JAPANI 2019 osa 8: Opasteet ja vessa.

01 maaliskuuta 2020


Yleensä aina kun keskustelen {siis hehkutan} lempiaiheestani Japanista jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka ei ole koskaan käynyt maassa, herää kysymys miten siellä pärjää ilman japaninkielen osaamista. Joka kerta vakuutan, että erinomaisesti. 

Olen itse käynty kaksi kertaa Japanissa osaamatta kieltä kiitosta ja hyvää päivää enempää. Ja hyvin pärjäsin. Kun kieltä osaa edes vähän, avautuu maa hieman enemmän, mutta se ei ole missään tapauksessa ole välttämätöntä. Viime vuoden matkalla havaitsin, että englantia puhutaan aiempaa paremmin ja enemmän. Junassa matkalla Hakoneen kuulin saman huomion myös Japanissa useasti vierailleelta australiaismieheltä.


Japanissa lähes kaikki opasteet niin kaduilla kuin rautatie- ja metroasemillakin on romanisoitu eli kirjoitettu länsimaisilla kirjaimilla kanji- ja kanamerkkien lisäksi. Asemilta suosituimpiin nähtävyyksiin opasteita on tiheästi, on melko mahdotonta eksyä. Monissa kaupungeissa on lähes joka kadunkulmassa opaskartta, jossa on merkitty pohjoinen, selkeästi nähtävyydet erilaisilla symboleilla, kohteiden välimatkat ilmoitetaan minuutteina, jonka kävely paikkaan kestää. Suositan aina matkakaveriksi pientä kompassia, sen kanssa on helppo tarkistaa metroasemilla oikean uloskäynnin suunta.

Yleensä opaskartat on myös asetettu siten, että se vastaa edessä olevaa näkymää toisin kuin esimerkiksi Helsingin julkisen liikenteen pysäkeillä, joissa kartat ovat aina niin, että kartan yläreunassa on pohjoinen, vaikka se tarkoittaa että kartta on suhteessa näkymään nurinkurisesti.



Myös rautatieasemien opasteet ovat selkeitä ja niitä on runsaasti. Yllä olevassa kuvassa on opaste nähtävyyteen eli Tofuku-jin temppeliin ja nuoli oikean uloskäynnin valitsemiseen. Yleensä tälläinen kyltti löytyy jo laiturilta, jotta osaa lähteä oikeaan suuntaan heti junasta tultaessa. Samaa kaipaisin esimerkiksi Tapiolan metroasemalle, ei mitään opastusta mihin suuntaan kannattaa lähteä, jos kohteena on EMMA-museo.


Opasteiden lisäksi yksi Japanin huippuasioista: siisti, ilmainen vessa. En ole vielä koskaan törmännyt Japanissa maksulliseen toilettiin. Maksulliseen vessapaperiin kylläkin. Yleisiä vessoja on tiheästi, ei hirveästi tarvitse pidätellä, lähes aina löytyy mukavuuslaitos läheltä. Yleensä ne ovat suht siistejä, olen käynyt yhden käden sormilla laskettavissa epäsiisteissä vessoissa ja uskokaa pois, olen käynyt useassa. :) Jopa rautatieasemilla ja kauppakeskuksissa vessat ovat siistejä toisin kuin kotimaassa.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground