8 FAKTAA MINUSTA.

18 lokakuuta 2020



Versoja Vaahteramäeltä Riina haastoi minut taannoin Instagramin tarinoissa kertomaan itsestäni kahdeksan faktaa. Haaste jäi silloin toteuttamatta, mutta päätin tehdä haasteesta näin jälkikäteen oman postauksen. Joten tässä tulee kahdeksan faktaa minusta:

1. Kuulun 5 % suomalaisista, jotka eivät ole koskaan sairastaneet vesirokkoa. Muutama vuosi sitten otin rokotuksen rokkoa vastaan, sillä en halua sitä jatkossakaan sairastaa.


2. Tykkään käydä yksi museoissa, näyttelyissä, elokuvissa ja ostoksilla (ja myös matkustaa). En jaksa sitä aikataulu- ja sopimissäätöä peruutuksineen. On helpompaa mennä silloin kun itsestä siltä tuntuu ja omiin aikatauluihin sopii.


3. Minulla on alahamammas, joka on kääntynyt 90 astetta. Se ei haittaa tai vaikuta mihinkään muuhun kuin, että siitä hampaasta minun ruumiini voidaan tarvittaessa tunnistaa. 


4. Minulla on oikeassa reidessä tatuointi vuodelta 1995. Harkitsen vahvasti toisen tatuoinnin ottamista, kuva ja paikka on jo mietittynä.


5. En oli ikinä liittynyt Facebookiin. Enkä liity.


6. Rakastan omia rutiinejani ja itse luomiani perinteitä. Varsinkin aamurutiininit ovat minulle tärkeät ja pidän tiukasti kiinni juhannusperinteistäni.


7. Olen aina ajoissa. Jos haluaa saada minut helposti ärsyyntymään, kannattaa jatkuvasti myöhästellä tapaamisista.


8. En ole koskaan syönyt tonnikalaa. Olen kalalle allerginen eikä lapsuudessani, ennen allergian diagnosointia, meillä ikinä syöty tonnikalaa, muuta kalaa kyllä.

Tästä saa napata itselleen hauskan haasteen, olisi kiva kuulla kahdeksan asiaa juuri sinusta!




Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 




6 kommenttia:

  1. Löysitpä kivoja ja vähän erilaisia asioita itsestäsi.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva, kun osallistuit haasteeseen näin! Ja kuvat ovat aivan ihanat.
    On ollut kiva tutustua sinuun jo aiemmin, mutta tässä tuli taas ilmi uusia puolia sinusta.
    Minustakin on vanhemmiten tullut yhä enemmän sellainen, että tykkään mennä hoitamaan asioita sekä moniin muihin paikkoihin yksin. Saa mennä ja tulla niin kuin haluaa eikä tarvitse selitellä kenellekään, jos haluaa viipyä jonkun asian äärellä enemmän tai vähemmän.
    Puutarhaystäviä on kyllä onneksi samanhenkisiä ja heidän kanssaan on kiva käydä yhdessä puutarhatapahtumissa. Ja sinun kanssasi oli kiva olla viime vuonna Habitaressa. Huomasin monta erilaista asiaa kanssasi ja oli myös kiva höpötellä kaikesta, lähinnä Japanista ja puutarhasta.

    Ja minäkin menin facebookkiin todella myöhään. Enkä vieläkään ole siellä henkilökohtaisesti mitenkään aktiivinen. Blogin face päivittyy kyllä. Seuraan facen kautta lähinnä puutarhajuttuja.
    Mun mieskään ei ole facessa, eikä takuulla mene. Ja tyttäreni ikäiset pitävät sitä lähinnä kirjautumisväylänä. Muuten se on heistä ihan menneen talven lumia. Et jää mistään kyllä paitsi, vaikka et olekaan siellä.

    Ja minullekin traditiot ovat tärkeitä, varsinkin ne aamutraditiot. Päivä menee ihan sekaisin, jos en saa aamulla olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!

      Olen huomannut, että helppous ja yksinkertaisuus kiinnostaa nykyään. Yksin paikoissa käyminen mahdollistaa ex tempore -lähdöt, ilman monia viestejä tai soittoja edestakaisin. Niin paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa. Toki välillä seura on kivaa ja on mukava nähdä (puutarha)ystäviä, vaihtaa samalla kuulumisia ja höpötellä. Jostain syystä koen, että messuilla on kiva olla seuraa. Oli kivaa kiertää silloin kanssasi Habitaressa.

      Mulla on tosi tarkka aamurutiini, jonka mukaan aamulla toimin. Onneksi kissatkin pitävät rutineista ja Murunen tietää milloin istua ruokakupin äärellä ja milloin tulla kärkkymään pöydälle kinkkua. :)

      Poista
  3. Kiinnostavat, erilaiset faktat. Tuli sellainen olo, että pitäisikö itsekin jakaa 8 juttua itsestä blogissa - niin harvoin tulee kerrottua oikeastaan mitään muuta kuin kirppisjuttuja tuolla, että tämä voisi olla hauska poikkeus. Ja hienot kuvat jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Olisikin hauskaa kuulla sinusta 8 asiaa, ota tästä haaste vastaan ja te bloggaus aiheesta.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground