JAPANI 2016 osa 1: Sakura Osakassa.

02 joulukuuta 2017


Tähän vuoden harmaimpaan ja pimeimpään aikaan tarvitaan jotain ihanan vaaleanpunaista. :) Olen tehnyt suururakan palaamalla vuoden 2016 Japanin reissuun kuvien muodossa. Olen valinnut parisataa kuvaa jatkoon, käsitellyt ne blogiin sopivaksi ja nyt on aika aloittaa Japani-aiheinen bloggaussarja. Väliin ripottelen muita aiheita, jos siltä tuntuu, mutta nyt alkaa pienimuotoinen Japani-spämmäys, onhan se yksi suurista rakkauksistani ja kiinnostuksen kohteista.
 


Ensimmäisenä esittelyssä matkani ensimmäinen päivä, lauantai 2. huhtikuuta 2016, jolloin saavuin kuudennen kerran Japaniin ja toisen kerran Osakaan. Saapuessani junalla lentokentältä rautatieasemalla, minut bongasi vanhempi herra, hän oli osakalainen vapaaehtoisopas. Hän piirsi kartalle reitin ryokaniin {japanilaistyylinen majatalo} ja lopulta talutti minut sinne lähes kädestä pitäen. Liikuttavaa japanilaista ystävällisyyttä. 

Kyselin oppaaltani parasta paikkaa Osakassa nähdä ja kokea sakura, kirsikkapuiden kukinta. Miehen neuvosta menin Osaka-jon eli Osakan linnan puistoon viettämään hanamia, kirsikankukinnan katselujuhlaa. Niin oli muutama muukin tullut. Olin juuri oikeaan aikaan Osakassa, kirsikoiden kukinta oli upeimmillaan.


Kirsikkapuu ja kameliapensas.





Nämä pystymmin kasvavat taisivat olla kirsikoiden sijaan päärynä- tai aprikoosipuita, ihania olivat siltikin.





Näky oli pakahduttavan upea, en mitenkään osaa kirjoittaa sanoiksi millainen elämys sakuran näkeminen oli. Kukkien sävyt vaihtelivat valkoisesta herkän vaaleanpunaisen kautta aina ärhäkkään aniliiniin. Osa kukista oli kirjavia, oli kerrattuja ja kertaamattomia kukintoja. 

Uskomattoman viehättävää ja koskettavaa. Varsinkin, kun matka oli erityisen rankan vuoden jälkeen toteutettu monivuotinen unelma, ennenaikainen syntymäpäivälahja itselleni. Saattoi muutama onnenkyynel vierähtää ihastuttavaa näkyä katsellessa ja hanamia juhlivia ihmisiä seuratessa. Hanami-juhlijoista enemmän kuvia seuraavasssa Japani-postauksessa.


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Odotan innolla jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Voi rakkaus sentää, niin ihania kuvia <3 Hyvää joulukuuta!

    VastaaPoista
  3. NO onkos tullut kesä nyt talven keskelle...
    Upeat kuvat ja ehkä näin pimeyden keskellä vieläkin vaikuttavammat.

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia! Ihana postaussarja luvassa <3 Mä olen ollut vain kerran Japanissa ja uudelleen on tuonne päästävä. Ymmärrän hyvin Japani-rakkautesi!

    VastaaPoista
  5. Olet oikeassa, kukkien kauneutta ja runsautta on ihan mahdoton sanoin kuvata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja myös kameralla kuvata! Näky latistuu kuvissa, se oli paikan päällä niin niin upeaa.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground