BAARIKAAPPI ♥ LASIKAAPPI.

12 huhtikuuta 2014








Pienet vilautukset miltä uudelleen järjestetyt kaapit näyttävät. Baarikaapin ylähyllyllä ovat Miehen aarteet, viskit. Alahyllyllä sekalainen valikoima kaikkea. Lasikaapin aarteet ovat keräämäni Grappo-lasit. Voi että, kun ovat kauniit.

Nanny Stillin suunnittelemien lasien keräys lähti liikkeelle ihan sattumalta. Olin juuri tullut yhdeltä Japanin reissulta kotiin, olin nostanut ihan liikaa jenejä pilkkuvirheen takia ja olin käynyt juuri vaihtamassa valuuttanipun euroihin. Päätin pistäytyä Jade-kirppiksellä {löytyy kirppiskartastani}.

Siellä yhdellä pöydällä odotti paljon juuri alennettuja tuotteita. Pallerokuvioiset lasit näyttivät hauskoilta ja hintakin tuntui vähäiseltä kirppiksen normaalin hintatasoon verrattuna. Viinilasit olivat 4 euroa, jalalliset snapsilasit {väkeväviinilasit?} 3 euroa kappale. Siinä sitten laskeskelin miten monta lasia raaskin ostaa.

Oli vähän heikko olo, tuska hiki ja pyörrytti, ajatuskaan ei kulkenut. Päädyin ostamaan viinilaseja neljä kappaletta kuten noita pikkupikareita. Muistaakseni jätin ainakin kahdet kappaleet pöydälle ja myöskin matalamman malliset viinilasit. Arvaatte varmaan, että harmittaa? Menin käymään parin päivän päästä uudelleen, mutta silloin oli jo liian myöhäistä, ne olivat tietenkin jo menneet.

 

Seuraa Oravanpesää: Blogilista | Bloglovin'
 


2 kommenttia:

Proudly designed by Mlekoshi playground