OODI UUNILLE.

17 marraskuuta 2020

Olin reilu viikko sitten paistamassa illalla sämpylöitä, kun kuului poksahdus ja uunissa välähti voimakas valo. Kiirehdin katsomaan, totesin uunin lampun palaneen ja luukkua avatessa ulos pöllähti käry yhdessä paistuvien sämpylöiden tuoksun kanssa. Kun ajastin soitti paistoajan päättyneen, totesin sämpylöiden vaativan vielä muutaman minuutin uunituksen. Samalla tajusin ettei kiertoilmauunin hyrräystä kuulunut. Aavistelin jotain ikävää.

Uunin viilennettyä vaihdoin lampun ja kuten vähän pelkäsinkin, valo ei syttynyt. Googlettelin uusia uuneja ja ensi katselmuksella päädyin jo yhteen. Seuraavana päivänä kävelyllä osui silmiin lähellä olevan kodinkonekorjausfirman toimipiste, jonne seuraavana aamuna soitin. Mies puhelimen toisessa päässä totesi 13 vuotta vanhan hellan olevan parempaa tekoa kuin nykyiset, joten sen korjaaminen luultavasti kannattaa. Hän lupasi asentajan paikalle myöhemmin viikolla.

Asentaja tulikin, roplasi liettä ja kas, uuni heräsi henkiin. Tosin myöhemmin paistaessani juhlan kunnaksi joulutorttuja totesin, että uuni kyllä lämpenee, kiertoilma hyrrää, mutta se ei ilmeisesti lämpeä kunnolla. Torttujen paistossa meni yli tunti, lämpötila täysillä eikä siltikään torttuihin tarttunut yhtään väriä.

Uusi soitto korjaajalle, pari lisäpuhelua ja parin liesikuvan jälkeen tilanne on se, että uunia varten on tilattu uusi osa Saksasta. Sen saaapuminen kestää näillä näkymin pari viikkoa. Siihen asti on pärjättävä pelkillä keittolevyillä ja leipomatta.

Uunittomuus on haastava tilanne, sillä olen tottunut leipomaan lähes kaikki leivät itse sekä valmistamaan paljon ruokia että lämmittämään niitä uunissa. Kotonani ei ole mikroaaltouunia, eikä sellaista ole tulossakaan. Sille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Olen toiveikas korjaamisen onnistumisesta. Korjauksen hinta luultavasti kaikkineen jää puoleen uudesta samanlaisesta liedestä ja mikä toki parasta, jos ei tarvitse ostaa uutta vaan voi korjata vanhaa. Pidetään peukalot pystyssä ja sormet ristissä.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

6 kommenttia:

  1. Ilman uunia olisi kyllä aika vaikeaa pitkän päälle. Toivottavasti saat uuden osan pian ja pääset leipomaan leipää ja sämpylöitä.
    Niin se vain on, että 80-luvun kodinkoneet kestivät nykyisiä paremmin. Meillä oli vähän kalliimpi hella, joka korjattiin/huollettiin kerran. Kun se sitten hajosi, korjauskulut olivat niin suuret, ettei enää ollut mieltä tilata ja odottaa paria viikkoa uusia osia. Viimeksi kylmäkalusteita ostaessamme myyjä sanoi, että kodinkoneiden ei ole tarkoituskaan kestää "isältä pojalle", vaan niiden vaihtaminen on trendikästä. Olen kyllä eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti osa tulee pikaisesti ja korjaa uuniin. On hirvittävän vaikea, kun tekisi koko ajan mieli leipoa jotain. Periaatteessa kyllä uuni toimii tälläkin hetkellä, mutta lämpenee huonosti. Kypseneminen kestää pienen ikuisuuden. Huoltofirman mukaan vielä 13 vuotta sittenkin tehtiin kestävämpiä ja korjattavampia kodinkoneita, joten toiveet on korkealla, että ei tarvitsisi ostaa uutta tilalle.

      Poista
  2. Voi harmi! Toivottavasti saat uunisi nopeasti kuntoon.
    Uunitta on oikeasti aika hankala elää. Kun muutimme Japaniin, jouduin tottumaan uunittomuuteen. Siellä kaikki keittiöjutut pitää ostaa itse vuokra-asuntoon. Hellaa, jääkaappia eikä uunia ei yleensä ole valmiina. Lopulta päädyimme ostamaan sellaisen pienen mikroaaltouunin ja uunin välimuodon. Siinä sai leivottua neljästä kuuteen sämpylää kerralla. Mutta kaikkeen tottui ja se uuni palveli meitä hyvin. Tein siinä jopa aivan pikkuruiset joululaatikot meille kahdelle.

    Ja on ihana, että vanhaa korjataan. Ja tosi harmi, ettei kaikkea saa nykyään korjatuksi. Olisi luonnonkin kannalta järkevämpää, että varaosia löytyisi ja laitteet olisivat korjauskelpoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihmetellyt sitä ettei japanilaisissa kodeissa ole uuneja, mutta ilmeisesti perinteiset japanilaiset ruoat eivät sitä vaadi ja leipä yms. ostetaan leipomoista. Leipähän on tullut maahan käsittääkseni portugalilaisten mukana, joten ei sekään kuulu japanlaisten rukakulttuuriin.

      Itselle uuni on aivan ehdoton. Nytkin tekeisi koko ajn mieli leipoa. Toivottavasti osa tulee pian ja se korjaa uunin. En haluaisin joutua ostamaan uutta.

      Poista
  3. Toivottavasti saat nyt uunin kuntoon ennen, kuin joululeipomiset alkavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti osa tulisi ensi viikolla ja korjaisi uunin.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground