KASVINAISEN VALOMIEKKA JA MUITA AARTEITA.

05 helmikuuta 2023

käpykynttilä puukäsi vanha lankatelinen lasikupu kuivakukka
Pieni kierros kierrätyslöytöjä: Kuvan tavaroista ainoastaan etualalla oleva lasikupu alusella ja käpykynttilät on ostettu uutena (yhtä lukuun ottamatta, se löytyi Kierrätyskeskuksen ilmaisista) ja puukäden sain opettajaltani valmistujaislahjaksi. Uusia kierrätysaarteita kuvassa on hyllyn päällä oleva pyöreä kupu. Se löytyi Kierrätyskeskuksen ilmaista ja lienee ollut sellaisen ruusun suojana, jonka ympärillä on ollut vettä. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Sen vieressä oleva Riihimäen Lasin 1,5 litran kodin tölkin ostin eurolla marraskuussa Pasilan Goodwillista. Siellä oli osa tuotteista -50 % alennuksessa ja tämä tölkki sattui kuulumaan aletuotteisiin. Harkitsin ostosta harvinaisen pitkään hintaan nähden. Mukana ollut poikaystävä ja hänen äitinsä kannustivat ostoksen tekoon ja olihan se nyt suorastaan halpa!

Kolmas uutuus on ruskea apteekkipurkki, sen ostin Mäkelänkadun Emmauksesta kympillä. Olin kirppishuumassa, sillä olin juuri tullut Kreetta Järvenpään kuivakukka-workshopista ja ihastellut hänen upeaa työtilaansa, jossa oli ihania vanhoja aarteita. Vanha purkki tuntui olevan juuri sitä Kreetan maailmaa, jota halusin saada vähän myös itselle.

Fiskars Kitchen Garden kasvivalo anopinkieli Sanseveria

Poikaystävän poimima kierrätyslöytö on kasvilamppu, joka on kuulunut Fiskarsin Kitchen Garden -pöytäpuutarhaan. Ilmeisesti pöytäpuutarhan muut lasiset (?) osat ovat menneet rikki ja tämä kasvilamppu oli hylätty yksinään. Käytän lamppua päivittäin kasvien lisävalona, vaikka kuvassa se ei olekaan päällä. Siinä on sellainen violettiin taittava valo, joka ei varsinaisesti kaunista kuvaa. Kasvivalo on saanut minulta nimityksen kasvinaisen valomiekka.

Jieldén Loft D9406 -lattiavalaisin


Iso lasipullo mahapullo AIV-rehupullo kumiviikuna Ficus elastica
Iso lasipullon on myös raahattu Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Siinäpä olikin kantamista! Pullo on painava ja hankalan mallinen kantaa. Epäonnisten ajoituksien ja -sattumusten takia kirjaimellisesti raahasin pullon kotiin. Toki välillä kannoin, mutta osan matkaa liu'utin sitä lumen päällä, kun käsistä oli kantovoima totaalisen loppu. Oli muuten seuraavana päivänä hauikset kipeät. 

posliinikukka Hoya carnosa variegata amppelissa

MiPow Vaso Aroma -diffuusori kliivia punasarja Clivia miniata juurakkovehka Alocasia
Kierrätetty asia, vaikkakin lahjaksi saatu. Sain poikaystävältä lahjaksi pöhöttimen eli MiPow Vaso Aroma -diffuuserin. Kyseessä on laite, joka toimi ilmanraikastimena,  aromihajottimena ja rentoutuslaitteena. Siinä on myös paikka kukille, eli se toimii myös maljakkona. Diffuusoriin kai kuuluisi laittaa tuoksua, jota se levittäisi vesihöyryn mukana huoneilmaan, mutta olen vähän herkkä tuoksuille, niin olen käyttänyt pelkkää vettä. Pöhöttimessä on myös kaiutin ja viisi erilaista ääntä valittavana, kuten valkoinen kohina (white noise) tai veden lorina. Sen saa myös äänettömäksi ja se on ollut suosikki ääneni. Itseäni enemmän toivon kasvieni nauttivat vesihöyrystä mitä laite tuottaa.

とmaljakko design Julius Rinne Iittala Halo-tuikkukuppo Kupittaan Savi kukkapidike Makoto Kagoshima astia

Vielä pari kirppisostosta. Keltainen Iittalan Halo -kynttilälyhty löytyi samalta Emmaus-käynniltä kuin yllä oleva apteekkipurkki ja WWF:n Nooa -muki. Se maksoi 4 euroa. Luulen, että nyt minulla on koossa kaikki Halo-värit. 

Toinen uusi ostos on Kupittaan Saven kukkapidike, sen ostin Osto- ja Myyntiliike Simolinilta Liedosta. Pulitin siitä seitsemän euroa. Se on hauskan pienikokoinen. Harmittaa etten ostanut samalta reissulta pitkulaisen mallista Kupittaan Saven kukkapidikettä, mutta siinä kohtaa päivää olin jo törsännyt tarpeeksi ja iski nuukuus.

Olisiko joku näistä löydöistä lähtenyt sinun matkaasi?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

  1. Lasipullo ja Koskisen Halo olisivat lähteneet minunkin ostoskoriin. Halossa muuten harvemmin nähty sävy. Jäin myös ihailemaan tuota kirjavaa posliinikukkaa amppelissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, että keltainen on Halon väreistä harvinainen, sitä ja punaista näkee todella harvoin muihin väreihin verrattuna.

      Poista
  2. Kauniita ja ihanan runsaista asetelmia - tykkään kovasti kaikista näistä kuvista! Mun matkaan olisi lähtenyt Kupittaan kukkapidike ja varmaan tuo "valomiekka".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Kuvien jälkeen on löytynyt vielä toinenkin valomiekka! Nyt pitäisi kasvien kasvaa kohisten, kun niin paljon valoa tarjolla. :D

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground