JAPANI 2016 osa 14: Nikko.

13 tammikuuta 2019


Japanin matkakertomukseni vuodelta 2016 jäi viime vuonna kesken ja ajattelin jatkaa sitä kahden etapin verran. Kiotosta matka jatkui viikoksi Tokioon. Tokiosta käsin tein päiväretken Nikkoon, josta tämän postauksen kuvat ovat.


Rhododendron pentaphyllum
Olen käynyt Nikkossa aikaisemminkin, toisella reissullani vuonna 2009. {ooh, siitä tulee kymmenen vuotta} Paikka ei ole kovinkaan iso, mutta siellä uskomattoman upea shinto-temppeli, Toshogu. Se tunnetaan shogun Tokugawa Ieyasun viimeisenä lepopaikkana. 






Pyhäkössä on myös kuuluisia puukaiverruksia, kuten "see no evil, speak no evil and hear no evil" apinat ja Nemuri neko eli nukkuva kissa. Kolmas kuuluisa puukaiverrus, Sozonozo, esittää "mielikuvitus norsua", koska sen kaivertaja ei ole eläessään nähnyt kertaakaan elefanttia elävänä.



Käyntini aikaan ja vieläkin, vuoteen 2024 asti, pyhäkkö on remontissa ja silloin osa on aina pressun sisällä. Onneksi olin käynyt Toshogussa aiemminkin joten ei niin harmittanut. Olinhan tullut tänne oikeastaan vain siksi, että ekasta kerrasta jäi harmittamaan etten ostanut puista ema-laattaa. Emaan kirjoitetaan toive ja se jätetään pyhäkköön niille tarkoitettuun paikkaan. Yleensä vuoden lopuksi ne poltetaan. Oman nukkuva kissa -aiheisen eman toin kuitenkin kotiin. Laatan kuva löytyy Instagram-kuvasta, se on se päällimmäinen. Muutama muukin kissalaatta on sittemmin kertynyt. :)


Kävelymatkalla juna-asemalta pyhäkölle oli ihastuttava antiikkiliike. Kävin siellä kahdesti, sekä meno- että paluumatkalla. Menomatkalla ostin pienen nemuri neko -kissan. Se sopi hyvin retkikohteeseen, oli kissa ja kirppistavarakin vielä. Täydellinen tuliainen itselleni! Kissan löydät linkin kuvasta äärimmäisenä oikealta. 

Paluumatkalla piti käydä paikassa uusiksi, koska mieltä jäi kaivelemaan pieni laatikko. Päätin, että laatikko mahtuu rinkkaan ja saan sen kuljetettua kotiin. Niinhän se mahtuikin ja sisälle sain jemmattua kaikkea pientä matkan ajaksi. Liikkeessä oli runsaat valikoimat mm. vanhoja kimonoja ja kokeshi-nukkeja.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

Proudly designed by Mlekoshi playground