JAPANI 2019 osa 17: Hakone 2/2

26 maaliskuuta 2020


Hakone-kierrokseni alkoi aamulla lyhyellä junamatkalla Chokoku-no-Morin asemalta Goraan. Gora on hieman isompi kylä kuin Chokoku-no-Morin aseman luona oleva, joten kiersin hetken katuja ennen kuin astuin funikulariin, jolla matkasin Sounzaniin. Sounzanissa vaihdon kyydin kaapelivaunun kyytiin. Kaapelivaunkyyti oli hieman jännittävää pientä korkeanpaikankammoa potevalle, välillä käytiin 1000 metrin korkeudessa. 

Alueen maaperä on vulkaanista ja ilmassa leijuu vulkaanisia kaasuja, jotka voivat aiheuttaa ongelmia esimerkiksi astmaatikoille. Kaasut olivat välillä todella sankkoina pilvinä, hyvä kun eteensä näki. Kaapelivaunumatkaa ei suositeta tiettyjä sairauksia poteville, mutta itse otin astmaatikkona tietoisen riskin. En onnekseni saanut mitään oireita. Kaapelivaunusta olisi voinut nähdä Fuji-vuoren, jos olisi ollut kirkas päivä, vaan ei ollut.



Kaapelivaunukyydissä on vaunun vaihto Owakudanissa, jossa on myös mahdollista maistaa mustia kanamunia. Ne ovat keitetty kuumassa lähteessä ja kuoret on mustennettu rikillä. Sellaisen syömisen sanotaan pidentävän elämää seitsemällä vuodella. Owakudanissa on myös useampi ruokapaikka ja mahdollisuus ostaa kaikenlaista asiaan kuuluvaa turistikrääsää. Japanilaiset osaavat kyllä tuotteistaa asian kuin asian. Owakudanista toinen etappi vei Togendai-asemalla, joka sijaitsee Ashinoko-järven rannalla. Satamasta olisi voinut hypätä yläkuvassa olevaan merirosvolaivan näköiseen matkustajalauttaan, mutta jätin sen väliin.


Togendaista otin bussin Hakone-eniin, jossa sumun keskellä oli upeassa kukassa oleva valtava, yli 100 vuotta vanha kirsikkapuu. Viileä vuoristoilma oli mukavasti myöhästyttänyt kukintaa. 



En kestä näitä japanilaisten naisten ihania tyylejä! En itse laittaisi koko valkoista ikinä päälle, mutta hän näyttää erityisen ihastuttavalta.



 
Hakone-enistä hyppäsin seuraavaan bussiin, joka vei Motohakone-kohon. Motohakone-kossa on Hakone-pyhäkkö, jonka vetonaulana on järvessä oleva iso torii-portti, jonka edusta on suosittu kuvauspaikka. Kirkkaalla säällä kuvaan saa taustalle Fuji-vuoren, vaan kuten kuvista näkyy - vierailupäivänäni ei ollut mitään mahdollisuuksia.








Motohakone-koosta matkasin bussilla Miyanoshitaan, pieneen vuoristokylään, koska Lonely Planet kertoi, että kylässä on paljon antiikkiliikkeitä. Niitä olikin runsaasti, mutta moni oli jo ehtinyt mennä kiinni. Olin kylässä viiden jälkeen. Lisäksi ne olivat "oikeita" antiikkiliikkeitä erittäin kalliilla hinnalla, joten jäi satoja vuosia vanhan kipot, kupit ja maljakot kauppoihin. Kiertelin vielä hetken katuja ennen kuin hyppäsin junaan ja matkasin ryokanille. Seuraavana aamuna matka jatkui Tokioon.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground