MALJAKOITA.

05 maaliskuuta 2017


Olen rakastanut täysin rinnoin suomalaiseen vanhaan värilasiin ja myös siihen värittömään, kunhan on maljakkomuodossa. Viime ajat ovat olleet vähän turhankin suotuisia kirppislöydöille maljakoiden suhteen. Eikä tässä postauksessa ole vielä kaikki. :)

Ensimmäisenä esittelyssä muodokkaiden maljakoiden uusin jäsen, sinertävä Nanny Stillin Riihimäen Lasille suunnittelema Pompadour 1945. Se löytyi Kierrätyskeskuksen vitriinistä, kantislennuksen jälkeen hintaa jäi vähän yli parikymppiä. Ei mikään löytö hinnaltaan. Pompadourin kaverit on esitelty aiemmin tänä vuonna.

Välillä puntaron haluanko esineen itselleni vaikka vähän kalliimmalla vai haluanko ostaa halvalla. Jos esine on kirppareilla useahkosti liikkuvaa, yleensä jään odottelemaan oikeaa löytöä, siis hinnaltaan edullista. Jos en ole ennen nähnyt tai erittäin harvoin, olen valmis sijoittamaan vähän enemmän. Kuten tässä tapauksessa. Kierrätyskeskuksen hinnoittelu on mukavan maltillista, kun moni muu paikka on hinnoissaan pilvissä.


Toinen on ostos on vähän jo vanhempi. Tamara Aladinin Riihimäen Lasille suunnittelma Kleopatra 1509 löytyi jo elokuussa. Tämän ostin myöskin Kierrätyskeskuksesta, mutta verkkokaupasta. Verkkokaupan synttärialennuksen jälkeen hintaa jäi 32 euroa, kun noudin tämän ja samaan aikaan tilaamani Iittalan veitsenteroittimen myymälästä. Ei nyt mikään löytö, mutta taas oli pakko saada. :)


Sitten kaksi vähän pienempää maljakkoa. Sininen on myös vanhempi ostos viime vuodelta. Riihimäen Lasin Hyasintti-maljakko löytyi lokakuussa Kierrätyskeskukselta ja maksoin siitä 2,70. Voisin jo puhua löydöstä! :) 

Ruskea maljakko - vai onko edes maljakko - on mysteeri. Lasi on paksua ja maljakko tai pullo tai mikä nyt onkaan on pienestä koostaan huolimatta aika raskas kokoisekseen. Sen pohjassa on merkintä K1, joten kuvittelen sen olevan Kumelan tuotantoa. Tästä pulitin 3,60. Onko tästä ruskeasta kaverista tietoa? Kiinnostaisi kovasti tietää vähän tarinaa taustalta, onko se mahdollisesti ollut tuotepakkaus?

edit. 19.3.2017 Sain kommenteissa tiedon, että ruskea on Kaj Francin Kumelalle suunnittelema annoskarahvi.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

12 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihania! Mullakin on ollut kaksi keräyskohdetta: valkoiset vaasit ja maljakot sekä vihreät lasimaljakot. Mutta näköjään kannattaisi pitää silmät auki muidenkin värien kannalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kyllä kannataa, jos on tilaa! :) Pitäisi ehkä itsekin rajata vain tiettyihin väreihin (punainen), jotta olisi haasteellisempaa ja hillintympää tämä keräily, mutta toisaalta... :)

      Poista
  2. Nämä sun maljakot on niin hienoja! Mun mielestä välillä kannattaa maksaa vähän enemmänkin, kun osaa arvioida, onko esine harvinainen tai "välttämätön". Sun kannattaa laittaa tuon ruskean maljakon kuva Instagramiin ja kysellä siellä, tunnistaako joku. Mä olen saanut monen mysteeriesineen selville Instan avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Juu, joistain jutuista olen valmis maksamaan enemmänkin, mutta vain joistan, muuten loppuu rahat hyvin äkkiä.

      Poista
  3. Upeita löytöjä! <3
    Mäkin oon palkinnut muutaman kerran itseni viime aikoina kirppakierroksilla. Mulle kirpparit ovat erittäin vaarallisia paikkoja, aina meinaa löytyä jotain kivaa. Saa kuitenkin olla tarkkana hintojen suhteen, jotkut pyytävät ihan kiskurihintoja tavallisistakin tavaroista.
    Olenkin tyhjentänyt muutaman kerran kolikkokuppini kukkaroon ja antanut itselleni luvan ostaa kolikoilla. Kassahenkilö ei ole kyllä ollut siitä kovin mielissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! :) Mä tykkään kirppiksistä, kun niiden valikoima voi olla aina ihan mitä vain ja eteen tullut juttuja, joita ei ole tiennytkään tarvitsevansa. :)

      Poista
  4. Ruskea on annoskarahvi, suunnittelija Kaj Franck. K on Karhulan lasitehdas ja tuota on tehnyt myös "kevyempänä" ja hieman sirompana Nuutajärvi. Hinta on melko halpa. Itse maksoin kirpparilla n.kympin. Nuutajärvenä olisi kalliimpi.
    - Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Löysin netistä tiedon tuosta Nuutajärven versiosta, se on aika lähellä, mutta ei kuitenkaan. Ajattelin tämän olevan kopio siitä. Hieoa, että suunnittelija ja valmistaja selvisi.

      Poista
  5. Ei ole Franck tuo ruskea. Karhulan Lasin Humusol-pullo, pakkauslasi kasviravinteelle. Sekoitetaan usein Nuutajärven annoskarahviin. Franck ohutta lasia, kevyempi, ei merkintöjä pohjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän oma alkuperäinen ajatukseni oli oikeassa, kiitos tiedosta!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground