TAIDETTA KIRPPIKSILTÄ.

10 syyskuuta 2023

Useita tauluja kolmella tauluhyllyllä.
Kirppikset ovat aarreaittoja tavaroille, joista ei ole ikinä uskaltanut haaveilla saati tiennyt olevan olemassa. Siinä kiteytyy kirppisten ja kierrätyskeskusten ihanuus, ikinä ei voi tietää mitä löytyy. Plärään kirppiksillä läpi aina astiat, pienesineet ja taulut. Nykyään myös vaatteita.

Kesän aikana kirppisten tauluhyllyillä on onnistanut kahdesti.

Jari Rytsälän maalaus tytöstä ja mustasta kissasta.

Kyläsaaren Kierrätyskeskuksen tarjonnasta poimin Jari Rytsälän pienehkön maalauksen. Taulu oli kehystetty, mutta mielestäni kehykset olivat kamalat ja niinpä kotona ensi töikseen poikaystävä sai tehtäväkseen irrottaa taulun kehyksistä. Kehykset myös päätyivät poikaystävälle, hän aikoo kehitellä niille jotain uutta käyttöä.

Tyttö ja kissa – yksityiskohta Jari Rytsälän maalauksesta.
Innostuin teoksesta, koska siinä on kissa, vieläpä musta kissa. Maalauksessa on signeeraus, mutta josta ei selviä ilman tulkintaa nimeä. Kokeilin onneani Googlen kuvahaulla ja heti tärppäsi, Google tarjosi samanlaisia maalauksia ja niin pääsin taiteilijan jäljille. Netistä löytyy kuvia ja taiteilijan myytäviä tauluja, mutta ei mitään lisätietoa itse taiteilijasta. Myynnissä olevien taulujen hinnat ovat satasesta ylöspäin, itse maksoin maalauksesta 18 euroa. 

Nimesin maalauksen Tyttö ja musta kissa -nimiseksi. Siinähän on ihan selvästi minä uudessa (käytetyssä) punaisessa lempimekossani ja Miso! Poikaystävä huomautti ettei minulla oli mustaa hattua, mutta hän on väärässä, sillä sellainen kyllä löytyy!

Martti Lehdon serigrafia Kissa ja Harakka.
Toinen aarre on Martti Lehdon Kissa ja harakka -serigrafia. Sen nappasin itselleni Puotinharjun Fidasta. Teos ei ollut mikään halpa löytö, se maksoi 125 euroa, mutta olen pitkään haaveillut Martti Lehdon naivistisesta työstä, joten en voinut millään jättää tätä ostamatta.

Martti Lehdon serigrafia Kissa ja Harakka.
Martti Lehdon töistä on Iittala tehnyt kissa-aiheisia lasikortteja, joita olen pari kertaa jo ollut ostamassa. Lasiset koriste-esineet eivät ole olleet edukkaita, joten en ole raaskinut sellaista vielä ostaa, vaikka olen sellaisesta haaveillut jo 80–90-lukujen taitteesta asti, jolloin niitä jaettiin kissanäyttelyissä parhaiten pärjänneille kissoille.

Harakka – yksityiskohta Martti Lehdon taulusta Kissa ja Harakka.

Mustavalkoinen kissa – yksityiskohta Martti Lehdon taulusta Kissa ja Harakka.

Taulu on vähän liian iso vaatekaapin seinään, mutta halusin uuden taulun heti esille ja ilahduttamaan. Tässä naivistisessa työssä on ehdottomasti hyvä fiilis. Tykkään kovasti!



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

MALJAKKOLÖYTÖJÄ.

24 elokuuta 2023

Valkoisessa maljakossa kärsämön ja poimulehden kukkia, kipsinen kissanpääpatsas ja Marimekon Fyr-tuikkulyhty.
Esittelyssä muutama viime aikainen maljakkolöytö. Ensimmäisenä valkoinen, keraaminen vaasi, jonka noukin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. Maljakon muoto ja mitat täsmäävät Arabian maljakkoon, joita on muun muassa Botanica-lautasista tutuilla kasveilla kuvitettuina. 

Vaasin vierellä on Marimekon Fyr-kynttilälyhty, jonka olen jo aiemmin esitellyt. Se on myös Kierrätyskeskuslöytö kuten kipsinen kissapääkin. Pikkupatsaan löysin myös ilmaisista ja se oli onnekas kerta! Olin aivan onneni kukkuloilla, kun hoksasin hyllystä pilkistävän kissan pään. Se on juuri sellainen ihanan outo aarre, joita silloin tällöin löytää ja jotka tekee kirppisten kiertämisestä niin jännittävää.

Valkoisessa maljakossa kärsämön ja poimulehden kukkia.

Kupittaan Saven turkoosissa maljakossa poimulehdenkukkia.
Kierrätyskeskukseltä löytyi myös Kupittaan Saven pullomainen maljakko. Se kustansi alennuksen jälkeen 7,20 euroa.

Kupittaan Saven turkoosissa maljakossa kolme daalian kukkaa.
Maljakon väri on herkku ja siihen saa kivasti asettumaan pienen kimpun tai oksan kukkia.

Keraaminen tuoppi, jossa villanukkajäkkärä-kukkakimppu.

Kolmas maljakko on oikeasti tuoppi ja valmistettu keramiikasta. Siinä on mielestäni vahvat Kupittaan Savi -vibat, mutta varmaa tietoa ei ole. Kolpakon pehmeän, murrettuun valkoiseen käy loistavasti leikkokukkasuosikkini – villanukkajäkkärä (tai helminukkajäkkärä, en ole varma kumpaa kukat ovat). 

Olisiko näistä joku lähtenyt sinun mukaan?



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 28. KIOTO.

03 elokuuta 2023


Yasunari Kawabatan kirja Kioto bambualustalla.



Kävi tuuri, kun löysin Yasunari Kawabatan Kioto-romaanin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta. Yleensä nämä vanhat japanilaiset ovat harvoja herkkuja ja yllättävän hinnakkaita. Kioto on julkaistu vuonna 1962 nimellä Koto. Kirja vie lukijan aikaan jolloin moderni, länsimainen kulttuuri alkoi vasta rantautua Japaniin ja moni asia oli hyvin toisin kuin tämän päivän Kiotossa.

Kioto on ihana tarina, kiotolaisesta nuoresta naisesta Chiekosta. Hän kasvaa kangaskauppiaan tyttärenä, vaikka tietää olevansa löytölapsi. Kiotoa ympäröivillä vuorilla Chieko tapaa aivan itsensä näköisen naisen ja saa tietää olevansa kaksonen. Perinteisten japanilaisten uskomusten mukaan on häpeällistä olla löytölapsi ja yhtä häpeällistä on olla kaksonen. 

Kioto on herkkä tarina ystävyydestä ja nuoresta rakkaudesta. Se on myös hurmaava kuvaus Kiotosta, kaupungin kirsikankukista, ruskan punaamista vaahteroista, temppeleistä ja matsureista. Pidin kovasti kirjan luontokuvauksesta ja se sai haaveilemaan ruskamatkasta Kiotoon. Kioto oli mielestäni helpommin avautuva kuin toinen lukemani Kawabatan kirja, Lumen maa. Kirjassa on muutamia mustavalkoisia kuvituksia, jotka toivat tarinaan kivan lisän. Ne ovat Osmo Kaipaisen käsialaa.




Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 27. KIMONO KIREÄLLÄ.

30 kesäkuuta 2023

PR-näyte: Gummerus

Bambuviuhkan päällä iPhone, jonka ruudulla kuva Anu Aspialan ekirjasta Kimono kireällä.

Ilahduin, kun hoksasin, että oli tulossa uusi Japani-aiheinen kirja. Hieman järkytyin, kun tajusin ettei siitä tehdä fyysistä kirjaa, vaan sen voi joko lukea ekirjana tai kuunnella äänikirjana. Valitsin näistä ekirjan.

Anu Aspialan kirja Kimono kireällä (Gummerus) kertoo hänen oman tarinansa. Aspiala vietti esikoisen vauvavuoden Japanissa. Hän päätyi Hokkaidon saarelle Sapporoon miehensä työkomennuksen takia. Vauva-arki vieraassa maassa kielitaidottomana ja kulttuurishokkeja kokien koliikkilapsen kanssa ei varsinaisesti kuulosta parhaalta yhdistelmältä.

Aspiala kertoo kokemuksiaan japanilaisten kanssa kohtaamisista, monia erikoisuuksia ja outouksia tunnistan itsekin kokeneeni matkoillani vaikken ikinä ole Japanissa asunutkaan. Nyökytin monessa kohdassa päätäni, kun tunnistin jotain tuttua. 

Nautin tekstin lukemisesta ja olisin mielelläni lukenut Japani-vuodesta enemmänkin, en niinkään nauttinut ekirja-muodosta. Kokemus oli ensimmäiseni enkä ihan helpolla tartu uuteen yritykseen. Luin ensimmäiset kappaleet läppärin ruudulta. Monta iltaa meni etten jaksanut avata konetta lainkaan, vaikka olisin halunnut lukea. Se tuntui liian vaivalloiselta. Lopulta luovutin ja latasin Kirjat-sovelluksen puhelimeeni. Olisin kuitenkin mieluummin käännellyt sivuja fyysisestä kirjasta viimeiseksi sängyssä, kuin tuijottanut kännykän ruutua. 

*Kirja saatu arvostelukappaleena.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

IHANAA JUHANNUSTA!

22 kesäkuuta 2023


Vaaleanpunainen ruusu kukassa.


Taianomaista keskikesän juhlaa!
toivottaa Oravanpesän väki




Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

APUA JAPANIN KAIPUUSEEN osa 26. SENSEI - Oppilaana Kiotossa.

20 toukokuuta 2023

PR-näyte: Gummerus

Minna Eväsojan kirja Sensei – oppilaana Kiotossa

Innostuin valtavasti, kun huomasin Minna Eväsojan kirjoittaneen uuden kirjan. Olen pitänyt hänen edellisistä kirjoistaan paljon ja tätä uutta rakastin. Sensei – oppilaana -kirja* kertoo Eväsojan väitöskirjaopintoja ohjanneen Sensein ja oppilaan yhteisestä opintiestä. Japanissa Sensein valitseminen on tärkeää, hän toimii opintojen ohjaajana, mutta myös avaa ovia akateemisessa yhteisössä ja määrittelee tulevaisuutta. 

Opinnot Sensein johdolla ovat hengästyttävän vaativat, mutta mielenkiintoiset. Opinnot eivät ole pelkästään luentoja, vaan Sensein johdolla oppilaat vierailevat muun muassa temppeleissä, taidenäyttelyissä ja nō-teatterissa. Sensei kehotuksesta Eväsoja opiskelee myös ikebanaa, keramiikkaa, teetaidetta ja kalligrafiaa, jotta ymmärtää paremmin japanilaisen taiteen kokonaisuutta. Sensei on oppilaansa elämässä mukana paljon enemmän kuin vain yliopiston luennoitsijana, mutta silti hän pysyy ihmisenä, aviomiehenä ja isänä suurena mysteerinä. 

On kiinnostavaa sukeltaa japanilaiseen opiskelutapaan, kulttuurin ja elämäntapaan. Haluaisin ahmaista kirjan kerralla, mutta säännöstelen siitä pieniä annoksia, jotta kirja kestäisi mahdollisimman pitkään. Eväsojan kuvaukset japanilaisesta luonnosta, taiteesta ja huomiot japanilaisista ihmisistä ovat hurmaavia ja kiehtovia. Näen sieluni silmin hänen kuvaamansa Kioton. Sensei tuntuu aiempia kirjoja henkilökohtaisemmalta.

Olen opiskellut Eväsojan kursseilla ja olen nauttinut niistä suuresti. Suren suuresti hänen alanvaihtoa, sillä kaipaan noita kiinnostavia opintoja. Eväsoja toimii nykyään terveydenhuollon asiantuntijana. Toivon hänen silti jatkavan Japanista kirjoittamista ja haluaisin vielä joskus osallistua hänen luennoilleen.

Varoitus: Sensei – oppilaana Kiotossa -kirja aiheuttaa valtavan matkakuumeen Kiotoon ja Japaniin.


*Kirja saatu.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ!

14 toukokuuta 2023

valkovuokkoja Anemone nemorosa metsässä
valkovuokot Anemone nemorosa metsässä
valkovuokkoja Anemone nemorosa metsässä

Hyvää äitienpäivää!



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

DIY – KISSAN HYLLY SEINÄLLE – ohjeet.

10 toukokuuta 2023

musta eksoottinen lyhytkarvakissa taulunkehyksessä seinähyllyllä
Viime postauksessa esittelin Mison uuden lempipaikan – hyllyn kehyksellä, joka tekee Misosta hetkessä taideteoksen. Sitä toki sorja ja kaunis kissa on muutenkin. :) 

Hylly ei ole kovinkaan vaikea tehdä. Pitää huomioida vain tarpeeksi jykevät kiinnitykset, jotta kehys kestää kissan roikkumisen ja hylly kissan painon hypätessä.

kissan hylyn rakentaminen – tarvikkeet

Tarvikkeet kissan hyllyyn:

  • Vanha kehys löytyi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta.
  • Hyllyn puuevyn isäni leikkasi mittojen mukaan.
  • Messumaton palan saimme poikaystävän kaverilta.
  • Pienemmät kulmaraudat kehyksen kiinnistystä varten.
  • Suuremmat kulmaraudat hyllyn seinäkiinnitykseen.
  • Ruuvimeisseli tai ruuvinväännin.
  • Catsistent.

kissan hylyn rakentaminen – kehyksen kiinnitys hyllyyn
Ensimmäiseksi messumatto liimattin puulevyyn puuliimalla. (ei kuvia) Sen annettiin kuivua rauhassa. Hyllyn kokoaminen alkoi tarkalla mittaamisella. Pienemmille kulmaraudoille tarvittiin sellaiset paikat, etteivät ne tule näkymään kehysten ulkopuolelta.

kissan hylyn rakentaminen – kehyksen kiinnitys hyllyyn
Catsistent tarkkana.

kissan hylyn rakentaminen – kehyksen kiinnitys hyllyyn
Tässä suunnitellaan kulmarautojen oikeaa etäisyyttä toisistaan.

kissan hylyn rakentaminen – kehyksen kiinnitys hyllyyn
Hyllyn yläpuolelle laitettiin molemmille puolille kehykseen raudat, jotta kehys on mahdollisimman tukevasti kiinni eikä ala heilua.

kissan hylyn rakentaminen – kehyksen kiinnitys hyllyyn
Hyllyn alapuolelle laitettiin neljä kulmarautaa.

kissan hylyn rakentaminen – kehyksen kiinnitys hyllyyn

kissan hylyn rakentaminen – seinään kiinnitys
Hyllyn paikka mitattiin tarkasti tauluhyllyjen ja kaapin väliin. Lisäksi se piti saada vaateriin, jota tässä tarkastetaan.

kissan hylyn rakentaminen – seinään kiinnitys
Seinään laitettavien kulmarautojen kiinnityksen ajan avustin pitämällä hyllystä kiinni, joten siitä ei ole kuvia.

musta eksoottinen lyhytkarvakissa taulunkehyksessä seinähyllyllä
Tyytyväinen käyttäjä.

musta eksoottinen lyhytkarvakissa taulunkehyksessä seinähyllyllä


Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

MESTARITEOS – kissan tauluhylly.

07 toukokuuta 2023

Musta eksoottinen lyhytkarvakissa taulunkehyksessä hyllyllä
”Jokainen kissaeläin on luonnon mestariteos.”
- Leonardo da Vinci -

Musta eksoottinen lyhytkarvakissa taulunkehyksessä hyllyllä
Kotona majaileva mestariteos tarvitsi ehdottomasti arvoisensa kehykset. :) Löysin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta vanhan taulunkehyksen ja siitä se idea lähti. Tilasin isältäni kehyksen mittojen mukaan levyn. Levystä tuli hylly, jonka poikaystävä päällysti messsumatonpalalla ja kiinnitti kehyksiin. Tauluhylly sitten kiinnitettiin kannattimilla seinään – TADAA! Hylly kehyksineen luonnon mestariteokselle oli valmis.

Musta eksoottinen lyhytkarvakissa taulunkehyksessä hyllyllä

Miso on ilahtuneena ottanut hyllyn vastaan. Aamu- ja iltahepuleissa reitti vie hyllylle ja kehyksissä on roikuttu monen monta kertaa. Kerran Miso on malttanut jäädä pesemään itseään kehyksiin. Se on koko ajan kaivannut paikkaa korkealla ja tämä hylly vähän nostaa kissan reviiriä ylemmäs. Suunnitteilla on tehdä viereisen kaapin taakse hylly, jonka kautta Miso voisi päästä kaapin päälle tähystämään kunnolla tiluksiaan.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

RUUSU JA FYR - suomalaista designlasia.

12 huhtikuuta 2023

neilikat Riihimäen Lasi Ruusu-maljakko design Nanny Still Välkky design Tamara Aladin Marimekko Fyr
Vietin tammikuussa kirppiksetöntä kuukautta. Helmikuussa sitten kirppishanat aukesivat kunnolla ja vaikka kuu oli lyhyt, se oli erityisen runsas löydöiltään. Alkukuuhun sattui Fidan Mylläkkäpäivät, jolloin kaikki oli kirppiksellä -50 %. Kiersimme poikaystävän kanssa kolme Fidaa ja Vuosaaresta mukaan lähti Riihimäen Lasin Ruusu-maljakko. 

neilikat Riihimäen Lasi Ruusu-maljakko design Nanny Still

Ruusu on Nanny Stillin suunnittelema ja sitä on valmistettu vuosina 1967–1976. Maljakkoa on tehty on kirkkaan lisäksi ainakin sinisenä, oliivinvihreänä ja meripihkanvärisenä. Ruusu-maljakko on selvästi sukua Reimari-maljakolle, vaikka suunnittelija onkin eri. Reimarin on suunnitellut Tamara Aladin. Se on mukavan jykevä ja korkea. Pakko kyllä myöntää ettei maljakko oli muotokieleltään ihan lempparein, mutta maljakkokeräilijä ei vain voinut vastustaa yhdeksän euron hintaista suomalaista designlasivaasia.

neilikat Riihimäen Lasi Ruusu-maljakko design Nanny Still Marimekko Fyr
Toinen kierrätysostos helmikuulta on Marimekon Fyr-kynttilälyhty, jonka tosin heti valjastin maljakkokäyttöön. Fyr löytyi Pasilan Kierrätyskeskuksesta ja se kustansi 18,90 euroa. Olen salaa haaveillut Marimekon uusista kynttilälyhdyisä ja maljakoista, mutta en ole raaskinut niitä ostaa. Fyr oli siten erityisen onnekas löytö, se on myös aivan priimakunnossa. Harkitsen vieväni sen mökille, kunhan mökkeilykausi kunnolla pyörähtää käyntiin.

neilikat Riihimäen Lasi Ruusu-maljakko design Nanny Still Välkky design Tamara Aladin Marimekko Fyr

Kuvan kolmas kirkas lasiasia on Riihimäen Lasin Välkky. Se on löytö viime syksyltä, jolloin kirjoittelin siitä enemmän. Välkyn muotokieli sopii mielestäni erityisen kivasti Fyrin kanssa. 



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 
Proudly designed by Mlekoshi playground