PUNAISTA EMALIA.

29 tammikuuta 2017


Otsikko lupaa punaista emalia, mutta juttu kuitenkin alkaa valkoisella. :) On siinä sentään punainen sydän. Eli ensimmäisenä tuorein kirppislöytöni, kanneton Pikku-Pehtoori-kahvipannu. Pannu on muuten ehjä ja käyttökelppoinen, ainoastaan suuaukossa on hieman ruostetta. Nyt toivon löytäväni kannen pannuun erikseen. Tämän ostin Kierrätyskeskukselta 25 eurolla. Ei mielestäni mikään ihan hirveän paha hinta, vaikka kansi puuttuukin.



Seuraavana kaksi pientä, punaista Finelin emalimukia. Nämä ovat myöskin Kierrätyskeskukselta. Muistaakseni maksoin näistä jotain 3-4 euron väliltä. Toinen mukeista on mattapintainen. Mattapintaisia näkee aina silloin tällöin, ovatko joutuneet astianpesukoneeseen vai mistä johtuu? Vai onko emalia myös valmistettu mattana?


Mukien kanssa pitää tietenkin olla kannu! Arabia Wärtsilä tarralla varustettu ehjä ja hyväkuntoinen kannu löytyi myös Kierrätyskeskukselta. Olisikohan hinta ollut n. 38 euroa, vähän kallis, mutta en ole ikinä ennen nähnyt emalikannua kirppiksellä "elävänä", joten oli pakko. Sittemmin olen nähnyt valkoisen ja paljon huonokuntoisemman myynnissä neljälläkympillä.



Viimesenä kaksi mittakannua ja voinsulatusastia. Pienemmässä mittakannussa on mitta-asteikko 5 desilitralle, olisikohan isompi vetoisuudeltaan 7,5 dl? En ole muistanut mitata. Tässäkin toinen, pienempi on mattapintainen. Näistä en enää muista hintaa, enkä edes ostopaikkaa. 

Voinsulatusastian ostin Turun reissulta Kirppiskeskus Hassiselta. Hieman harmittaa, että itsepalvelukirppiksen hintalapputarra oli "vahingossa" liimattu emalirikkojen päälle. En olisi puolikuntoisesta maksanut niin paljon kuin maksoin, olisikohan ollut kympin?

Punainen emali on vaan niin ihanaa. ♥


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

6 kommenttia:

  1. Ihanan punaiset emaliastiat. Minulla on tuollainen punainen emalinen "pulputuskahvipannu" ja pieni voisulakattila tai voihan siinä jotain muutakin keitellä.
    Punaiset mukit ovat niin herttaiset, harmi vain kun emali on aika herkkä saamaan kolhuja.

    VastaaPoista
  2. Jännä tuo mattaväri! Ihania ovat...kaikki..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nuo matat vaikuttavat kuluneilta. Eeva tuossa alla toteaa, niin voi ollakin, että ovat valmistettu valmiiksi mattana.

      Poista
  3. Ihania! Mattana on ainakin kulhoja ja Pehtooreita tehty, eli varmaan muitakin astioita. Tuo sydänkuvioinen Pehtoori on mahtava löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Voi siis olla, että kuuluvat ollakin mattapintaisia. Ne vaan jotenkin näyttävä niin kuluneilta ja "nuhruisilta", että vaikuttavat pilatuilta.

      Sydämellinen Pehtoori aiheutti kyllä muutamat sydämentykytykset, kun sen Kierrätyskeskuksen hyllässä näin. <3

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground