uudehko ja parvekkeellinen vai arvostaisinko kuitenkin enemmän vanhaa noin viiden vuoden ysäriasunnossa asumisen jälkeen. Molempia ei minun rahoilla saa, parveketta ja kotia vanhasta talosta. En tehnyt varsinaista päätöstä ikinä, asiat vain loksahtivat. Tuli vastaan asunto, jossa tunsin jo ensi käynnillä viihtyväni ja josta tiesin olevan mahdollista tehdä uusi oravanpesä.  


Valintani pysyä kantakaupungissa kutisti neliöt pieniksi, mutta toisaalta matka keskustaan, työpaikalle ja mökille ovat passelit. Sijainti, sijainti ja sijainti. Pääsen töihin yhdellä linja-autolla ja työmatka lyheni entisestään, joten kesän voin pyöräillä. Kun on kymmenisen vuotta asunut metro-, useiden bussi- ja ratikkalinjojen varrelle, kun on asunut viimeiset vuodet alueen isoimman ja parhaimman ruokakaupan yläkerrassa, on hiton vaikeaa muuttaa huononpien palveluiden äärelle. Toisaalta saan puistonäkymän rauhallisen kadun varrelta, linnunlaulua humalaisten huuteluiden sijaan. Vartin kävelymatkan päässä on pieni kauppakeskus, jossa on "kaikki" palvelut. 

Taannoin pyöräilin uutta kotikatuani pitkin tänne toistaiseksi asumaani pesään, oli erään talon edessä hyvin syönyt kirjava kissa, joka tervehti minua erittäin kovaäänisesti jotakuinkin sanoilla: "Kurrrnauuuua mauuaaauuu." Vastasin tietenkin "Purrrnau". :) Pidän tätä erittäin lämpimänä tervetulotoivotuksena ja erittäin hyvänä merkkinä.


Seuraa Oravanpesää: Blogilista | Bloglovin' | Pinterest
 


2 kommenttia:

Proudly designed by Mlekoshi playground