PIPARINPAISTAJAISET 2016.

07 joulukuuta 2016


Itsenäisyyspäivän traditio - piparien leipominen. Tein taikinan jo viikonloppuna, jotta ehdin maistella sitä ennen leipomista. Paistetut piparit kun eivät ole läheskään niin hyviä kuin taikina. Leivontasessio alkaa muottien kuvaamisella, ensin vuoden uutuudet. Alhaalla keskellä oleva on kolmen muotin setistä, jonka ostin maanantaina Hemtexistä. Sen yllä oleva orava ja tammenterho on tilattu Etsystä. Ylhäällä vasemmalla oleva kissa on suomalaista tekoa ja ostin sen Kädentaito-messuilta. muut ovat Japanin matkalta {tai sitten vanhoja, jotka ovat jostain syystä sekaantuneet uusien kanssa}.


Yhteiskuva kaikista kissa- ja oravamuoteista. Kissoja on yhteensä 49 kappaletta ja oravia 20 kappaletta. Lisäksi tammenterho. Osista taitaa olla dublikaatit, sähiseviä halloween-kissoja on miljoona lähes samanlaista. Tässä siis ainoastaan kissat ja oravat, löytyyhän oravanpesästä myös muita muotteja...



Taikinaköntsä, joka näyttää ihan suklaa jäätelöltä. Tein ala-asteen opettetajani reseptin mukaisen taikinan, tosin tällä kertaa vain puolikkaan. Muistiksi itselleni - se ei sitten riittänyt kaikille muoteille. 


Yli kymmenen vuotta mukani kulkenut keittiön pöytä on mahdottoman kätevä leivontapöytä. Sen laminaattipintaan ei helposti jää taikina kiinni. Vaaleansininen väri ei ole suosikkini, mutta miksi vaihtaa toimiva johonkin uuteen? Kokokin on äärettömän hyvä.


Ostin Japanista lastan, jollaista käytetään okonomiyakin valmistuksessa ja syömisessä. Oivalsin sen olevan äärettömän kätevä pipareiden nostamisessa pöydältä leivinpellille. Sitten lämmittämään glögiä ja pipareita nauttimaan!


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

  1. Voi, miten ihanaa kun olet löytänyt noin paljon oman näköisiä muotteja! Minulla on pari puutarha-aiheista muottia, kastelukannu ja lapio. Olen saanut ne siskoltani joululahjaksi. Voisinkin alkaa keräilemään sellaisia...
    Meilläkin taitaa olla tuollainen okonomiyaki-lasta. Kiitos vinkistä, se on varmasti hyvä tuohonkin hommaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Japani on ollut erittäin kiitollinen matkakohde, sieltä löytyy aina muutama uusi muotti, samoin Etsystä. Puutarha-aiheiset muotit olisivat myös ihania, mutta täytyy kyllä jättää ne sinun kerättäväksi, sillä tilaa on rajallisesti.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground