JAPANI 2019 osa 1. Matka alkaa.

09 helmikuuta 2020


Viime vuoden kohokohta oli kahden viikon matka rakastamaani Japaniin. Lensin Finnairin siivin Osakaan, jossa yövyin ensimmäisen yön. Seuraavana päivänä tein päiväretken Kishiin, pyörähdin pikaisesti Osakan kaupoilla ja suuntasin illaksi Kiotoon. Vietin neljä yötä Kiotossa, jonka jälkeen suuntasin Hakonen vuorille.


Hakonessa viivyin kaksi yötä, joka oli aivan liian vähän. Näkemistä oli paljon, kohteet hajallaan ja matkoihin vuoristossa kuluu yllättävästi aikaa. Kiinnostavia kohteita jäi väliin ja olisin ehdottomasti halunnut vierailla useammassa onsenissa, mutta aika loppui kesken. Ensi kerralla tiedän paremmin.


Hakonesta suuntasin viikoksi lempikaupunkiini Tokioon. Siellä voisin vietää enemmänkin aikaa, näkemistä riittää niin paljon ettei viikossa kerkeä juuri mitään. Tokiosta käsin tein pari päiväretkeä lähistölle. Kävin vasta-avatun Muumilaakson porteillakin, mutta tein u-käännöksen, kun huomasin lapun, jossa ilmoitettiin Arabian Muumi-mukien loppuneen. En ole lainkaan Muumi-fani, mutta pari mukia olisin voinut ostaa.


Olin ennen matkaa varannut käynnit kahteen puutarhaan ja yhteen museoon. Muutamia muitakin kohteita olin miettinyt etukäteen ja vähän hahmotellut aikatauluja vierailuille. Kaupat, museot ja puutarhat eivät välttämättä ole joka päivä auki ja ne voivat olla suljettuina keskellä viikkoa. Monesti valitsin päivän tärkeimmän kohteen, suuntasin sinne aamulla ja sitten lähdin etenemään siitä lähimpään paikkaan. Paljon kivoja juttuja tuli vastaan, kun siirryin paikasta A paikkaan B.


Matkani alkoi huhtikuun puolen välin jälkeen, pääsiäisenä. Yllätyksekseni näin kuin näinkin kirsikkapuita kukassa. Kerratut kirsikat kukkivat myöhemmin ja olin juuri niiden kukinnan aikaan maassa. Voi sitä ihanaa vaaleanpunaista hattaraa. Samaan aikaan kukassa olivat myös sinisade {wisteria} ja atsaleat.


Olen matkoilla suorittajatyyppiä, herään ajoissa, lähden aamulla liikenteeseen ja palaan majapaikkaan vasta illalla, jalat väsyneinä, mutta onnellisena. Tuntuisi haaskaukselta nukkua pitkään ja nuhjata futonilla päivä. Onneksi matkustan yksin, joten voin rauhassa tehdä suunnitelmat oman mielen mukaisiksi ja seurata omia kiinnostuksen kohteitani. Eikä kukaan saa nälkäisenä itkupotkuraivareita, sillä kestän nälkää hyvin.


Tervetuloa, tästä alkaa matkaani Japanissa 2019!

ps. Instagramini kohokohdista löytyvät kaikki Japani-tarinat.



Seuraa Oravanpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 

4 kommenttia:

  1. Ihanaa jälleen päästä seuraamaan Japanin-matkaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos Japani-postaukset kiinnostaa! Niitä on tulossa jonkun verran... :)

      Poista
  2. Ihanaa päästä sun mukaan Japaniin! <3
    Minäkin olen käynyt Hakonessa yli 20 vuotta sitten ystäväni kanssa. Kävimme esim. Picasso-museossa ja kuumilla luonnon lähteillä.
    En malta odottaa jatko-osia tälle postaussarjalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos (kun) aihe kiinnostaa. <3 Postauksia nimitäin riittää! :) Multa jäi mm. toi museo välistä, vaikka yövyinkin aivan vieressä. Oli tehtävä valintoja. Vähän harmittaa, mutta ensi kerralla sitten.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground