KEITTIÖN SEINÄHYLLYN UUSI JÄRJESTYS.

06 lokakuuta 2020


Viikonloppuna viikottaisen kukkien kastelun lomassa katselin kasvejani kriittisellä silmällä. Muutama oli hyvin huonossa kunnossa, yleensä yritän viimeiseen asti hoivata kasveja, mutta tällä kertaa en. Useampi rassukka lähti biojätteeseen, sillä kotona on hieman ahdasta kasvirintamalla ja tässä viime päivinä on kotiutunut viisi kuusi uutta kasvia. Ups. 

Yksi lähdön saaneista oli keittiön seinällä olevan hyllyn päällä majaillut juoru. Vielä kesän alussa ihastelin sen tuuheaa ulkonäköä, mutta kesän aikana se oli ruskettunut rajusti. Biojätteeseen vaan. Tilalle halusin jonkun roikkuvan kasvin, sillä juoru kivasti pehmensi pienen seinustan ilmettä. Vaikuttaa myös siltä, että kaapin päällä on ihan kohtuulliset valo-olosuhteet.


Juorun tilalle tulikin loppujen lopuksi kolme kasvia. Täsmälleen sen tilalle tuli samettiköynnösvehka Philodendron scandens f. micans. Olin pitkään haaveillut tuosta tummahipiäisestä, samettilehtisestä tai ainakin samettisen näköisestä vehkasta. Se pääsi tekemääni punasaviruukkuun. Se sai kaveriksi toisen köynnösvehkan, kirppikseltä 6,50 eurolla löytämäni P. 'Red Emperor':in alun. Sen istutin Huone ett Rumin mustaan käsin Suomessa dreijattuun ruukkuun. Siitäkin olen haaveillut jo vuoden verran - heti sen lanseerauksesta lähtien.


Järjestelin muutenkin tavarat uusiksi. Kaapin hyllylle pääsi käsin tekemäni kakkuvati, jonka päälle sijoitin kesällä aidasta (!!!) pelastamani herttalyhdyn. Se on hauskasti hieman pinkki toisin kuin kaksi muuta kotoani löytyvää Ceropegia woodii:ta. Niiden kanssa hyllylle pääsivät Japanista second handina ostamani kokeshi-nukke ja lasikannullinen syömäpuikkoja.



Kaapin päällä on säilössä vuoden 2016 Blossa-glögipullo muistona vuodesta, jolloin täytin tasavuosia ja Maltalta tuliaiseksi ostamani jalallinen kulho. Harmillisesti Blossa-pullon etiketin metsäisestä kuviosta ei löydy oravaa, vaikka kuinka etsin. 


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

6 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä niin taitoa tehdä japanilais-suomalaisia yhdistelmiä ja sommitelmia. Nämä kuvat voisiva olla hyvin japanilaisen ystäväni keittiöstä ja toisaalta kuvista huokuu jotain niin suomalaistakin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kokonaisuus - ja ihanan Japani-henkinen jälleen kerran.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground