JAPANI 2016 osa 16: Tokio 2/4 Rikugi-en.

22 tammikuuta 2019


Matkustan Japanissa aina uusin Lonely Planet repussa. Tykkään analogisesta versiosta, johon voi tehdä omia muistiinpanoja ja sivujen väliin voi sujautella ilmaisia, pieniä matkamuistoja kuten vaahteranlehtiä. Lonely Planet suositteli vierailua Rikugi-en-puutarhassa, mainostamalla paikkaa Tokion kauneimmaksi puutarhaksi.

 

Rikugi-en on maisemapuutarha, joka on rakennettu vuoden 1700 aikoihin viidennelle Tokugawa shogunille. Sen nimi tarkoittaa kirjaimellisesti kuuden runon puutarhaa. Puutarhassa onkin 88 miniatyyrimaisemaa runoista lainattuna. Keskellä Rikugi-eniä on suuri lampi ja sen ympärillä on rakennettuja mäkiä ja metsäalueita. Puutarhassa on teehuone, jossa voi levätä ja nauttia vähän teetä puutarhakierroksen aikana.



Huhtikuinen Rikugi-en kaunis, mutta puutarhaa hehkutetaan erityisesti kauniista ruska-ajasta. Vierailuni aikaan kirsikankukka-aika oli juuri ohi ja rhodot ja atsaleat olivat vasta availemassa nuppujaan. Osa puistakin oli vielä lehdettömänä.

Japaninkellovaivero | Pieris japonica



Japanilaiset puutarhat ovat niin erilaisia verrattuna kotimaisiin, puut ja pensaat muotoillaan tarkasti, nurmikolla olevat lehdet ovat tarkoin harkittuja yksityiskohtia. Kivien ja askelmien paikat on tarkoin mietitty ja kuuluisia maisemia rakennetaan puutarhoihin toisintoina. Aivan mielettömän kiehtovaa ja haluaisinkin enemmän perehtyä aiheeseen.



Japanilaiset puutarhat keskellä suurkaupunkia ovat ihania keitaita, niin rauhaisia ja kaunista katsottavaa. Ja oi, niin kuvauksellisia. On jotenkin surrealista käyskennellä vehreässä puutarhassa ja sitten yhtäkkiä puiden takaa pilkottaa pilvenpiirtäjät.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground